Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 62


 

Paikallinen sopimus maatalouslomittajien kilometrirajan tilapäisestä nostosta vuoden 2024 osalta

 

Khall 18.03.2024 § 62  

352/01.00.01/2023  

 

 

Valmistelija henkilöstöpäällikkö Jari Partanen (p. 044 497 0008):

 

Melassa on tehty päätös, että maatalouslomittajien kilometrikorvausten korotettu etuus voidaan korvata valtion varoista myös vuoden 2024 osalta edellisen vuoden tapaan. Korotetuilla kilometrikorvauksilla Mela pyrkii lisäämään maatalouslomittajien työn houkuttelevuutta.

 

7000 km:n rajaa, jolloin kilometrikorvaus pienenee, voidaan korottaa tilapäisesti enintään 15 000 km:iin vuonna 2024 ajettujen kilometrien osalta, jos kunta tekee asiasta paikallisen sopimuksen ja korkeamman kilometrikorvauksen maksamisen perusteena on tarve turvata maatalouslomittajien saatavuus ja siten varmistaa lakisääteisten lomituspalveluiden järjestäminen. Saadakseen valtionkorvauksen, paikallisyksikön tulee lähettää Melalle ennakkoratkaisupyyntö asiasta sekä kopio paikallisesta sopimuksesta.

 

Paikalliset neuvottelut maatalouslomittajien kilometrikorvausrajan korottamiseen liittyen on käyty Muhoksen kunnassa 22.2.2024. Neuvotteluosapuolet esittävät, että kilometriraja korotetaan tilapäisesti 15 000 km:iin vuoden 2024 osalta. Paikallisen sopimuksen tarkoituksena ja tavoitteena on tarve turvata maatalouslomittajien saatavuus ja siten varmistaa lakisääteisten lomituspalvelujen järjestäminen Pohjois-Suomen lomituspalveluiden alueella koko Pohjois-Suomessa.

 

Paikallisen sopimuksen voimaantulo edellyttää Melan puoltavaa lausuntoa ja se on voimassa 31.12.2024 saakka ja koskee vuoden 2024 kilometrikorvauksia.

 

Paikallisneuvottelun muistio esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Kimmo Hinno

 

Päätösesitys Kunnanhallitus hyväksyy paikallisen sopimuksen kilometrikorvaus rajan tilapäisestä korotuksesta 15 000 km:iin vuoden 2024 osalta 22.2.2024 laaditun paikallisneuvottelumuistion mukaisesti. Paikallinen sopimus on voimassa 31.12.2024 saakka ja edellyttää Melan puoltavaa lausuntoa.

 

Käsittely Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Aimo Manelius ilmoitti olevansa esteellinen asian kohdalla ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi klo 20.21. Esteellisyysperusteena puolison osallisuus paikallisneuvottelussa.

 

Puheenjohtajana asian käsittelyn ajan toimi ensimmäinen varapuheenjohtaja Veli-Jaakko Keränen.

 

Kokouksessa oli tutustuttavana paikallisneuvottelun muistio.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

_______________

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiakohdan päätöksenteon jälkeen klo 20.25 esteellisenä kokouksesta poistunut Manelius palasi paikalleen kokouksessa.

 

_______________

 

Pykälän kohdalla on käsitelty virka- ja työehtosopimusten

määräysten soveltamista, joiden osalta ei ole kuntalain mukaista

muutoksenhakuoikeutta. Pykälän kohdalla on kuitenkin

mahdollista tehdä oikaisuvaatimus menettelytapavirheen vuoksi.

Viranhaltija, joka on jäsenenä yhdistyksessä, joka voi panna

vireille tätä päätöstä koskevan asian työtuomioistuimessa tai

jäsenenä edellä mainitun yhdistyksen alayhdistyksessä, ei saa

hakea tähän päätökseen muutosta oikaisuvaatimuksella eikä

valituksella eikä saattaa asiaa hallintoriita-asiana ratkaistavaksi.

 

Sovellettava lainkohta: Laki kunnan ja hyvinvointialueen

viranhaltijasta 50 § 2 momentti.

 

_______________