Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 258


 

Testamentilla saadun asunto-osakkeen myynti

 

Khall 22.05.2023 § 184 

 

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Jussi Rämet (p. 044-497 0001):

 

Muhoksen kunta on perinnönjättäjän Hilkka Lehtolan 18.9.2007 allekirjoittaman testamentin. Testamentin sisältö:

 

 Aikaisemmat testamenttimääräykseni peruuttaen minä Hilkka Lehtola ilmoitan täten viimeisenä tahtonani ja testamenttinani, että kuolemani jälkeen kaikki omaisuuteni, olkoonpa se minkä nimistä tai laatuista tahansa, menee Muhoksen kuntaan perustettavan "Hilkka ja Allan Lehtolan Vanhustentuki rahastoon" käytettäväksi alkuperäisten suomalaissyntyisten yli 65-vuotta täyttäneiden muhoslaisten vanhusten kodinhoidontukeen ja laitehankintoihin. Rahasto myöntää avustuksia hakemusten perusteella hakijan tarve ja muut olosuhteet huomioon ottaen. Rahaston vuotuisesta tuotosta lisätään 10% rahaston pääomaan ja muu osa tuotosta jaetaan rahaston sääntöjen ja tämän testamentin mukaisesti.

 

Lisäksi määrään, että omistamani asunto-osake on myytävä sen hetkiseen käypään hintaan joko kaikkine irtaimistoineen tai irtaimisto erikseen huutokaupaten. Eri pankeissa olevat pankkitalletukset on myös liitettävä rahaston omaisuudeksi. Testamentattua omaisuutta hoidetaan Muhoksen kunnan toimesta ilman palkkiota erillisenä rahastona, jota hoitaa kunnan palveluksessa oleva pätevä taloushallinnon tunteva henkilö. Rahaston varat on sijoitettava varmalla ja tuottavalla tavalla ja saatu tuotto ohjataan vuosittain rahaston kautta kodinhoidontukeen ja laitehankintoihin.

 

Omistamani liina- ja vuodevaatteet sekä ruoka- ja kahvikalustot menevät Muhoksen kunnan terveyskeskussairaalan käyttöön. Samalla ilmoitan, että minulla ei ole velkoja eikä velkasaatavia, paitsi pankkitalletukset.

 

Muhoksella 18.9.2007

 

Hilkka Lehtola

 

----------

 

Laaditun perukirjan mukaan perinnönjättäjän varat (euroa)

  1. Rahavarat
  • Oulun Osuuspankki käyttötili 16116,39
  • Ylä-Savon Osuuspankki 

 käyttötili 7484,93

 tuottotili 410333,73

  • käteinen raha 1929,00

 

  1. Asunto-osake

Asunto Oy Muhoksen Oravamäki nimisen asuntoyhtiön osakkeet, jotka oikeuttavat 70 m2:n suuruisen rivitalohuoneiston C 8 hallintaan osoitteessa Armintie 9.11, 91500 Muhos. Huoneistoon ei kohdistu yhtölainaossuuksia.

Huoneiston velaton arvo on noin   75000

 

  1. Saatavat    155,72

 

  1. Koti-irtaimisto ja henkilökohtainen omaisuus

 

Tavanomainen koti-irtaimisto ja

henkilökohtainen omaisuus  0,00

 

   Perinnönjättäjän varat yhteensä  511019,77

 

Perinnönjättäjän velat yhteensä 1875,41

 

Pesän vähennykset  8540,70

 

Perinnönjättäjän omaisuuden säästö

yhteensä   500603,66

 

Testamentin säädöksen mukaan asunto-osake voidaan myydä ja saatavat varat käyttää testamentin tahdon mukaisesti. Varojen käytöstä tehdään erillinen sääntö, jonka kunnanhallitus hyväksyy.

 

  

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää, että Muhoksen kunta kiitoksin ottaa vastaan Hilkka Lehtolan testamentin mukaisen varallisuuden. Tässä yhteydessä annetaan valtuutus isännöitsijälle asunto-osakkeen myymisestä siten, että se huutokaupataan. Huutokaupan lähtöhintana on 75 000 euroa.

Varojen kokonaisuuden tarkentuessa asunto-osakkeen myynnin jälkeen,  kunnanhallitukselle valmistellaan esitys varojen käytön ohjeistuksesta.

 

Käsittely Käydyn keskustelun aikana kunnanjohtaja muutti esitystään siten, että huutokaupan lähtöhinnaksi määritetään 65 000 euroa.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen kokouksessa tehdyn muutosesityksen mukaisesti.

 

_______________

 

Khall 18.09.2023 § 258  

279/02.07.02/2023  

 

 

Valmistelija vt. kunnanjohtaja Rauno Piippo

 

Asunto-osake on ollut myynnissä huutokaupat.com-palvelussa. Määräajan päättyessä on saatu korkein huutohinta, joka alittaa kunnan asettaman lähtöhinnan noin 25 000 eurolla

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Piippo

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää hylätä huutokaupassa saadun korkeimman huudon 40 200 euroa ja päättää, että asunto-osakkeen myynti annetaan toimeksiantona kiinteistövälittäjälle. Myyntiä kunnan puolesta hoitaa isännöitsijä.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi vt. kunnanjohtajan muutetun esityksen.

_______________