Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.08.2023/Pykälä 230


 

Määräalan hankinta kiinteistöstä Korkala Rn:o 69:15

 

Yhdkultk 22.08.2023 § 66 

 

 

Valmistelija vs.maankäyttöinsinööri Ulla-Maija Karjalainen p.044 4970 301

 

Tekniset palvelut on valmistellut maanhankintaa hiihtomajan välittömään läheisyyteen.

 

Maanhankinta sisältää noin 3 ha määräalan kiinteistöstä 494-403-69-15. Määräala on esitetty Oulujoen eteläpuolen osayleiskaavassa M ja VU merkinnöillä.

 

Kauppahinnaksi on neuvoteltu 30 375 euroa ja myyjän edustaja on hyväksynyt kauppahinnan. Esikauppakirja on allekirjoitettu 13.7.2023

 

Muhoksen kunnan vuoden 2023 talousarviossa on maanhankintaan varattua rahoitusta on jäljellä n.148 000 euroa.

 

Määräalan karttaliite jaetaan oheismateriaalina.

Maanhankinnasta päättäminen kuuluu kunnanhallituksen toimivaltaan.

 

Merkittiin pöytäkirjaan,että ennen asian käsittelyä Veli-Jaakko Keränen poistui kokouksesta klo 19.40.

 

Esittelijä teknisten palvelujen toimialajohtaja Mikko Kari

 

Päätösesitys Yhdyskuntalautakunta esittää kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi esikauppakirjan, jolla Muhoksen kunta hankkii n. 3 ha määräalan kiinteistöstä 494-403-69-15. Kauppahinta on 30 375 euroa.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen.

(liitteenä kartta)

 

       

 

Khall 29.08.2023 § 230  

364/10.00.01.02/2023  

 

 

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Kunnanhallitus hyväksyy kaupan, jolla Muhoksen kunta hankkii n. 3 ha määräalan kiinteistöstä 494-403-69-15 (karttaliite). Kauppahinta on 30 375 euroa.

 

Käsittely Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Mikko Kari saapui kokoukseen klo 18.28.

 

 Puheenjohtaja esitti, että kunnanhallitus myöntää kokoukseen kutsutulle vs. maankäyttöinsinööri Ulla-Maija Karjalaiselle läsnäolo- ja puheoikeuden kokoukseen tästä asiasta lukien siihen saakka kunnes Määräalan 494-402-13-43  ja kiinteistön 494-402-15-13 hankinta (Hannula) on käsitelty.

 

Kunnanhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen ja Karjalainen saapui kokoukseen klo 18.28.

 

Karjalainen selosti kokouksessa yhdyskuntalautakunnan esittämiä maakauppoja (5 kpl) kunnanhallitukselle ja vastasi esitettyihin asioista esitettyihin kysymyksiin.

 

Käydyn keskustelun aikana Anu Plaketti Heidi Pöykiön kannattamana esitti, että asia palautetaan valmisteluun.

 

Koska oli tehty kannatettu palautusesitys, rajasi puheenjohtaja seuravat puheenvuorot koskemaan asian palautusta.

 

Veli-Jaakko Keränen kannatti palautusesitystä.

 

Keskustelun päätteeksi puheenjohtaja kysyi, hyväksyykö kunnanhallitus yksimielisesti Plaketin palautusesityksen.

 

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti Plaketin esityksen.

 

Päätös Kunnanhallitus palautti asian valmisteluun.

 

_______________