Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 111


 

Hallintosäännön 21 §:n mukaisen  toimivallan osittainen siirto kunnanhallitukselta kunnanjohtajalle

 

Khall 22.04.2024 § 111  

19/00.01.01.00/2023  

 

 

Valmistelija vs. maankiinteistöinsinööri Ulla-Maija Karjalainen (p. 044-497 0301) ja  hallintojohtaja Rauno Piippo (p. 044-497 0003):

 

Kunnassa on vireillä osayleiskaavan muutos Leppiniemi-Pyhänsivun alueella. Samanaikaisesti valmistellaan ko. alueella laadittavan asemakaavan toteutuksen perusteita ja tulevaan maankäyttöön liittyviä sopimuksia.  Asian valmistelun sujuvoittamiseksi olisi perusteltua antaa kunnanjohtajalle valtuudet allekirjoittaa yhteistyösopimus Leppiniemi-Pyhänsivu asemakaavan laatimisesta. Tämä sopimus on merkittävä askel alueen kehityksen kannalta, ja sen avulla voimme tehokkaasti edistää alueen suunnittelua ja toteutusta yhteistyössä asianomaisten toimijoiden kanssa.

 

Yhteistyösopimus koskee kunnan ja toimijan välistä sopimusta siitä, että toimija suunnittelee ja maksaa alueelle asemakaavan oman toimintansa toteuttamiseksi. Tämä on erinomainen tilaisuus hyödyntää ulkopuolisen asiantuntemuksen resursseja alueen kehittämisessä ja samalla varmistaa, että suunnitelmat ovat linjassa kunnan tavoitteiden kanssa.

 

Alueen yksityisten maanomistajien kanssa on laadittu esikauppakirjat, joilla toimijalla on oikeus aloittaa alueella tarvittavat tutkimukset, sekä 2 vuoden määräaika ostaa kiinteistöt itselleen sopimuksen mukaisilla hinnoilla. Tämä varmistaa, että suunnitteluprosessi voi edetä sujuvasti ja että kaikki osapuolet voivat hyötyä alueen kehittämisestä.

 

On tärkeää huomioida, että alueella on jo käynnissä laajempi osayleiskaavasuunnittelu. Yhteistyösopimuksen avulla voidaan täydentää tätä suunnitteluprosessia ja varmistaa, että alueen kaavoitus toteutetaan kokonaisvaltaisesti ja tehokkaasti.

 

Kunnanjohtajalla on tarvittavat tiedot ja valtuudet edustaa kuntaa tässä asiassa ja varmistaa, että sopimus palvelee parhaiten kuntamme etuja.

 

----------

 

Hallintosäännön 21 §:n Kunnanhallituksen tehtävät ja toimivalta mukaan kunnanhallitus päättää mm. seuraavista asioista:

 

7. päättää MRL:n mukaisista maankäyttö- ja kehittämiskorvaus-sopimuksista

----------

11. päättää asema- ja yleiskaavan laatimis- ja käsittelykustannusten perimisestä ja niistä laadittavista sopimuksista (MRL § 59, 76)

----------

 

Kunnan hallintosäännön 60 § Toimivallan edelleen siirtäminen

 

Kunnan toimielimet ovat oikeutettuja päätöksellään siirtämään ratkaisuvaltaansa kuuluvia asioita edelleen alaisensa viranomaisen ratkaistavaksi. Ratkaisuvaltaa siirretään toimielinten erillisillä päätöksillä, jotka toimitetaan hallintosäännön arkistokappaleen liitteeksi. Viranomaisen toimivallasta on lisäksi voimassa, mitä siitä on säädetty taikka määrätty.

 

Viranhaltijalle toimielimen päätöksellä siirrettyä ratkaisuvaltaa ei voida siirtää edelleen.

 

Siirrettyä päätösvaltaa käytettäessä on noudatettava toimielimen vahvistamia perusteita ja yleisiä ohjeita sekä pidettävä pöytäkirjaa päätöksistä. 

 

Asioiden yhtäaikaisen valmistelun varmistamiseksi on perusteltua siirtää  hallintosäännön 21 §:n em. kohtien mukaista toimivaltaa kunnanjohtajalle.

 

Käsittely Kunnanhallitus päätti puheenjohtajan esityksestä käsitellä asian puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

 

Esittelijä puheenjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää siirtää toimivaltaansa hallintosäännön 21 §:n kohtien 7. ja 11. osalta kunnanjohtajalle seuraavin rajauksin:
1. toimivalta rajoittuu Leppiniemi-Pyhänsivun asemakaava-alueelle
2. toimivallan siirron voimassaolo on 23.4.-31.12.2024.

Kunnanjohtajan on tätä toimivaltaa käyttäessään pidettävä pöytäkirjaa päätöksistä.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen.

 

_______________