Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.05.2026/Pykälä 95



 

Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle asiassa 647/2026

 

Khall 11.05.2026 § 95  

299/10.02.03/2024  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Kimmo Hinno (p. 044 497 0001)

 

Pohjois-Suomen hallinto-oikeudesta on 30.4.2026 saapunut kunnan kirjaamoon lausuntopyyntö (647/2026). Pyyntö koskee kunnanvaltuuston 3.3.2026 § 18 tekemästä päätöksestä (Pyhänsivun asemakaavan ja Leppiniemen asemakavan muutos) tehtyä valitusta.

 

Hallinto-oikeus:

 

” Pohjois-Suomen hallinto-oikeus pyytää hankkimaan valtuuston lausunnon tai, jos se hallituksen johtosäännön mukaan on mahdollista, antamaan lausunnon oheisen valituksen johdosta. Lausunnossa on annettava selostus asiasta, vastattava oikeudenkäynnin osapuolten esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausuttava esitetystä selvityksestä.

 

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 37 §:n mukaan asianosaisen ja päätöksen tehneen viranomaisen on esitettävä selvitystä vaatimustensa perusteluista totuudenmukaisesti. Niiden on myötävaikutettava asian selvittämiseen sen oikeudellisen luonteen edellyttämällä tavalla. Viranomaisen on oikeudenkäynnissä otettava huomioon tasapuolisesti yleiset ja yksityiset edut.

 

Lausunnon liitteenä toimitettavista asiakirjoista on laadittava luettelo, johon asiakirjat on nimetty niiden sisältöä kuvaavalla tavalla, jotta oikeudenkäynnin osapuolet saavat tietoonsa hallinto oikeudessa olevan oikeudenkäyntiaineiston. Nimestä tulee selvitä lähtökohtaisesti myös kyseisen asiakirjan laatimispäivämäärä. Lisäksi pyydetään ilmoittamaan hallinto-oikeudelle toimitettavien asiakirjojen salassapitoperusteet ja -ajat. Lausunto liiteasiakirjoineen on toimitettava kukin asiakirja omana tiedostonaan nimettynä liiteluettelosta ilmenevän nimen mukaisesti.

 

Lausuntoon tulee liittää valituksenalaisen päätöksen perusteena olevat asiakirjat. Näitä asiakirjoja ovat ainakin:

- valtuuston hyväksymismerkinnällä varustettu värillinen kaavakartta kaavamerkintöineen ja kaavamääräyksineen. Alkuperäinen kaavakartta pyydetään toimittamaan myös postitse.

- kaavaselostus lopullisessa muodossaan

- kaavoituksen perusteena olevat selvitykset ja vaikutusarvioinnit

- vuorovaikutusmenettelyä koskevat asiakirjat

- kaikki muut päätöksen perusteena olevat asiakirjat

 

Lausunto, liiteluettelo, valituksenalaisen päätöksen perusteena olleet asiakirjat sekä muu selvitys on toimitettava hallinto-oikeuteen 18.6.2026 mennessä. 

 

Lausunto ja asiakirjat pyydetään toimittamaan ensisijaisesti sähköisessä muodossa. Tarvittaessa tulee käyttää suojattua yhteyttä. Tämän lausuntopyynnön liitteenä toimitettuja asiakirjoja ei tarvitse palauttaa hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeudelle toimitettavista asiakirjoista ei tarvitse myöskään toimittaa postitse

kaksoiskappaleita.

 

Teille luovutettavat asiakirjat sisältävät henkilötietoja. Vastaatte omalta osaltanne henkilötietojen lainmukaisesta käsittelystä.

 

Asian käsittelyn niin vaatiessa hallinto-oikeus hankkii oma-aloitteisesti rekistereistä (kiinteistötietojärjestelmä ja väestötietojärjestelmä) ja muista lähteistä (kunnan kaavoitussivustolta) asian käsittelyä varten selvityksiä muun muassa valituksen kohteena olevasta kiinteistöstä ja tarvittaessa valittajan kiinteistöstä sekä alueen kaavoituksesta ja kaavatilanteesta. Selvitykset ovat pyydettäessä saatavissa hallinto-oikeudesta.”

 

Esittelijä kunnanjohtaja Kimmo Hinno

 

Päätösesitys Kunnanhallitus antaa liitteenä olevan lausunnon asiassa 647/2026 Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle.

Kunnanhallitus tarkastaa pöytäkirjan kokouksessa.

 

Käsittely Ennen asiakohdan avaamista Aimo Manelius ilmoitti olevansa esteellinen käsittelemään asiaa (lähisukulaisen maanomistus valituksen kohteena olevalla asemakaava-alueella) ja poistui kokouksesta klo 17:21.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

-----------

Puheenjohtaja luki kokoukselle ääneen tehdyn päätöksen. Päätöksen

lukemisen jälkeen kunnanhallitus totesi luetun päätöksen olevan

kokouksen kulun mukainen ja totesi, että pöytäkirja on asian osalta

tarkastettu kokouksessa.

 

Asiakohdan päättämisen jälkeen Manelius palasi kokoukseen klo 17:26.