Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.08.2023/Pykälä 240


Liite 8 Tarkastajat ja hyväksyjät 01092023 - konsernipalvelut (1)

 

Tositteiden tarkastaminen ja hyväksyminen vuonna 2023/konsernipalvelut

 

Khall 16.01.2023 § 3 

 

 

 

Valmistelija hallintopäällikkö Rauno Piippo (p. 044-497 0003):

 

Kunta käyttää ostolaskujen käsittelemiseen sähköistä ostolaskujen kierrätysjärjestelmää. Lautakuntien ja kunnanhallituksen tulee vähintään tilikausittain ja tarpeen mukaan (esim. henkilövaihdosten yhteydessä) hyväksyä hallintokuntansa (toimialansa) laskujen tarkastajat ja hyväksyjät.

 

Tarkastajan on tarkistettava, että laskun tarkoittama tavara, työsuoritus tai muu palvelu on saatu ja merkinnät tositteessa vastaavat sopimusta tai päätöstä. Tarkastaja tiliöi ostolaskun sähköiseen järjestelmään ja mikäli laskulla on virheitä, tulee tarkastajan huolehtia reklamoinnista. Tarkastaja tai hyväksyjä ei saa olla sellainen henkilö, joka on myynyt tavaran tai muuten esteellinen henkilö.

 

Laskun hyväksyjä vastaa siitä, että lasku on muodollisesti ja asiallisesti oikein ja tositteessa on tarkastajan merkinnät ja tiliöinti on oikein. Hyväksyjä vastaa myös, että hankintaa vastaavalla menolla on määrärahavaraus ja että hankinnasta on tehty asianmukainen päätös.

 

Hyväksyjä ja tarkastaja eivät voi olla sama henkilö ja omia laskuja ei voi hyväksyä. Laskulla on aina oltava vähintään kaksi käsittelijää.

 

Kunnan talous- ja henkilöstöhallinnot ovat siirtyneet 1.4.2020 lukien Monetra Oulu Oy:n hoidettaviksi.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Kunnanhallitus hyväksyy liitteen mukaisesti alaistensa toimintojen (konsernipalvelut) laskujen tarkastajat ja hyväksyjät ajalle 1.1.-31.12.2023.

Edelleen kunnanhallitus päättää, että nyt määrätyn varsinaisen hyväksyjän ollessa esteellinen tai estynyt, hänen sijaisekseen määrätty toimii myös tositteen hyväksyjänä tällaisessa tilanteessa.

Kunnanjohtajalla ja vs. kunnanjohtajalla on aina hyväksymisvaltuudet kaikkien toimialojen laskuissa tilanteissa, joissa varsinainen hyväksyjä on esteellinen tai estynyt.

 

Käsittely Kunnanjohtaja selosti asiaa ja teki seuraavan lisäyksen esitykseen:

Päivi Kivelän tilalle tulee Sanna Tuomikoski helmikuulle-joulukuulle  kohdistuvien laskujen osalta. 

 

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi liitteen mukaisesti alaistensa toimintojen (konsernipalvelut) laskujen tarkastajat ja hyväksyjät ajalle 1.1.-31.12.2023 kokouksessa tehdyn lisäyksen mukaisesti.

 

 

Khall 29.08.2023 § 240  

30/00.03.01/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Rauno Piippo (p. 044-497 0003)

 

Tarkastajien ja hyväksyjien osalta on tapahtunut tai tapahtumassa muutoksia. Näitä vastaavasti muutetaan tehtyä liitettä tilanteen 1.9.2023 mukaiseksi.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Kunnanhallitus hyväksyy liitteen mukaisesti alaistensa toimintojen (konsernipalvelut) laskujen tarkastajat ja hyväksyjät ajalle 1.9.-31.12.2023.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

_______________