Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 17.01.2024/Pykälä 2


 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023

 

Tarkltk 17.01.2024 § 2  

36/00.03.01/2024  

 

 

 Tarkastuslautakunnan on KuntaL 121§:n mukaan mm. valmisteltava valtuuston päätettäväksi hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.

 

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

 

Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

 

Esittelijä tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösesitys Tarkastuslautakunta aloittaa vuoden 2023 tarkastuskertomuksen laadinnan. Kokouksessa sovitaan arviointikertomuksen valmistelun aikataulusta ja muista käytännön järjestelyistä.

 

Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi puheenjohtajan esityksen.
----------
Tarkastuslautakunta päätti arviointikertomuksen 2023 alustavan aikataulun ja vastuualueet.

 

-          tekninen toimi / Eero Aitta

-          sivistys- ja hyvinvointipalvelut / Risto Nuutinen

-          konsernipalvelut / Päivi Tajakka, Pirkko Mattila, Hannele Repo

 _______________