RSS-linkki
Kokousasiat:https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 06.09.2023/Pykälä 95
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tiedoksiannettavat asiat
Opkaltk 06.09.2023 § 95
92/00.01.01.01/2023
sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta p. 044 4970 400
Lautakunnalle tiedoksi saatetaan seuraavat asiakirjat:
- Lautakunnan mahdollista otto-oikeuden käyttöä varten on viranhaltijapäätökset lähetetty viikoittain tiedoksi lautakunnan jäsenille.
- Lukion rehtorin päätös 24.8.2023 § 9: Muhoksen lukion vaellusopintojakson retki Kuusamoon 24. - 26.8.2023
- Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätös PSAVI/11327/2022 Hallintokantelu Muhoksen kunnan varhaiskasvatuksen tilanteesta
Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta
Päätösesitys Lautakunta päättää, ettei se käytä niiltä osin kuin se on mahdollista kohdassa 1 mainittujen pöytäkirjojen ja viranhaltijapäätöksien kohdalla Kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.
Päätös Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |