Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.08.2023/Pykälä 236


 

Yhteistoimintasopimus Muhoksen Pyhänselän teollisuusalueen (T-kem) kehittämisestä

 

Khall 12.06.2023 § 193 

 

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Jussi Rämet (p. 044-497 0001)

 

Yhteistoimintasopimuksella sovitaan osapuolten välisestä yhteistyöstä Muhoksen Pyhäselän alueelle suunnitellun suurteollisuuden sijoittumista palvelevan tehdasalueen kehittämiseksi. Yhteistoimintasopimuksen lisäksi laaditaan erillinen kiinteistökaupan esisopimus, jossa sovitaan kehitettävän alueen luovutuksesta osapuolten kesken.

 

Sopimuksen tavoitteena on muodostaa sopimuksen kohteena olevalle alueelle suurteollisuusalue, jolle voi sijoittaa laadittavan asemakaavan mukaisen T-kem-laitoksen. Alue varataan vihreän siirtymän teolliselle suurhankkeelle. Hanke tukeutuu Pyhäselän sähköasemaan, Oulu-Kajaani rautatie- ja valtatieyhteyksiin sekä Oulun sataman palveluihin. Prosessivedenotto järjestetään Oulujoesta ja kaava-alueen vesi- ja viemäröinti liitetään Muhoksen vesihuollon järjestelmiin.

 

Sopimuskumppaneina Muhoksen kunta ja Yhtiö yhteistyössä edistävät sopimusalueen kehittämiseen liittyvien kynnysinvestointien ja toimenpiteiden toteuttamista sekä sopivat vastuista Muhoksen kunnan ja Yhtiön kesken.

 

Yhteistyösopimus sitoo Muhoksen kuntaa, kun kunta on päätöksellään hyväksynyt sopimuksen ja päätös on saanut lainvoiman. Sopimus on voimassa toistaiseksi niin kauan, kunnes osapuolet yhteisesti sopivat sopimuksen päättymisestä.

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan yhteistoimintasopimuksen Muhoksen kunnan puolesta ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

Liite on salainen, julkisuuslaki 24.1 § kohta 20) (liikesalaisuus)

 

Käsittely Kunnanjohtaja ja tekninen johtaja selostivat asiaa kunnanhallitukselle.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

_______________

 

 

 

Khall 29.08.2023 § 236  

330/14.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Mikko Kari puh. 0444970308.

 

 

Kunnanhallituksen 12.6.2023 käsittelyn jälkeen käydyissä neuvotteluissa on tullut esille tarpeita päivittää yhteistoimintasopimuksen sisältöä ja sopimuksen kaupallisia ehtoja.

 

Yhteistoimintasopimuksen kustannusjako perustuu periaatteeseen, jossa Muhoksen kunta vastaa alueen asemakaavoituksesta ja asemakaavan toteuttamisen edellyttämän yhdyskuntatekniikan suunnittelusta ja rakentamisesta.

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Päätösesitys annetaan kokouksessa

 

Käsittely Tekninen johtaja Mikko Kari selosti asiaa kokouksessa.

 

Selostuksen jälkeen kunnanjohtaja teki päätösesityksen kunnanhallitukselle: 

 

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan yhteistoimintasopimuksen (pvm 28.8.2023) Muhoksen kunnan puolesta ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

 

Liite on salainen, julkisuuslaki 24.1 § kohta 20) (liikesalaisuus).

 

 

Päätös Kunnanhalitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

_______________