Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.08.2023/Pykälä 237


 

Määräalan myynti Pyhäselän suurteollisuusalueelta ja kiinteistökaupan esisopimuksen hyväksyminen

 

Khall 29.08.2023 § 237  

413/10.00.02/2023  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Mikko Kari puh. 0444970308

 

 

Muhoksen kunnanvaltuusto on 19.6.2023 §32 päättänyt 1,5 ME rahoituksen myöntämisestä noin 95 hehtaarin maanhankintaa varten Muhoksen Pyhäselän Teerikankaalta.

 

Samalla valtuuston on valtuuttanut kunnanhallituksen myymään kyseiset maa-alueet erikseen laadittavalla kiinteistökaupan esisopimuksella, jossa kauppahintana käytetään ulkopuolisen arvioitsijan esittämää kiinteistön arvoa, mikä ei saa kuitenkaan olla vähemmän kuin Muhoksen kunnan maankäyttöohjelman mukainen tontin muodostamiskustannus.

 

Pyhäselän suurteollisuusalueen tonttimaasta on 9.6.2023 tehty kiinteistöarvio ulkopuolisen toimijan Catella Property Oy:n toimesta. Kiinteistöarvio ei ole julkinen ja esitellään kokouksessa.

 

Muhoksen kunta on neuvotellut alueen kiinteistökaupan esisopimuksen, jolla sovitaan Pyhäselän Teerikankaalle asemakaavalla muodostuvan T-kem tontin luovuttamisesta. Tontin luovutushinnaksi on sovittu 1,65 ME. Tontin lopullinen koko ja muoto määräytyy kaavoitusprosessissa ja kiinteistökaupan toteuttamisen ehtona on asemakaavan lainvoimaisuus.

 

Kiinteistökaupan esisopimus valmistellaan ja esitellään kokouksessa. 

 

Kiinteistökaupan esisopimuksen hyväksyminen kuuluu kunnanhallituksen toimivaltaan.

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Päätösesitys annetaan kokouksessa

 

Tekninen johtaja Mikko Kari selosti asiaa kunnanhallitukselle kokouksessa.

 

Selostuksen jälkeen kunnanjohtaja teki päätösesityksen:

 

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan kiinteistökaupan esisopimuksen (pvm 28.8.2023) ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

 

Liite on salainen, julkisuuslaki 24.1 § kohta 20) (liikesalaisuus)

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan kokouksessa tekemän päätösesityksen.

 

_______________