Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 88


 

Viestintäpäällikön toimen perustaminen ja täyttäminen 1.4.2023 lukien

 

Khall 13.03.2023 § 88  

189/01.01.00.00/2023  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Jussi Rämet (p. 044-497 0001) ja henkillöstöpäällikkö Outi Udelius (p. 044-497 0008):

 

Viestintäpäällikön toimesta on päätetty Muhoksen kunnan hallintosäännön uudistuksen yhteydessä (voimaantulo 1.1.2023). Talousarviossa 2023 on varattu määrärahat viestintäpäällikön palkkaamiseen. Hallintosääntöuudistuksen yhteydessä toimi on otettu huomioon siten, että henkilön valinta kuuluu kunnanjohtajan toimivaltaan.

 

Viestintäkoordinaattori Anna Hapon kanssa on käyty keskusteluja hänen siirrosta nykyisestä viestintäkoordinaattorin toimesta viestintäpäällikön toimeen ja, että siirto on mahdollista toteuttaa ilman ulkoista hakumenettelyä. Perusteluna on kunnan tekemä tehtävien uudelleenjärjestely. Happo täyttää uuden toimen kelpoisuusvaatimukset ja häntä on kuultu tulevasta muutoksesta.

 

Viestintäkoordinaattori Anna Happo on 3.3.2023 kuulemisessa ilmoittanut, että hyväksyy tehtävän muutoksen ja palkan. Hapon määräaikainen henkilökohtainen lisä lakkautetaan 31.3.2023 ja se siirtyy ja sisältyy viestintäpäällikön tehtäväkohtaiseen palkkaan 1.4.2023 lukien.

 

Muhoksen kunnassa viestintä pitää sisällään muun muassa sisäistä viestintää, kriisiviestintää, asiantuntijaviestintää ja markkinointiviestintää kunnanjohtajan alaisuudessa. Viestintäpäällikön keskeisiä tehtäviä ovat:

- Kunnan viestinnän strateginen suunnittelu ja kehittäminen sekä viestinnän seurannan kehittäminen

- Kunnan sisäisen viestintäyhteistyön koordinointi ja kehittäminen, viestinnän kehittämishankkeista vastaaminen sekä viestinnän tuki kunnan eri hankkeissa

- Kunnan markkinointiviestintä, kunnan imagon ja brändin kehittäminen ja vahvistaminen

- Kunnan kriisiviestintä

- Media- ja sidosryhmäyhteistyö

 

Kunnan TVA-ryhmä on käsitellyt viestintäpäällikön toimenkuvaa ja palkkausta kokouksessaan 2.3.2023.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) perustaa uuden viestintäpäällikön toimen 1.4.2023 lukien
2)  että toimen pätevyysvaatimuksina ovat:
- soveltuva korkeakoulututkinto
- useamman vuoden kokemus vastaavista tehtävistä
- hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito
3)  että toimi sijoittuu hinnoittelutunnukseen 01ASI040
4) vahvistaa viestintäpäällikön tehtäväkohtaiseksi palkaksi 3.318,56 euroa kuukaudessa
5) että viestintäpäällikön toimeen siirretään perustamisvaiheessa suostumuksellaan viestintäkoordinaattori Anna Happo. Perusteluna on kunnan tekemä tehtävien uudelleenjärjestely. Tarkemman tehtäväkuvauksen hyväksyy kunnanjohtaja. 
6) lakkauttaa viestintäkoordinaattorin toimen 31.3.2023.

 

 

Käsittely Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanhallituksen jäsen Jarkko Happo ilmoitti olevansa esteellinen asian kohdalla ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi klo 20.56. Esteellisyysperusteena puolison asianosaisuus.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

_______________

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiakohdan päätöksenteon jälkee esteellisenä kokouksesta poistunut Happo palasi palasi paikalleen kokouksessa klo 20.58.

 

_______________