Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 89


 

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkiesitykset vuonna 2023

 

Khall 13.03.2023 § 89  

170/01.02.03.00/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Rauno Piippo (p. 044-497 0003):

 

 

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston kirje 23.2.2023, allekirjoittajina ylijohtaja Terttu Savolainen ja assistentti Niina Rytilahti:

 

"Jakelussa mainituille

 

Ehdotukset 6.12.2023 annettavista kunniamerkeistä

 

Suomen Valkoisen Ruusun (SVR) ja Suomen Leijonan (SL) ritarikuntien suurmestarina Tasavallan Presidentti antaa vuosittain itsenäisyyspäivänä 6.12. kunniamerkkejä kotimaisille siviilihenkilöille. Kunniamerkit annetaan ritarikuntien hallituksen tekemien esitysten perusteella.

 

Aluehallintovirasto tekee ehdotuksia itsenäisyyspäivänä myönnettävistä kunniamerkeistä valtiovarainministeriölle, sisäministeriölle, sosiaali- ja terveysministeriölle sekä opetus- ja kulttuuriministeriölle. Ministeriöillä on esityksiä varten eri luokkia koskevat kiintiöt. Kunnanhallituksia pyydetään kokoamaan virka- ja luottamushenkilöitä koskevat kunniamerkkiehdotukset hallinnonaloittain ryhmiteltyinä.

 

Tulevana itsenäisyyspäivänä tapahtuvaa kunniamerkkijakoa varten Pohjois-Suomen aluehallintovirasto pyytää jakelussa mainittuja tahoja toimittamaan kunniamerkkiehdotuksensa allekirjoitettuina kaksipuoleisesti tulostettuina paperilomakkeina viimeistään huhtikuun 28. päivänä 2023 osoitteella: Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, kirjaamo, PL 6, 13035 AVI.

 

Ehdotusten on perustuttava hyvin perusteltuihin ritarikuntien sääntöjen mukaisiin henkilökohtaisiin ansioihin. Virka- ja palvelusvuosien pituus tai henkilön virka- tai muu asema eivät sinänsä voi olla kunniamerkin antamisen perusteena. Kunniamerkkien antamisen edellytyksenä ovat merkittävät ansiot ehdotettavan omalla ammattialalla tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä. Lisäedellytyksenä on ehdotettavan hyvämaineisuus sekä halu ottaa vastaan kunniamerkki. Ehdotukset on pyrittävä tekemään asianomaisen ollessa virassa tai toimessa ennen eläkkeelle siirtymistä. Perustelujen tulee mahtua lomakkeelle. Ehdotukseen ei tule liittää liitteitä tai nimikirjanotteita.

 

Ehdotuksissa tulee olla mainittuna aikaisemmin myönnetyt kunniamerkit ja arvonimet sekä mahdollinen sotilasarvo. Edellisen kunniamerkin tai arvonimen antamisesta on täytynyt kulua vähintään seitsemän vuotta. Toisen kunniamerkin perusteluissa tulee korostaa ehdokkaan edellisen kunniamerkin jälkeen kertyneitä ansioita. Toisen kunniamerkin saaminen edellyttää ehdokkaan virka-aseman, toimenkuvan tai työtehtävän muuttumista vaativammaksi ja henkilön erityistä ansioituneisuutta uusissa tehtävissä.

 

Ehdotukset tehdään Ritarikuntien hallituksen vahvistamalle lomakkeelle ilman liitteitä. Lomake sekä päivitetyt ohjeet kunniamerkkiehdotusten tekemiseen löytyvät seuraavilta sivuilta: https://ritarikunnat.fi/ehdottaminen-ja-antaminen/kunniamerkkiehdotuslomake-ja-tayttoohje/

 

Puutteellisesti täytettyjä tai liitteellisiä ehdotuksia ei käsitellä.

 

Kunniamerkkiehdotuksia koskeviin tiedusteluihin vastaavat Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa seuraavat henkilöt:

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala: opetustoimen ylitarkastaja Jyri Ulvinen, p. 0295 017 525 Sisäministeriön hallinnonala: suunnittelija Tiina Ulvinen, p. 0295 017 079 Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala: kehittämispäällikkö Leena Meriläinen, p. 0295 017 523 Valtiovarainministeriön hallinnonala: assistentti Niina Rytilahti, p. 0295 017 055

 

Sähköpostiosoite on muotoa: etunimi.sukunimi(at)avi.fi"

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Kunnanhallitus keskustelee asiasta ja tekee kunniamerkkiesitykset omalta osaltaan. Kunnanhallitus kokoaa kunnan eri toimialojen virka- ja luottamushenkilöitä koskevat kunniamerkkiehdotukset hallinnonaloittain ryhmiteltyinä ja lähettää ne edelleen aluehallintovirastolle määräaikaan mennessä.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen. Todettiin, että tässä vaiheessa ei ollut esityksiä kunniamerkkien saajista.

 

 _______________