Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.03.2024/Pykälä 76


 

Kunnanjohtajan info

 

Khall 26.03.2024 § 76  

    

 

 

Käsittely:   Asian kohdalla kunnanjohtaja selosti Oulun kaupungin puolella menossa olevaa Sanginsuu-Lapinkangas-Sanginjoki kyläyhdistys ry:n kyselyä osakuntaliitoksesta Muhokseen.

 

Lisäksi asian kohdalla talousjohtaja Anne Pyykkönen selosti laatimaansa katsausta vuonna 2022 laaditusta Inspira Oy:n raportista Hyvinvointiuudistuksen taloudelliset vaikutukset Muhoksen kunnan talouteen. Katsauksessa tarkasteltiin mm. perusskenaariota toteutuneeseen, tulevia talouteen vaikuttavia muutoksia (mm. hallitusohjelma, te2024-uudistus, kunnan kiinteistöjen yhtiöittäminen).

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että valtuuston puheenjohtaja Veli Paasimaa saapui kokoukseen Pyykkösen selostuksen aikana klo 17.11.

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi kokouksessa saadut selostukset.

 

_______________