Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 71


 

Valtuusaloite 28.9.2020, Plaketti / Ehkäisevän päihdetyön suunnitelma Muhoksen peruskouluihin

 

Opkaltk 08.02.2023 § 4 

 

 

 

Valmistelija sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta puhelin 044-4970 400

 

Anu Plaketin ja 18 allekirjoittaman 28.9.2020 päivätyssä valtuustoaloitteessa esitetään, että Muhoksen kunnan peruskouluissa on lisättävä päihdekasvatusta ja laadittava ehkäisevän päihdetyön suunnitelma peruskouluihin. Kunnanhallitus päätti 12.10.2020, että Plaketin ym. valtuustoaloite lähetetään hyvinvointilautakunnalle valmisteltavaksi.

 

Päihdekasvatus alkaa jo ala-asteella, ja sitä tarjotaan oppilaille oppiaineissa omina teemoina ja ns. läpäisyperiaatteella.

 

Tässä koontia opetushallituksen sivuilta ja kuinka päihdekasvatukseen liittyviä teemoja huomioidaan eri oppiaineissa opetussuunnitelmaan kirjatuilla tavoilla.

 

Päihdekasvatuksen sisällöt terveystiedon ja ympäristöopin opetuksessa

 

Päihdekasvatus kuuluu terveystiedon oppiaineeseen ja terveystiedon alaan ympäristöoppi-oppiaineessa peruskoulun vuosiluokilla 1-6. Opetuksen tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä on säädetty opetussuunnitelman perusteissa. Tavoitteita kannattaa peilata edellä kuvattuihin päihdekasvatuksen sisältöihin sekä nostaa sieltä sisältöjä kullekin luokka-asteelle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Luokat 1-2

 

Terveystieto on peruskoulun ensimmäisillä luokilla osa ympäristöopin oppiainetta. Luokkien 1-2 opetuksessa keskitytään tunne-, turva- ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen.

 

Luokat 3-6

 

Terveystieto on peruskoulun vuosiluokilla 3-6 osa ympäristöopin oppiainetta. Tunneilla perehdytään terveyden osa-alueisiin ja voimavaroihin, mielenterveystaitoihin ja harjoitellaan tunteiden tunnistamista, ilmaisua ja säätelyä. Luokkien 3-6 opetuksessa päihteet ovat yksi osa-alue turvallisuuden edistämisen ja turvataitojen opettelussa (S2 Arjen tilanteissa ja yhteisöissä toimiminen).

 

Luokat 7-9

 

Peruskoulun vuosiluokilla 7-9 terveystietoa opetetaan omana aineenaan. Opetuksessa tulee käsitellä terveyttä tukevia ja kuluttavia tekijöitä ja huomioida nuoren mielen pahoinvointi, riippuvuudet sekä päihteet ja niiden käytön ehkäisy (S2 Terveyttä tukevat ja kuluttavat tekijät sekä sairauksien ehkäisy).

 

Muilla sisältöalueilla käsitellään myös päihdekasvatuksen kannalta tärkeitä teemoja, kuten turvataitoja sekä tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Päihteettömyyden merkitys elämässä sekä päihteettömyys liikenteessä ovat osa laaja-alaisen osaamisen tavoitetta (L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot).

 

Esimerkkejä päihdekasvatuksen sisällöistä eri ikäryhmille

 

Terveystiedon lisäksi päihde-, tupakka- ja rahapeliteemoja voidaan käsitellä myös muissa oppiaineissa. Oman koulun ja oppilaitoksen opetuksen kannalta tärkeitä sisältöjä täsmennetään koulu- ja oppilaitoskohtaisessa opetussuunnitelmassa. Koulu- ja oppilaitoskohtainen opetussuunnitelma on hyvä työkalu päihdekasvatuksen monialaisen kokonaisuuden hahmottamiseen ja opetuksen koordinoimiseen omassa oppilaitoksessa esimerkiksi laaja-alainen osaamisen kehittäminen huomioiden. Suoraan oppilaiden hyvinvointiin vaikuttavia laaja-alaisen osaamisen osa-alueita ovat vuorovaikutus ja itsen ilmaisu, itsestä huolehtimisen ja arjen taidot, monilukutaito ja osallistuminen.

