Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 14


 

Kunnan edustajat Oulun seudun lentoliikenteen kehittäminen- hankkeen ohjausryhmään

 

Khall 22.01.2024 § 14  

325/08.00.00/2023  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Kimmo Hinno (p. 044-497 0001):

 

Muhoksen kunta on päättänyt osallistua Oulun seudun lentoliikenteen kehittäminen -hankkeeseen ja on sitoutunut hankkeen omarahoitukseen 2024-2026 kahdella eurolla asukasta kohden vuosittain. Kunnanhallituksen päätös 12.6.2023/196 §. Hankkeen omarahoitus on otettu huomioon vuoden 2024 talousarviossa.

 

Kehittämishanketta hallinnoidaan BusinessOulusta, joka vastaa hankkeen operatiivisesta toiminnasta, ohjauksesta ja yhteistyöstä kumppanien kanssa. Kehittämishankkeelle nimetään ohjausryhmä, johon tulee edustaja jokaisesta kunnasta. Ohjausryhmä vastaa hankkeen strategisesta ohjaamisesta. Hankkeen tavoitteet ja toimintasuunnitelma käsitellään ohjausryhmän perustamiskokouksessa vuoden 2023 aikana. Ohjausryhmä hyväksyy hankkeen tavoitteet, toimintasuunnitelman ja vuosiraportin. Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajan toimii BusinessOulun johtaja. Hankkeen tuloksia ja vaikutuksia arvioidaan vuosittain.

 

BusinessOulun puolelta on kuntaan lähetetty sähköpostia 15.12.2023.   Ohjausryhmään pyydetään nimeämään jokaisesta kunnasta yksi jäsen. Ohjausryhmää johtaa BusinessOulun johtaja Juha Ala-Mursula ja valmistelijoina toimivat BusinessOulusta Juuso Rönnholm ja Auli Kangas. Ensimmäisessä kokouksessa tullaan sopimaan alkuvaiheen toimintasuunnitelmasta ja budjetin käytön periaatteista sekä viestinnästä.

 

Oulun kaupunki tekee ohjausryhmästä asettamispäätöksen, jossa kuvataan ohjausryhmän tehtävät ja jäsenet. Aikataulullisesti tämä pyritään saamaan kuntien kommenteille ja hyväksyntään tammikuussa.

 

Ohjelman käynnistämisvaiheen osalta pyydetään saamaan kunnasta yhteyshenkilön tiedot, ohjausryhmän  jäsenet nimetään erikseen.

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Kimmo Hinno

 

Päätösesitys Kunnanhallitus nimeää Oulun seudun lentoliikenteen kehittäminen -hankkeen ohjausryhmään jäseneksi kunnanjohtaja Kimmo Hinnon ja hänelle varajäseneksi elinkeinopäällikkö Asseri Pitkälän.

Kunnanhallitus päättää, että yhteyshenkilönä hankkeessa toimii kunnanjohtaja.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

_______________