Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 199


 

Työsuojeluvaltuutettujen työajankäyttö tehtäviensä hoitoon

 

Yty 10.05.2023 § 18 

 

 

 

Valmistelija Työsuojelupäällikkö Juha Pesonen (p. 044-4970 403):

 

Käsitelty aiemmin asiakohdassa dnro 145/1.16.162/2021

 

YTYryhmä 21.02.2022 § 7:

 

Työsuojelun yhteistoimintahenkilöstön edellinen toimikausi päättyi 31.12.2021 ja Muhoksen kunnassa oli tarkoitus järjestää työsuojeluvaalit. Ehdokkaita oli kuitenkin vain juuri tarvittava määrä, joten työsuojeluvaltuutetut valittiin sopuvaalilla toimikaudelle 1.1.2022-31.12.2025.  Työntekijöiden valittiin edustajiksi 3 työsuojeluvaltuutettua ja heille kullekin 2 varavaltuutettua ja toimihenkilöille 1 työsuojeluvaltuutettu ja hänelle kaksi varavaltuutettua

 

Kuntatyönantajat on ohjeistanut 29.1.2013 päivätyssä kirjeessään työsuojelun ajankäyttöä ja ansionmenetyksen korvausta koskevan sopimuksen soveltamista.

Kunnallisen alan työsuojelun yhteistoimintasopimuksen 8 §:ssä viitataan työsuojeluvaltuutetun tehtävien osalta työsuojelun valvontaa ja työpaikan työsuojeluyhteistoimintaa koskevan lain (44/2006) 31 §:ään, jonka mukaan työsuojeluvaltuutetun tehtävänä on perehtyä työpaikan työympäristöön ja työyhteisön tilaan, työsuojelusäännöksiin, osallistua työsuojelua koskeviin tarkastuksiin ja asiantuntijan tutkimuksiin sekä osaltaan kiinnittää edustamiensa työntekijöiden huomiota työn turvallisuutta ja terveellisyyttä edistäviin seikkoihin. Työsuojeluvaltuutettu edustaa työpaikan työntekijöitä käsiteltäessä valvontalain 26 §:ssä ja työsuojelun yhteistoimintasopimuksen 3 §:ssä tarkoitettuja asioita sekä muissa erityislaeissa yhteistoiminnassa työnantajan kanssa käsiteltäviksi säädettyjä asioita ja suhteessa työsuojeluviranomaisiin.

 

Työsuojeluvaltuutettujen edustettavien lukumäärässä huomioidaan vakinaisessa palvelussuhteessa olevan henkilöstön lisäksi tilapäisessä, määräaikaisessa ja osa-aikaisessa palvelussuhteessa ajankäytöstä sopimisen hetkellä olevat henkilöt. Kun henkilöstön määrässä tapahtuu oleellisia muutoksia, tarkistetaan ajankäyttöä vastaamaan muuttunutta tilannetta. Muhoksen kunnan työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttöä määritettäessä käytetään 31.12.2021 henkilöstömäärää 748.

 

Työsuojeluvaltuutetun tehtävän hoitamiseen käytettävä aika voidaan sopia kiinteänä vapautuksena ja erityistarpeeseen perustuvana määräaikaisena vapautuksena. Kiinteän vapautuksen perusteena käytetään edustettavana olevien työntekijöiden/viranhaltijoiden lukumäärää kerrottuna paikallisten olosuhteiden mukaan määriteltävällä luvulla 0,12-0,22 neljää peräkkäistä kalenteriviikkoa kohti. Kertoimesta sovitaan paikallisesti.

 

Muhoksen kunnassa pidettiin 8.2.2022 palaveri koskien työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttöä tehtäviensä hoitamiseen. Palaveriin osallistuivat työnantajan edustajana  työsuojelupäällikkö Juha Pesonen sekä valitut varsinaiset työsuojeluvaltuutetut Ari Ruokangas, Juho Heikkilä ja Minna Kärkkäinen. Palaverissa sovittiin, että kolmen työntekijöiden työsuojeluvaltuutettujen ja toimihenkilöiden työsuojeluvaltuutetun edustettavien määrä jaetaan toimialoittain. Lisäksi sovittiin että kertoimena käytetään lukua 0,16. Samalla sovittiin että työsuojeluvaltuutetut eivät pidä päivystysluontoista vastaanottoa vaan toimivat tehtävissään joustavasti tehtävien edellyttämällä tavalla ja kirjaavat käytetyn ajan muistiin. Työsuojeluvaltuutettujen painopisteet eri toimialoille muotoutuvat kiinnostusten  ja tietotaidon mukaan. Muhoksen kunnassa säilytetään vapaus olla yhteydessä keneen tahansa työsuojeluvaltuutettuun, ilman tarkkaa toimialasidonnaisuutta.

 

TYÖSUOJELUPÄÄLLIKÖN ESITYS: YTY-ryhmä esittää kunnanhallitukselle, että määritettäessä työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttöä tehtäviensä hoitamiseen käytetään kerrointa 0,16. Kertoimella kerrotaan edustettavien määrä 31.12.2021 eli 748. Tästä saadaan 120 tuntia 4 peräkkäistä kalenteriviikkoa kohti, josta tulee viikoittaiseksi tuntimääräksi 30.