 

Luokat 1-6

 

-          Vahvista oppilaiden tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä elämänhallintataitoja, osallisuutta ja mielen hyvinvointia

-          Vahvista oppilaiden itseluottamusta ja kykyä tehdä omia itsenäisiä päätöksiä

-          Vahvista oppilaiden valmiuksia suhtautua kriittisesti mediassa näkyvään päihteiden ja tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttöön sekä rahapelaamiseen ja niiden suoraan tai epäsuoraan mainontaan

-          Anna oppilaille mahdollisuus keskustella asenteistaan ja suhtautumisestaan päihteisiin, tupakka- ja nikotiinituotteisiin sekä pelaamiseen

-          Vahvista sosiaalisia normeja ja odotuksia siitä, ettei nuori käytä päihteitä, tupakka- ja nikotiinituotteita tai pelaa rahapelejä

 

 

Luokat 7-9

 

-          Vahvista oppilaiden tunne- ja vuorovaikutustaitoja taitoja, elämänhallintataitoja sekä osallisuutta ja mielen hyvinvointia

-          Anna oppilaille mahdollisuus keskustella asenteistaan ja tarkastella päihteiden sekä tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttöön ja pelaamiseen liittyviä myyttejä kriittisesti

-          Vähennä positiivisia odotuksia alkoholin, tupakka- ja nikotiinituotteiden ja huumeiden vaikutuksesta sekä rahapelaamisesta

-          Vahvista sosiaalisia normeja ja odotuksia siitä, ettei nuori käytä päihteitä tai tupakka- ja nikotiinituotteita tai pelaa rahapelejä

-          Anna oppilaille tietoa päihteiden ja tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön sekä liiallisen pelaamisen ja netin käytön vaikutuksista sekä tietoja riskien arviointiin omalla kohdallaan

-          Anna oppilaille tietoa oppilaitoksen ja yhteiskunnan päihteitä, tupakka- ja nikotiinituotteita ja rahapelaamista koskevista säännöistä

-          Keskustele suorasta ja epäsuorasta markkinoinnista ja vahvista oppilaiden kykyä tunnistaa ja arvioida kriittisesti mainonnallisia sisältöjä eri kanavissa

 

                                           Esimerkkejä päihdekasvatuksesta muissa oppiaineissa

                                              

Vaikka päihdekasvatus on lähtökohtaisesti osa terveystiedon opetusta, soveltuvat sen keskeiset teemat osaksi muitakin oppiaineita. Päihdekasvatuksen sisällyttäminen eri oppiaineisiin ja opinto-kokonaisuuksiin tukee ehkäisevän päihdetyön kokonaisvaltaista toteuttamista.

 

                                           Liikunta

 

Liikunnan merkitys ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille on suuri. Perusopetuksen liikunnassa oppilaiden hyvinvointiin vaikuttaminen otetaan vakavasti ja sen eteen työskennellään pitkäjänteisesti oppilaiden kanssa. Liikunnanopetuksen ydintä ovat fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyä edistävät taidot ja tiedot. Sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyä tukevien tietojen omaksuminen ja taitojen harjoittelu tukee oppilaan osallisuuden tunnetta ja oppilasryhmän sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Näin vahvistetaan myös esimerkiksi päihteiltä, tupakka- ja nikotiinituotteilta tai rahapelaamiselta suojaavia tekijöitä.Toiminnallisuus, ajattelu ja hyvän elämän taidot ovat väistämättä yhteydessä toisiinsa koululiikunnassa.

 

                                          Historia ja yhteiskuntaoppi

 

Yhteiskuntaopin tunneilla voi pohtia esimerkiksi juridisia seurauksia huumeiden käytöstä, alkoholin ja tupakka- ja nikotiinituotteiden  välittämisestä sekä laittomasta päihteiden tai rahapelaamisen markkinoinnista.

 

Äidinkieli ja kirjallisuus

 

                                          Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa voi tarkastella, miten päihteitä

                                          käsitellään erilaisissa teksteissä, esimerkiksi mediassa, markkinoinnissa tai

                                          kirjallisuudessa. Oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa voi tehdä monenlaisia

                                          aiheeseen liittyviä harjoituksia, kuten keskustelu- ja puhetehtäviä tai

                                          esseiden, blogien ja muiden tekstien tuottamistehtäviä.

 

                                          Kielet

 

                                          Kielten oppitunneilla vuosiluokilla 7-9 voi keskustella päihteiden

                                          käytön kulttuurisidonnaisuudesta ja käydä läpi vieraskielistä

                                          päihdekasvatusmateriaalia.

 

                                          Biologia ja maantieto

 

                                          Biologian ja maantiedon vuosiluokkien 7-9 opetuksessa voi

                                          käydä läpi esimerkiksi sitä, miten tupakkatuotteet ja päihteet vaikuttavat

                                          ihmiskehoon. Vuosiluokilla 3-6 voi jo pohtia osana ympäristöopin opetusta

                                          tupakka- ja nikotiinituotteista syntyvien jätteiden (esim. tupakantumppien)

                                          merkitystä.  Vuosiluokilla 7-9 voi pohtia tupakan ja

                                          huumausaineiden kasvatuksen ja tuotannon ympäristövaikutuksia.

