Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 259


 

Omavalmentajien työn vaativuuden arviointi ja palkkauksen muutos

 

Khall 18.09.2023 § 259  

285/01.00.01/2023  

 

 

Valmistelija vt. kunnanjohtaja Rauno Piippo (p. 044-497 0003):

 

Kuntaan on tällä hetkellä palkattuna kolme omavalmentajaa, joiden tehtävät sijoittuvat työllisyyden kuntakokeiluun ja kuntaan. Palvelussuhteet ovat määräaikaisia virkoja työllisyyden kuntakokeilun ajan ja palvelusuhteiden määräaika päättyy 31.12.2024.

 

Kunnanhallitus on 7.12.2020 perustanut kuntaan tva-työryhmän (tehtävien vaativuuden arviointi) yhdenmukaistamaan toimintatapaa, joka turvaisi mahdollisimnan objektiivisen ja tasapuolisen tehävien vaativuuden arvioinnin. Kuntakokeilu alkoi maaliskuussa 2021 ja sitä ennen tehtiin kunnassa kuntakokeiluun omavalmentajaksi siirtyvän henkilön kohdalla tehtävien vaativuuden arviointi ja palkkatason määritys. Viran hinnoitelutunnuksena on ollut toimistohinnoittelun tunnus 01TOI060 . Viran pätevyysvaatimuksena perustamishetkellä on ollut soveltuva korkeakoulututkinto taikka soveltuva ammatillinen perustutkinto. Palkkaus on ollut kunnan toimistohinnoittelun ryhmien mukainen, mutta siihen on tehty korotus  vuoden 2021 syksyllä rekrytointivaikeuksien vuoksi. Samassa yhteydessä on valitulle viranhoitajalle päätetty maksaa ns. rekrylisää. Viran nykyinen tehtäväkohtainen palkka on 1.6.2023 korotusten jälkeen 2710,93 euroa (ei sisällä rekrylisää). Yhdelle omavalmentajista maksetaan lisäksi tehtäväkohtaisen palkan korotusta toiminnan koordinoinnista.

 

Keväällä 2023 on asiasta käyty keskustelu henkilöstöpäällikön kanssa (Outi Udelius/Rauno Piippo) ja todettu, että omavalmentajien tehtävien kokonaisuuden tarkastelu ja tva-tarkastelu on syytä tehdä viimeistään kesällä. Uudessa tarkastelussa otetaan huomioon tehtävien muutokset ja koulutusvaatimuksen korottaminen. Omavalmentajien puolesta on tehty 9.8.2023 pidetyssä palaverissa esitys virkojen palkkauksen tarkistuksesta 16.6.2023 lukien. Perusteluna on työn vaativuuden lisääntyminen ja päätökseeen saatetut opinnot. Nykyisillä kolmella omavalmentajalla on nyt suoritetttuna ammattikorkeakoulututkinto. Palaverissa ovat olleet läsnä omavalmentajat Virpi Kukkonen ja Janne Pihkakoski sekä kunnanjohtaja Jussi Rämet ja hallintojohtaja Rauno Piippo Ko. palaverissa on sovittu, että tehtävien vaativuuden arviointi tehdään ja että ennen sitä tulee viran tehtäväkuvaukset tarkistaa. Asian  käsittelyaikatauluksi sovittiin  elokuu 2023, mutta käsittely lykkääntyi ja tva-työryhmä käsitteli asiaa 8.9.2023 pidetyssä kokouksessa

 

Uudet tehtävänkuvaukset on valmisteltu yhdessä omavalmentajien kanssa ja samalla on täytetty uusi tva-lomake. Tva-työryhmä on 8.9.2023 käynyt läpi tehtävänkuvauksien muutokset sekä uuden tva-lomakkeen. Työryhmän yksimielinen kanta on, että

1. tehtävänkuvien muutokset ja tva-arviointi yhdessä vaikuttavat omavalmentajan tehtävän vaatimuksia korottavasti.

2. esitetty muutos voidaan tehdä 1.8.2023 lukien.

 

Näin ollen omavalmentajan tehtävän vaativuutta korotetaan 1.8.2023 lukien ja viran hinnnoittelutunnus vaihtuu 01TOI 060:sta 01ASI040:een. Tässä uudessa tunnuksessa edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa.

 

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Piippo

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää, että kunnan omavalmentajien virkojen osalta hyväksytään 1.8.2023 lukien seuraavat muutokset:
- tehdyn tehtävänkuvien ja  tva-tarkastelun perusteella hinnoittelutunnus muuttuu 01ASI040:ksi
- tehtävän vaativuuden muutos otetaan huomioon palkkauksessa tehtäväkohtainen palkka korotetaan 2850 euroon  kuukaudessa. Tämän lisäksi maksetaan kuntakokeilun ajaksi sovittua rekrylisää omavalmentajina toimiville.

Uuden tehtävänkuvauksen vahvistaa esihenkilönä toimiva henkilöstöjohtaja hallintosäännön määräyksen mukaisesti.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi vt. kunnanjohtajan esityksen.

_______________

 

Pykälän kohdalla on käsitelty virka- ja työehtosopimusten määräysten soveltamista, joiden osalta ei ole kuntalain mukaista muutoksenhakuoikeutta. Pykälän kohdalla on kuitenkin mahdollista tehdä oikaisuvaatimus menettelytapavirheen perusteella.

Viranhaltija, joka on jäsenenä yhdistyksessä, joka voi panna vireille tätä päätöstä koskevan asian työtuomioistuimessa tai jäsenenä edellä mainitun yhdistyksen alayhdistyksessä, ei saa hakea tähän päätökseen muutosta oikaisuvaatimuksella eikä valituksella eikä saattaa asiaa hallintoriita-asiana ratkaistavaksi.

Sovellettava lainkohta: Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 50 § 2 momentti.

_______________