RSS-linkki
Kokousasiat:https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 29.05.2024/Pykälä 87
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Varhaiskasvatuksen asiakaskysely 2024
Opkaltk 29.05.2024 § 87
228/00.01.03/2024
Valmistelija varhaiskasvatusjohtaja Anu Vartiainen (puhelin 044 4970 115):
Varhaiskasvatuslaki 5 luvun (2018/540/ 24§) mukaan varhaiskasvatusta tulee säännöllisesti arvioida. Varhaiskasvatuksen arvioinnin tarkoituksena on turvata lain tarkoituksen toteuttamista ja tukea varhaiskasvatuksen kehittämistä ja edistää lapsen kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin edellytyksiä. Varhaiskasvatuksen järjestäjän ja tuottajan tulee arvioida antamaansa varhaiskasvatusta sekä osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Arviointien keskeiset tulokset tulee julkistaa.
Muhoksen varhaiskasvatuksen linjauksessa (2022) todetaan, että varhaiskasvatuksessa toiminnan arviointi ja kehittäminen on suunnitelmallista ja jatkuvaa. Arviointia tehdään monikanavaisesti ja eri näkökulmista käsin varhaiskasvatuspalveluiden kokonaisuus huomioiden. Saatua palautetta hyödynnetään varhaiskasvatuksen laadun kehittämisessä ja ylläpidossa.
Joka toinen vuosi toteutetaan asiakas- ja henkilöstökysely, jonka tuloksia käytetään toiminnan ja laadun kehittämisessä sekä seuraavan vuoden yksiköiden toimintasuunnitelmien laadinnassa. Asiakaskyselyjen keskeiset tulokset koko varhaiskasvatuksen näkökulmasta julkistetaan varhaiskasvatuspalveluiden verkkosivuilla, yksiköiden ilmoitustauluilla, vanhempainilloissa sekä tuodaan tiedoksi opetus- ja kasvatuslautakunnalle.
Muhoksen kunnan varhaiskasvatus palveluissa suoritettiin asiakaskysely 18.-31.3.2024. Asiakskyselyn tulokset esityslistan oheismateriaalina.
Esittelijä sivistys- ja hyvinvointijohtaja Juha Valta
Päätösesitys Opetus- ja kasvatuslautakunta merkitsee tiedoksi varhaiskasvatuksen asiakaskyselyn tulokset.
Käsittely Varhaiskasvatusjohtaja Anu Vartiainen saapui kokoukseen klo 19.47.
Varhaiskasvatusjohtaja Anu Vartiainen esitteli asiakaskyselyn tulokset.
Päätös Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |