Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 28.08.2023/Pykälä 37


Liite 1 Talousarvio_2024_raami_valt_200230828

 

Talousarvio 2024 ja -suunnitelma 2025-2026, talousarvioraami vuodelle 2024

 

Khall 21.08.2023 § 222 

 

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Jussi Rämet (p. 044 497 0001):

 

Muhoksen kunnan valtuusto on kokouksessaan 19.6.2023 § 31 talousarvion 2024 ja -suunnitelman 2025-2026 laadintaohjeen ja -aikataulun hyväksymisen yhteydessä päättänyt, että toimialakohtainen sitova raami vuodelle 2024 annetaan elokuussa.

 

Konsernipalvelut on laatinut talousarvioraamin toimialojen talousarvion laadinnan tueksi. Talousarvioraamin verorahoituksen pohjana on oletus veroprosenttien pysymisestä ennallaan, ja vuoden 2024 verorahoituksen arvioinnissa on hyödynnetty viimeisimpiä Kuntaliiton vero- ja valtionosuusennusteita (julkaistu 4/2023). Raamin pohjana ovat talousarvio 2023 vuoden 2023 aikana hyväksyttyine muutoksineen sekä arviot loppuvuoden menojen kehityksestä.

 

Vuoden 2024 raamipohjan laskennassa on huomioitu vuonna 2024 tulevien palkkojen sopimuskorotusten vaikutus (keskimäärin 3 %) sekä tasausmaksun muutos vuosien 2023-2024 välillä. Palkkojen sopimuskorotusten, tasausmaksun muutoksen sekä verorahoitusennusteiden pohjalta talouden tasapainottamisen tarve vuodelle 2024 on noin 1,5 miljoonaa euroa. Tasapainottamistavoite on raamissa jaettu toimialoille toimialojen vuoden 2023 talousarvion toimintakatteiden suhteessa.

 

Kuntaliitto päivittää verotulo- ja valtionosuusennusteita elo-syyskuun vaihteessa. Toimialoja on ohjeistettu valmistelemaan yhteenvetoa vuoden 2024 suuremmista toiminnallisista muutoksista sekä niiden taloudellisia vaikutuksia. Lisäksi toimialoja on ohjeistettu jatkovalmistelemaan talouden tasapainottamisen toimenpiteitä. Talousarvioraamia tullaan päivittämään kun toiminnallisten muutosten ja talouden tasapainottamisen toimenpiteiden euromäärät tarkentuvat sekä verorahoitusennusteet päivittyvät. Päivityksen yhteydessä tarkennetaan myös talouden tasapainottamisen tavoitteen 1,5 milj. euroa allokointia toimialojen välillä.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että talousarvioraami 2024 hyväksytään toimialakohtaisesti talousarvion laadintaa ohjaavana siten, että raamia päivitetään talousarviovalmistelun edetessä.

 

Käsittely  Kunnanjohtaja selosti asiaa kokouksessa.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

_______________ 

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiakohdan päätöksenteon jälkeen kunnanhallituksen kokous keskeytettiin tauon ajaksi - tauko klo 18.22-18.38.

 

_______________

 

Valt 28.08.2023 § 37  

326/02.02.00/2023  

 

 

  

 

Päätösesitys Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että talousarvioraami 2024 hyväksytään toimialakohtaisesti talousarvion laadintaa ohjaavana siten, että raamia päivitetään talousarviovalmistelun edetessä.

 

Käsittely Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanjohtaja Jussi Rämet selosti asiaa valtuustolle. Selostuksen yhteydesssä hän totesi, että talousarvion raamiin liittyvään liitteeseen on tehty korjauksia ja täydennys. Uusi liite on lähetetty sähköpostilla valtuuston kokouksen osanottajille 28.8.2023. 

 

Keskustelun aikana valtuutettu, kunnanhallituksen puheenjohtaja Aimo Manelius esitti, että kunnanhallituksen esityksestä poiketen talousarvioraami vuodelle 2024 hyväksytään kunnanjohtajan kokouksessa esittelemän muutoksen mukaisesti.

 

Pirkko Mattila kannatti Maneliuksen esitystä.

 

Keskustelun asiasta päätyttyä puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kunnanhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys (Manelius/Mattila).

 

Puheenjohtaja kysyi, hyväksyykö valtuusto yksimielisesti Maneliuksen esityksen.

 

Valtuusto hyväksyi Maneliuksen esityksen yksimielisesti.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi talousarvioraamin 2024 toimialakohtaisesti talousarvion laadintaa ohjaavana siten, että raamia päivitetään talousarviovalmistelun edetessä (liite).

 

_______________