                                          Alkoholin, tupakka- ja nikotiinituotteiden, huumeiden käytön sekä

                                          rahapelaamisen yhteyksiä kestävään kehitykseen voi nostaa pohdittavaksi.

 

                                          Kemia

 

                                          Kemian opetuksessa voi perehtyä esimerkiksi siihen, mitä haitallisia

                                          yhdisteitä tupakka sisältää tai millainen alkoholin kemiallinen koostumus

                                          on.

 

                                          Matematiikka

 

                                          Matematiikassa voidaan opettaa todennäköisyyslaskentaa, jonka avulla

                                          lasten ja nuorten on mahdollista ymmärtää rahapelien voittojen todellisia

                                          todennäköisyyksiä ja pohtia niitä suhteessa mielikuviin, joita esimerkiksi

                                          mainonnan kautta välitetään pelaamisesta ja voitoista.

 

                                          Kuvaamataito

 

                                          Kuvaamataidon vuosiluokilla 7-9 voi pohtia mediaa ja

                                          markkinointia päihteiden, tupakka- ja nikotiinituotteiden ja pelaamisen

                                          ympärillä.

 

                                          Musiikki

 

                                          Musiikin tunneilla vuosiluokilla 7-9 voi pohtia musiikin ja

                                          päihteiden välistä suhdetta sekä artistien merkitystä nuorten esikuvina

                                          päihteettömään elämäntapaan.

 

 

 

Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta

 

Päätösesitys Opetus- ja kasvatuslautakunta antaa vastauksenaan valtuustoaloitteeseen kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Muhoksen kunnan päihdekasvatusta tarjotaan perusopetuksen oppilaille oppiaineissa omina teemoina ja ns. läpäisyperiaatteella. Lisäksi päihdekasvatukseen liittyviä teemoja huomioidaan eri oppiaineissa opetussuunnitelmaan kirjatuilla tavoilla.

 

 

Käsittely Asian käsittelyn aikana Tapani Ervasti teki esityksen: Opetus- ja kasvatuslautakunta antaa vastauksenaan valtuustoaloitteeseen kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Muhoksen kunnan päihdekasvatusta tarjotaan perusopetuksen oppilaille oppiaineissa omina teemoina ja ns. läpäisyperiaatteella. Lisäksi päihdekasvatukseen liittyviä teemoja huomioidaan eri oppiaineissa opetussuunnitelmaan kirjatuilla tavoilla.

 

 Lisäksi Muhoksen kunnassa otetaan käyttöön myös nuuska-agentit. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaiselta koululta yksi opettaja käy EHYT ry. Nuuska-agenttikoulutuksen, joka jalkauttaa toiminnan omiin kouluihinsa.

 Yläkoulussa ja lukiossa esim. tukioppilaat voivat toimia nuuska-agentteina.

 

 Keskustelun asiasta päätyttyä puheenjohtaja kysyi hyväksyykö lautakunta yksimielisesti Ervastin esityksen. Lautakunta hyväksyi Ervastin esityksen yksimielisesti.

 

Päätös Opetus- ja kasvatuslautakunta antaa vastauksenaan valtuustoaloitteeseen kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Muhoksen kunnan päihdekasvatusta tarjotaan perusopetuksen oppilaille oppiaineissa omina teemoina ja ns. läpäisyperiaatteella. Lisäksi päihdekasvatukseen liittyviä teemoja huomioidaan eri oppiaineissa opetussuunnitelmaan kirjatuilla tavoilla.Lisäksi Muhoksen kunnassa otetaan käyttöön myös nuuska-agentit. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaiselta koululta yksi opettaja käy EHYT ry. Nuuska-agenttikoulutuksen, joka jalkauttaa toiminnan omiin kouluihinsa.                Yläkoulussa ja lukiossa esim. tukioppilaat voivat toimia nuuska-agentteina. 

 

 

Khall 20.02.2023 § 71  

96/00.01.01.01/2023  

 

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Kunnanhallitus antaa Anu Plaketin ym. tekemään aloitteeseen opetus- ja kasvatuslautakunnan käsittelyn mukaisen vastauksen valtuustolle hyväksyttäväksi.

Samalla kunnanhallitus esittää, että valtuusto toteaa aloitteen tulleen loppuunkäsitellyksi.

 

Käsittely Keskustelun aikana kunnanjohtaja teki seuraavan lisäyksen esitykseensä:

 

 Ehkäisevän päihdetyön tueksi laaditaan suunnitelma, kun yhdyspinta-asiantuntija palkataan Muhoksen kuntaan.

 

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen kokouksessa tehdyn lisäyksen mukaisesti.

 

 _______________