 

Toiminnoittain jaettavat tuntimäärät ovat seuraavat:

- Lomituspalvelut 10 h,

- Hyvinvointipalvelut 10 h,

- Sosiaali- ja terveyspalvelut 6 h (vuosi 2022) ja

- Toimihenkilöt + varhaiskasvatus 4 h kukin kalenteriviikkoa kohden.

 

Työsuojeluvaltuutetut pitävät tarkan kirjanpidon ajankäytöstä valtuutetun tehtävien hoitamiseen. Ajankäyttö on joustavaa ja se ei jakaudu välttämättä tasaisesti kalenteriviikoille.

 

KÄSITTELY: Työsuojelupäällikkö Juha Pesonen selosti asian valmistelua YTY-ryhmälle, minkä jälkeen YTY-ryhmä keskusteli työsuojeluvaltuutettujen toimenkuvasta ja ajankäytön periaatteista.

----------

Keskustelun kuluessa YTY-ryhmä päätti täydentää päätöstä lisäämällä päätökseen toimialakohtaiset työsuojeluvaltuutettujen nimet.

 

YTY-RYHMÄ: YTY-ryhmä esittää kunnanhallitukselle, että määritettäessä työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttöä tehtäviensä hoitamiseen käytetään kerrointa 0,16. Kertoimella kerrotaan edustettavien määrä 31.12.2021 eli 748. Tästä saadaan 120 tuntia 4 peräkkäistä kalenteriviikkoa kohti, josta tulee viikoittaiseksi tuntimääräksi 30.

 

Toiminnoittain jaettavat tuntimäärät ovat seuraavat:

- Lomituspalvelut 10 h (Ari Ruokangas),

- Hyvinvointipalvelut 10 h (Juho Heikkilä),

- Sosiaali- ja terveyspalvelut 6 h (vuosi 2022, Sirkka Kangaspuoskari) ja

- Toimihenkilöt + varhaiskasvatus 4 h (Minna Kärkkäinen)

kukin kalenteriviikkoa kohden.

 

Työsuojeluvaltuutetut pitävät tarkan kirjanpidon ajankäytöstä valtuutetun tehtävien hoitamiseen. Ajankäyttö on joustavaa ja se ei jakaudu välttämättä tasaisesti kalenteriviikoille.

_______________

 

YTYryhmä 21.03.2022 § 10 

 

Kokouksen jälkeen on tullut ilmi, että tehtyä päätöstä tulee tarkentaa.

 

TYÖSUOJELUPÄÄLLIKÖN ESITYS: Esitellään kokouksessa.

 

KÄSITTELY: TYÖSUOJELUPÄÄLLIKÖN ESITYS KOKOUKSESSA: YTY-ryhmä esittää kunnanhallitukselle, että määritettäessä työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttöä tehtäviensä hoitamiseen käytetään kerrointa 0,16. Kertoimella kerrotaan edustettavien määrä 31.12.2021 eli 748. Tästä saadaan 120 tuntia 4 peräkkäistä kalenteriviikkoa kohti, josta tulee viikoittaiseksi tuntimääräksi 30.

 

Toiminnoittain jaettavat tuntimäärät v. 2022 ovat seuraavat:

- Lomituspalvelut 4 h (Ari Ruokangas),

- Hyvinvointi-, tekniset- ja konsernipalvelut 12 h (Juho Heikkilä),

- Sosiaali- ja terveyspalvelut 10 h (Sirkka Kangaspuoskari) ja

- Toimihenkilöt 4 h (Minna Kärkkäinen)

kukin kalenteriviikkoa kohden.

 

Henkilöstö voi kuitenkin aina olla yhteydessä keneen tahansa työsuojeluvaltuutettuun. Tätä työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttöpäätöstä sovelletaan 1.4.2022 lukien.

 

Työsuojeluvaltuutetut pitävät tarkan kirjanpidon ajankäytöstä valtuutetun tehtävien hoitamiseen. Ajankäyttö on joustavaa ja se ei jakaudu välttämättä tasaisesti kalenteriviikoille.

 

YTY-RYHMÄ: YTY-ryhmä hyväksyi työsuojelupäällikön esityksen.

_______________

 

Khall 29.03.2022 § 110

 

VT. KJ:N ESITYS: Kunnanhallitus päättää, että määritettäessä työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttöä tehtäviensä hoitamiseen käytetään kerrointa 0,16. Kertoimella kerrotaan edustettavien määrä 31.12.2021 eli 748. Tästä saadaan 120 tuntia 4 peräkkäistä kalenteriviikkoa kohti, josta tulee viikoittaiseksi tuntimääräksi 30.

