Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 06.09.2023/Pykälä 89


Liite 8 Korivaaran työsuunnitelma 2023-2024
Liite 9 Korivaaran koulun lukujärjestys 2023-2024

 

Korivaaran koulun lukuvuoden 2023-2024 työsuunnitelman hyväksyminen

 

Opkaltk 06.09.2023 § 89  

70/12.00.00/2023  

 

 

Valmistelija sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta p. 044 4970 400

 

 Perusopetusasetus 9§ 1998/852 (Opetuksen ja työaikojen suunnittelu): Opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.

 

 Muhoksen kunnan voimassaolevan hallintosäännön  § 34 kohdan 21 mukaan opetus- ja kasvatuslautakunnan erityiseen ratkaisuvaltaan kuuluu opetussuunnitelmaan perustuvan koulun (työ)suunnitelman hyväksyminen.

 

 Korivaaran koulun toiminnasta vastaava  rehtori Jukka Laine on yhdessä opettajakunnan kanssa laatinut ehdotuksen lukuvuoden 2023-2024 työsuunnitelmaksi. Ehdotus Korivaaran koulun työsuunnitelmaksi lukuvuodeksi 2023-2024 on esityslistan liitteenä.

 

 Lisätietoja työsuunnitelmasta antaa Korivaaran koulun toiminnasta vastaava rehtori Jukka Laine (puhelin 044 4970 430).

 

Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta

 

Päätösesitys Opetus-ja kasvatuslautakunta päättää hyväksyä esityslistan liitteenä olevan Korivaaran koulun työsuunnitelman lukuvuodeksi 2023-2024.

Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää edelleen, että Korivaaran koulun toiminnasta vastaava rehtori hyväksyy lukuvuonna 2023-2024 erillisillä päätöksillä Korivaaran koulun päivittäisen työajan ylittävien retkien ja leirikoulujen ohjelmat. Ko. päätökset saatetaan erikseen tiedoksi opetus- ja kasvatuslautakunnalle.

 

Päätös Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti.