Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 70


 

Harkinnanvaraisten avustusten jako vuonna 2023

 

Khall 20.02.2023 § 70  

147/02.05.01.02/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Rauno Piippo (p. 044-497 0003):

 

Vuoden 2023 talousarviossa on varattu harkinnanvaraisiin avustuksiin

konsernipalveluissa 25.000 euroa (kustannuspaikka 1580). Talousarviossa vuodelle 2023 on lisäksi hyväksytty 30.000 euroa teknisten palveluiden vastuualueelle yksityisteiden avustuksia varten. Avustuksen saajat on päätetty aikaisempina vuosina lautakunnittain/jaostoittain ko. lautakunnassa/jaostossa kulloinkin voimassa ollein jakokriteerein.

 

Kunnan organisaatiota muutettiin vuoden 2023 alusta lukien. Toimielinorganisaation tuli uutena toimielimenä hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta, jolle on määritetty toimivaltaa pykälän 47 Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta, kohdassa 3. Kohdan mukaan lautakunta mm:

3. päättää avustusten ja stipendien myöntämisestä hyväksymiensä yleisten periaatteiden mukaisesti

 

Vuoden 2023 talousarvion valmistelussa ei hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnan kohdalle myönnetty erillistä määrärahaa avustusten myöntämiseen. Jatkossa on tarkoitus tämä määräraha lautakunnalle myöntää.

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää antaa hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnalle edelleen jaettavaksi hyväksyttävien jakokriteerien perusteella
25 000 euroa harkinnanvaraisia avustuksia vuonna 2023. Perusteluna on lautakunnalle hallintosäännössä määrätty toimivalta (47 §).

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

 _______________