Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 145


Liite 1 Henkilöstökertomus 2022 khall 24.4.2023

 

Henkilöstökertomus vuodelta 2022

 

Khall 24.04.2023 § 145  

18/01.03.00.00/2023  

 

 

Valmistelija henkilöstöpäällikkö Outi Udelius (puhelin 044 497 0008):

 

Muhoksen kunnassa on laadittu aikaisempina vuosina henkilöstöraportti, vuoden 2022 osalta henkilöstökertomus. Henkilöstökertomus sisältää henkilöstöä koskevaa tilastotietoa, joka on tarkoitettu viranhaltijoiden ja päättäjien sekä muiden ko. asioista kiinnostuneiden käyttöön.

 

Henkilöstökertomus kuvaa Muhoksen kunnan henkilöstövoimavaraa tilastonaineiston muodossa. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on antanut uuden suosituksen henkilöstökertomuksen laadintaan vuoden 2022 alusta. Uudessa suosituksessa henkilöstökertomuksen laadintaan on esitetty käytettäväksi viisi tunnuslukua, jotka kaikkien kuntatyönantajien on toivottu ottavan käyttöön henkilöstökertomuksissa. Yhteisiksi valituissa tunnusluvuissa on tärkeää niiden samanlainen laskentatapa kaikissa kuntaorganisaatioissa, jotta saadaan vertailutietoa eri kuntien ja kuntayhtymien välillä. Vertailutiedon avulla kunnat ja kuntayhtymät voivat saada kuvan omasta tilanteesta suhteessa muihin kuntaorganisaatioihin ja erityisesti suhteessa verrokkikuntiin. Muhoksen kunnan vuoden 2022 henkilöstökertomus on laadittu KT:n päivitetyn uuden suosituksen mukaisesti. Tiedot on kerätty pääasiassa Monetran palkanlaskennan raporteilta sekä vakuutusyhtiön tilastotietoja käyttäen.

 

Henkilöstökertomus on käsitelty YTY-ryhmässä 29.3.2023 ja johto-ryhmässä 24.4.2023.

 

-----------

 

Kunnanjohtajan estyneenä ollessa on asian kunnanhallitukselle valmistellut hallintojohtaja kunnanjohtajan sijaisena.

 

 

Esittelijä kunnanjohtajan sijainen

 

Päätösesitys Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan henkilöstökertomuksen.

Henkilöstökertomus annetaan tiedoksi valtuustolle.

 

Käsittely: Kunnanjohtaja esitteli henkilöstökertomusta kunnanhallitukselle ja asiasta keskusteltiin.

 

Kunnanjohtajan esitys kokouksessa: Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtajan sijaisen esityksen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

_______________