Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.02.2024/Pykälä 40


 

Rokuan vesiensuojeluyhdistys ry, esitys Rokuan järvien kunnostushankkeesta 2024

 

Khall 27.02.2024 § 40  

71/02.05.02/2024  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Kimmo Hinno (p. 044 497 0001):

 

Muhoksen kuntaan on saapunut seuraavansisältöinen käsittelypyyntö:

 

Sisko Jokelainen, torstai 25. tammikuuta 2024 9:56
Vastaanottaja: Kimmo Hinno <Kimmo.Hinno@muhos.fi>
Kopio: aimo.manelius@muhos.fi
Aihe: Rahoitusanomus

 

Hei,

 

Rohkenen lähestyä Muhoksen kuntaa Rokuan järvien kunnostushankkeen tiimoilta, sillä kunnostus koskee Muhoksen kunnan alueella sijaitsevia järviä. Rahoitusanomus lähetetään kaikille Rokuan aleen kunnille, myös Utajärvelle ja Vaalaan, sillä onhan Rokua merkittävä kohde matkailullisesti kaikille lähikunnille.

 

Rahoitushakemuksessa kerromme taustaa asialle ja rahoitussuunnitelmista vuodelle 2024 ja 2025 selviää Helmi-rahoituksesta hakemamme avustus (80 % kustannuksista) sekä suuri omarahoitusosuus. Osittain omarahoitusta saadaan korvattua suurella talkootyötuntimäärällä, mutta kaikesta huolimatta tarvitsemme lisärahoitusta hankkeelle. Yksi rahoituslähde on jo luvannut hankkeellemme 5000 euron avustuksen, joka on merkitty rahoitussuunnitelmaan.

 

Vuonna 2019 Muhoksen kunta myönsi 9 500 euron avustuksen osittain samaan tarkoitukseen, mutta hanke jäi toteutumatta, kun sille ei ollut toimeenpanijaa ja Ely-keskuksen ja kunnan myöntämä avustus jäi käyttämättä. Olisiko nyt mahdollista käsitellä anomustamme ja lähteä tukemaan arvokasta hanketta jollakin summalla. Jos saan esittää, olisiko 5000 euroa mahdollista? Esitämme samaa muille kunnille.

 

Rokuan vesiensuojeluyhdistys on vasta mökkiläisten toimesta perustettu yhdistys ja jäsenistön talkootyön osuus on tarkoitus pitää mahdollisimman suurena kulujen hillitsemiseksi ja talouden pitämiseksi kunnossa. Jäsenistön omaehtoista varainhankintaa tullaan kannustamaan ja tukemaan ei pelkästään talouden takia, vaan myös jäsenistön yhteenkuuluvuuden kehittämiseksi. Tarkoituksemme on myös löytää sellaisia yhteistyökumppaneita, jotka ovat valmiita tukemaan Rokuan vesiensuojeluyhdistys ry:tä taloudellisesti ja osallistumaan aktiivisesti yhdistyksemme toimintaan.

 

Kuntien mukana ololla hankkeemme rahoituksessa on erittäin merkittävä positiivinen singnaali Helmi-Rahoituksen myöntäjille ja mahdollistaisi rahoituksen saannin.

 

Ystävällisin terveisin

Sisko Jokelainen

Rokuan vesiensuojeluyhdistys ry:n puolesta

 

----------

 

Saadun tarkennuksen mukaan kunnalta haetaan rahoitusta 5000 euroa/vuosi.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Kimmo Hinno

 

Päätösesitys Kunnanhallitus hyväksyy kunnan rahoitusosuudeksi 2000 euroa sekä vuodelle 2024 että vuodelle 2025. Ehtona kunnan rahoitukselle on, että myös alueen muut kunnat - Utajärvi ja Vaala - antavat vähintään vastaavan rahoituksen.

 

Käsittely:  Kokouksessa asiasta käydyn keskustelun jälkeen kunnanjohtaja muutti päätösesitystään: Kunnanhallitus hyväksyy kunnan rahoitusosuudeksi 2500 euroa sekä vuodelle 2024 että vuodelle 2025.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan muutetun esityksen.

_______________