Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.06.2023/Pykälä 213


 

Esitys Oulu26-osahankkeen omarahoitusosuuksista Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kunnille (valtuuston täytäntöönpano)

 

Khall 26.06.2023 § 213  

221/00.01.05/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Rauno Piippo (puhelin 044 497 0003):

 

Valtuusto 23 § / 29.5.2023

 

----------

 

Kunnanjohtaja Jussi Rämet on hanketta hallinnoivan Humapolis Oy:n hallituksen puheenjohtajana ilmoittanut olevansa esteellinen asian kohdalla.

 

Asian esittelijänä hallintojohtaja kunnanjohtajan sijaisena.

 

Esittelijä kunnanjohtajan sijainen

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää, että valtuuston päätöksestä annetaan otteet:
- Humanpolis Oy:lle
- Utajärven kunnalle
- Vaalan kunnalle sekä
- hallintojohtajalle.

 

Käsittely  Ennen käsittelyn alkamista esteellisyydestään ilmoittivat

o valtuuston puheenjohtaja Veli Paasimaa, esteellisyysperuste Humanpolis Oy:n ylläpitämän Geoparkin johtoryhmän jäsenyys

o kunnanhallituksen jäsen Heidi Pöykiö, esteellisyysperuste Humanpolis Oy:n ylläpitämän Geoparkin johtoryhmän varajäsenyys ja

o kunnanjohtaja Jussi Rämet, esteellisyysperuste Humanpolis Oy:n hallituksen puheenjohtajuus

 

Ilmoitustensa jälkeen Paasimaa, Pöykiö ja Rämet poistuivat kokouksesta.

 

Pöykiön tilalle pöytäkirjantarkastajaksi asian kohdalle valittiin Anu Plaketti.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan sijaisen esityksen.

 

______________

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiakohdan päätöksenteon jälkeen esteellisinä kokouksesta poistuneet Paasimaa, Pöykiö ja Rämet palasivat paikoilleen kokouksessa.

 

_______________