Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 15.06.2023/Pykälä 69



 

Lukion opetussuunnitelman perusteiden muuttaminen 1.8.2023 alkaen

 

Opkaltk 15.06.2023 § 69  

322/00.01.02.00/2023  

 

 

Valmistelija lukion rehtori Minna Kemppainen p. 044 4070 416

 

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen myötä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyi kunnilta hyvinvointialueille  1.1.2023 alkaen. Myös oppilas- ja opiskelijahuoltolain (1287/2013) säännöksiä täsmennettiin vastaamaan uudistusta. Lakimuutoksen (377/2022) mukaan Opetushallituksen on uudistettava mm. opetussuunnitelmien perusteet sekä Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet ja tavoitteet tämän lain mukaisiksi siten, että koulutuksen ja opetuksen järjestäjät voivat ottaa lain 13 §:n mukaiset opiskeluhuoltosuunnitelmat käyttöön 1.8.2023.

 

                                          Opetushallitus on täsmentänyt opetussuunnitelmien perusteita ja

                                          määräyksiä. Opetushallitus edellyttää muutoksia kohtiin:

 

Opetushallitus on tänään päättänyt liitteen mukaisista muutoksista Lukion 

                                           opetussuunnitelman perusteiden 2019 lukuihin 

 

                                           1.2 Opetussuunnitelman laatiminen

                                           1.2 Opetussuunnitelman sisältö

                                           4.3 Opiskeluhuolto

                                           4.3.1 Koulutuksen järjestäjän opiskeluhuoltosuunnitelma

                                           4.4 Kurinpito

                                           4.4.1 Kurinpitokeinojen käyttämistä ja menettelyjä koskevan suunnitelman

                                                    sisältö

 

Muutokset perustuvat lukiolakiin 714/2018 32§ 2 mom., Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiin (1287/2013) 24 § 1 mom. ja muuttavat määräystä nro OPH-2263-2019.

 

Tämän määräyksen mukaan tarkistettu paikallinen opetussuunnitelma ja uusi koulutuksen järjestäjän opiskeluhuoltosuunnitelma tulee ottaa käyttöön viimeistään  1.8.2023.

 

Opiskeluhuollon tavoitteena on tukea opiskelijan oppimista, terveyttä ja hyvinvointia sekä luoda turvallinen ja terve opiskeluympäristö sekä ennaltaehkäistä syrjäytymistä. Opiskeluhuoltoa toteutetaan sekä yhteisöllisenä että yksilökohtaisena opiskeluhuoltona. Vastuu opiskeluhuollosta kuuluu kaikille kouluyhteisössä työskenteleville sekä opiskeluhuoltopalveluista vastaaville työntekijöille. Ensisijainen vastuu opiskeluyhteisön hyvinvoinnista on oppilaitoksen henkilökunnalla. Muhoksen lukiossa korostetaan ennaltaehkäisevän opiskeluhuollon merkitystä.

 

Lisäksi Muhoksen lukion opetussuunnitelmaan on lisätty yhteiskuntaopin opintokokonaisuuteen YH6 TAT Sijoittajakoulu 2 opintopisteen opintokokonaisuus, jossa hyödynnetään Talous ja nuoret TAT materiaaleja. Opintojakson tavoitteena on innostaa nuoria aloittamaan pitkäjänteinen osakesäästäminen, opettaa nuorille oman talouden hallintaa ja budjetointia, saada nuoret kiinnostumaan talouden seuraamisesta yleisesti ja tutustumaan suomalaisiin yrityksiin sekä rakentaa luontevia yhteistyöverkostoja yrityselämän ja koulujen välille (LOPS 2021).

 

Liitteen mukaiset mukaiset muutokset on tehty Muhoksen lukion LOPS2021 tekstiin, joka löytyy peda.netista.:

 

https://peda.net/muhos/muhoksen-lukio/opetusssuunnitelma/lops2021/lops20192

 

 

Ehdotus   Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää hyväksyä liitteen mukaiset  muutokset Muhoksen lukion opintosuunnitelman. Suunnitelma astuu              voimaan 1.8.2023.

 

 sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta

 

Päätösesitys Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyy lukion rehtorin ehdotuksen.

 

Päätös Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti.