RSS-linkki
Kokousasiat:https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 24.01.2024/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Huovilan koulun toiminnasta vastaavan rehtorin tehtävien hoitaminen 5.2. - 30.3.2024
Opkaltk 15.06.2023 § 61
Valmistelija sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta p. 044 4970 400
Perusopetuslain 37 §:n mukaan jokaisella koululla, jossa järjestetään laissa tarkoitettua opetusta, tulee olla toiminnasta vastaava rehtori. Muhoksen kunnan voimassa olevan hallintosäännön 34 §:n 8.kohdan mukaan opetus- ja kasvatuslautakunnan erityiseen ratkaisuvaltaan kuuluu "Koulun toiminnasta vastaavan rehtorin tehtävien hoitoa koskevan määräyksen antaminen opettajalle tai tehtävän poistaminen sekä apulais-/vararehtorin määrääminen tai tehtävän poisottaminen opettajalta."
Huovilan koulun vararehtori Hanna Tolonen on 10.5.2023 allekirjoitetulla kirjeellä antanut suostumuksensa Huovilan koulun toiminnasta vastaavan rehtorin tehtävään ajalle 9.8.2023-4.2.2024.
Hanna Tolosen allekirjoittama suostumus on nähtävillä opetus- ja kasvatuslautakunnan kokouksessa.
Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta
Päätösesitys Opetus- ja kasvatuslautakunta määrää Huovilan koulun toiminnasta vastaavaksi rehtoriksi luokanopettaja Hanna Tolosen ajalle 9.8.2023-4.2.2024.
Päätös Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti.
Opkaltk 24.01.2024 § 9
320/01.01.01.01/2023
Valmistelija sivistys- ja hyvivointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta p. 044 4970 400
Toimialajohtaja Juha Valta on 19.4.2023 myöntänyt vuorotteluvapaan Huovilan koulun toiminnasta vastaavalle rehtorille Antti Säkkiselle ajalle 9.8.2023-4.2.2024.
Opetus- ja kasvatuslautakunta on kokouksessaan 15.6.2023 § 61 määrännyt Huovilan koulun toiminnasta vastaavaksi rehtoriksi luokanopettaja Hanna Tolosen ajalle 9.8.2023-4.2.2024.
Antti Säkkinen oli virkavapaalla 9.8.-2.10.2023. Toimialajohtaja Juha Valta on myöntänyt vuorotteluvapaan Antti Säkkiselle 5.9.2023 ajalle 3.10.2023-30.3.2024.
Huovilan koulun henkilökunta on kokouksessaan 9.5.2023 esittänyt koulun toiminnasta vastaavaksi rehtoriksi ajalle 9.8.2023-30.3.2024 luokanopettaja Hanna Tolosen.
Huovilan koulun vararehtori Hanna Tolonen on 10.5.2023 allekirjoitetulla kirjeellä antanut suostumuksensa Huovilan koulun toiminnasta vastaavan rehtorin tehtävään ajalle 9.8.2023-30.3.2024.
Hanna Tolosen allekirjoittama suostumus on nähtävillä opetus- ja kasvatuslautakunnan kokouksessa.
Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta
Päätösesitys Opetus- ja kasvatuslautakunta määrää Huovilan koulun toiminnasta vastaavaksi rehtoriksi luokanopettaja Hanna Tolosen ajalle 5.2.-30.3.2024.
Päätös Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |