Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.04.2024/Pykälä 96


 

Valtuustoaloite 29.5.2023, varhaiskasvatuspalveluiden kehittäminen (valtuuston täytäntöönpano)

 

Khall 08.04.2024 § 96  

391/05.10.00.02/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Rauno Piippo (puhelin 044 497 0003):

 

Valtuusto 11 § / 25.3.2024

 

----------

 

Asian kohdalla valtuusto hyväksyi vastauksena valtuustoaloitteeseen, että Muhoksella otetaan käyttöön yksityisen varhaiskasvatuksen palveluseteli, mutta ei kotihoidontuen kuntalisän korotusta ns. "Muhos lisää" käyttöön vuoden 2024 aikana.  

Valtuusto toteaa aloitteen tulleen loppuunkäsitellyksi.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Kimmo Hinno

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää, että valtuuston päätöksestä annetaan otteet:
- aloitteen ensimmäiselle allekirjoittajalle Muhoksen Keskustan valtuustoryhmälle
- opetus- ja kasvatuslautakunnalle.

Kunnanhallitus velvoittaa opetus- ja kasvatuslautakunnan valmistelemaan yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin käyttöönoton edellyttämiä toimia ja lisämäärärahaesitystä.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

_______________