Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.02.2024/Pykälä 34


 

Muhoksen kunnan paloaseman vuokrasopimus

 

Yhdkultk 20.02.2024 § 21 

 

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Mikko Kari p. 044 4970 308

 

Muhoksen kunnan omistama palolaitosrakennus osoitteessa Leppiniementie 70, 91500 Muhos, rakennuksen kokonaislaajuus on noin 1540 krs-m2 ja huoneistoala noin 1200 hum2.

 

Sote-uudistuksen yhteydessä Oulu Koillismaan Pelastuslaitoksen kanssa solmittu vuokrasopimus siirtyi ns. siirtyvänä sopimuksena Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle ja vuokrasopimus on jatkunut 1.1.2023 alkaen entisin ehdoin.

 

Muhoksen kunnan kannalta kyseinen vuokrasopimus on epäedullinen, koska Muhoksen kunnan palolaitosrakennuksesta saama vuokra ei kata kiinteistönpidosta kunnalle aiheutuvia suoria kustannuksia, hoitovastiketta ja pääoman poistoja. Tästä aiheutuu Muhoksen kunnalle vahinkoa ja kunta joutuu välillisesti osallistumaan hyvinvointialueen pelastustoimen kustannuksiin. Sote uudistuksen yhteydessä on säädetty vuokra-asetus, jonka mukaan kunnan tulee lähtökohtaisesti saada vuokrattujen rakennusten pääomalle 6 % vuokratuotto. 

 

Vuokrasopimuksen irtisanomisesta päättäminen kuuluu kiinteistöpäällikön toimivaltaan. Asiassa nähdään kuitenkin tarpeelliseksi saada Muhoksen kunnanhallituksen näkemys.

 

Esittelijä teknisten palvelujen toimialajohtaja Mikko Kari

 

Päätösesitys Yhdyskuntalautakunta esittää kunnanhallitukselle, että
1.Muhoksen kunta irtisanoo Muhoksen kunnan ja hyvinvointialue Pohteen välisen Muhoksen kunnan paloasemaa koskevan vuokrasopimuksen päättymään sopimuksen mukaisella 12 kk irtisanomisajalla.
2.Muhoksen kunta pyytää hyvinvointialuetta neuvottelemaan Muhoksen kunnan paloasemaa koskevan uuden vuokrasopimuksen.

 

Käsittely Kiinteistöpäällikkö esitteli asiaa lautakunnalle. Keskutelun kuluessa toimialajohtaja muutti esitystään:

  Yhdyskuntalautakunta esittää kunnanhallitukselle, että
1.Muhoksen kunta irtisanoo Muhoksen kunnan ja hyvinvointialue Pohteen välisen Muhoksen kunnan paloasemaa koskevan vuokrasopimuksen päättymään sopimuksen 31.12.2025.
2.Muhoksen kunta pyytää hyvinvointialuetta neuvottelemaan Muhoksen kunnan paloasemaa koskevan uuden vuokrasopimuksen.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi toimialajohtajan muutetun esityksen.

 

Merkittiin pöytäkirjaan,että asiakohdan päätöksenteon jälkeen

 Jaakko Männikkö poistui kokouksesta klo 18.47.

 

Khall 27.02.2024 § 34  

85/10.00.02/2024  

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Kimmo Hinno

 

Päätösesitys Kunnanhallitus hyväksyy yhdyskuntalautakunnan esityksen.

 

Käsittely:  Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanhallituksen toinen varapuheenjohtaja Anu Plaketti ilmoitti olevansa esteellinen asian kohdalla ja poistui kokouksesta klo 18.54. Esteellisyysperusteena on mukanaolo asian käsittelyssä aluehallituksessa.

 

Varajäsen Ville Rauhio saapui kokoukseen.

 

Tekninen johtaja Mikko Kari selosti asiaa kunnanhallitukselle ja vastasi esitettyihin kysymyksiin.

 

Päätös 1. Muhoksen kunta irtisanoo Muhoksen kunnan ja hyvinvointialue Pohteen välisen Muhoksen kunnan paloasemaa koskevan vuokrasopimuksen päättymään 31.12.2025.
2. Muhoksen kunta pyytää hyvinvointialuetta neuvottelemaan Muhoksen kunnan paloasemaa koskevan uuden vuokrasopimuksen.

 

----------

 

Päätöksenteon jälkeen Plaketti palasi kokoukseen ja Rauhio poistui kokouksesta klo 19.01.

 

Kokous keskeytettiin tauon ajaksi 19.01-19.14.

_______________