 

Toiminnoittain jaettavat tuntimäärät v. 2022 ovat seuraavat:

- Lomituspalvelut 4 h (Ari Ruokangas),

- Hyvinvointi-, tekniset- ja konsernipalvelut 12 h (Juho Heikkilä),

- Sosiaali- ja terveyspalvelut 10 h (Sirkka Kangaspuoskari) ja

- Toimihenkilöt 4 h (Minna Kärkkäinen)

kukin kalenteriviikkoa kohden.

 

Henkilöstö voi kuitenkin aina olla yhteydessä keneen tahansa työsuojeluvaltuutettuun. Tätä työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttöpäätöstä sovelletaan 1.4.2022 lukien.

 

Työsuojeluvaltuutetut pitävät tarkan kirjanpidon ajankäytöstä valtuutetun tehtävien hoitamiseen. Ajankäyttö on joustavaa ja se ei jakaudu välttämättä tasaisesti kalenteriviikoille.

 

PÄÄTÖS: Kunnanhallitus hyväksyi vt. kunnanjohtajan esityksen.

 

_______________

 

Työsuojelupäällikkö Juha Pesonen (p. 044-4970 403)

 

Muhoksen kunnassa on tapahtunut vuoden 2023 alussa muutoksia henkilöstömäärissä, joka vaikuttaa selvästi myös työsuojeluvaltuutettujen työajankäyttöön tehtäviensä hoitoon. Muhoksen kunnasta on postunut sosiaali- ja terveystoimi 2023 alusta aloittaneen hyvinvointialueen alaisuuteen. Sosiaali- ja terveystoimella on ollut oma työsuojeluvaltuutettu, jota ei enää tarvita. Lisäksi lomituspalvelujen alle Muhoksen kunnan hallintaan on tullut koko Pohjois-Suomen alue ja heidän henkilöstömääränsä on noussut huomattavasti

 

Työsuojeluvaltuutettujen edustettavien lukumäärässä huomioidaan vakinaisessa palvelussuhteessa olevan henkilöstön lisäksi tilapäisessä, määräaikaisessa ja osa-aikaisessa palvelussuhteessa ajankäytöstä sopimisen hetkellä olevat henkilöt. Kun henkilöstön määrässä tapahtuu oleellisia muutoksia, tarkistetaan ajankäyttöä vastaamaan muuttunutta tilannetta. Muhoksen kunnan työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttöä määritettäessä käytetään 4.5.2023 henkilöstömäärää 738. Tuosta määrästa lomituspalvelujen osuus on 248 työntekijää.

 

Työsuojeluvaltuutetun tehtävän hoitamiseen käytettävä aika voidaan sopia kiinteänä vapautuksena ja erityistarpeeseen perustuvana määräaikaisena vapautuksena. Kiinteän vapautuksen perusteena käytetään edustettavana olevien työntekijöiden/viranhaltijoiden lukumäärää kerrottuna paikallisten olosuhteiden mukaan määriteltävällä luvulla 0,12-0,22 neljää peräkkäistä kalenteriviikkoa kohti. Kertoimesta sovitaan paikallisesti.

 

Lomituspalvelujen osalta kertoimena käytetään yleisesti 0,22 ja muun kunnan toiminnan osalta  Muhoksen kunnassa on käytetty kerrointa 0,16.

 

 

 

Esittelijä työsuojelupäällikkö Juha Pesonen

 

Päätösesitys  

YTY-ryhmä esittää kunnanhallitukselle, että määritettäessä työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttöä tehtäviensä hoitamiseen käytetään kerrointa 0,22 kunnan lomituspalveluiden osalta ja kunnan muiden toimintojen osalta kerrointa 0,16 . Kertoimella kerrotaan edustettavien määrä 4.5.2023 248. Tästä saadaan 54½ tuntia 4 peräkkäistä kalenteriviikkoa kohti, josta tulee viikoittaiseksi tuntimääräksi 13½.

Kunnan muiden toimintojen osalta työntekijämäärä on 490. Kertoimella 0,16 saadaan 78, 4 tuntia 4 peräkkäistä kalenteriviikkoa kohti, josta tulee viikottaiseksi tuntimääräksi 19 ½ tuntia  

 

Toiminnoittain jaettavat tuntimäärät v. 2023 ovat seuraavat:

- Lomituspalvelut 13 ½ h,

- Hyvinvointi-, tekniset- ja konsernipalvelut 15½ h,

- Toimihenkilöt 4 h

kukin kalenteriviikkoa kohden.

 

Henkilöstö voi kuitenkin aina olla yhteydessä keneen tahansa työsuojeluvaltuutettuun. Tätä työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttöpäätöstä sovelletaan 1.5.2023 lukien.

 

Työsuojeluvaltuutetut pitävät tarkan kirjanpidon ajankäytöstä valtuutetun tehtävien hoitamiseen. Ajankäyttö on joustavaa ja se ei jakaudu välttämättä tasaisesti kalenteriviikoille.

 

Päätös YTY-ryhmä hyväksyi työsuojelupäällikön esityksen.

_______________

 

Khall 12.06.2023 § 199  

294/01.00.01/2023  

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Kunnanhallitus hyväksyy YTY-ryhmän esityksen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

_______________