Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 149


 

Muhoksen kunnan ja ELY-keskuksen välinen kehittämiskeskustelu MRL 8§

 

Mkktmk 12.04.2023 § 11 

 

 

 

Valmistelija kaavoittaja Reetta Lehtiranta p. 044 4970 312

 

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (POP-ELY) on 1.3.2023 lähetetyssä sähköpostissa ehdottanut Muhoksen kunnan ja POP-ELY-keskuksen välistä kehittämiskeskustelun järjestämistä.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 8 §:n mukaisesti kunnan ja elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen välillä käydään vuosittain maankäyttö- ja rakennuslain mukainen kehittämiskeskustelu, jossa pääpaino on merkittävissä kaava-asioissa sekä yhteistyöhön liittyvissä kysymyksissä.

 

Kehittämiskeskustelu järjestetään Muhoksella, jolloin voidaan tarvittaessa ja niin haluttaessa tutustua myös rakennettuihin kohteisiin ja luonnonympäristöön. Keskustelu voidaan tarvittaessa järjestää myös jonkun muun tilaisuuden, esimerkiksi kaavasta käytävän viranomaisneuvottelun yhteydessä ja paikkana voi olla silloin kunta tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Kehittämiskeskustelutilaisuuden kesto on noin kolme tuntia.

 

Kunnan ja alueidenkäyttöryhmän vastuuhenkilöt sopivat tilaisuuden muodosta ja asialistasta. Kehittämiskeskustelussa pääpaino on alueidenkäytön suunnittelun ja kaavoituksen kysymyksissä, rakentamisen ohjauksessa, kulttuuriympäristön hoitoasioissa sekä kunnan ja ELY-keskuksen yhteistyöhön liittyvissä kysymyksissä.

 

Muhoksen kunnan keskustelun ajankohdaksi on sovittu keskiviikko 14. kesäkuuta 2023 klo 9:00 - 12:00. Tilaisuus järjestetään Muhoksella.

 

ELY-keskuksesta kehittämiskeskusteluun osallistuvat alueidenkäyttöryhmän päällikkö tai hänen sijaisensa ja kuntavastaava sekä liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen edustaja.

 

Esittelijä tekninen johtaja Mikko Kari

 

Päätösesitys Maankäyttö-ja kaavoitustoimikunta esittää kunnanhallitukselle,että kehittämiskeskusteluun osallistuvat kunnan viranhaltijoista kunnan johtaja, kaavoittaja, rakennustarkastaja ja tekninen johtaja. Lisäksi kunnanhallitus nimeää kehittämiskeskusteluun osallistuvat luottamushenkilöt.

 

Päätös Maankäyttö-ja kaavoitustoimikunta hyväksyi teknisen johtajan esityksen.

 

 

Khall 24.04.2023 § 149  

228/00.04.00/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtajan estyneenä ollessa on asian kunnanhallitukselle valmistellut hallintojohtaja kunnanjohtajan sijaisena.

 

 

Esittelijä kunnanjohtajan sijainen

 

Päätösesitys Kunnanhallitus nimeää Muhoksen kunnan ja ELY-keskuksen väliseen kehittämiskeskusteluun 14.6.2023
1. kunnan viranhaltijoista kunnanjohtajan, kaavoittajan, rakennustarkastajan ja teknisen johtajan
2. kehittämiskeskusteluun osallistuvat luottamushenkilöt ja
3. päättää, että luottamushenkilöille korvataan mahdolliset matkakulut ja ansionmenetyskorvaukset kunnan palkkiosäännön mukaisesti.

 

Käsittely: Kunnanjohtaja Rämet esitteli asiaa hallitukselle ja teki esityksensä:

Kunnanhallitus nimeää Muhoksen kunnan ja ELY-keskuksen väliseen kehittämiskeskusteluun 14.6.2023

1. kunnan viranhaltijoista kunnanjohtajan, kaavoittajan, rakennus-tarkastajan ja teknisen johtajan

2. kehittämiskeskusteluun osallistuvat luottamushenkilöt ovat valtuuston puheenjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja maankäyttö- ja kaavoitustoimikunnan puheenjohtaja

3. päättää, että luottamushenkilöille korvataan mahdolliset matkakulut ja ansionmenetyskorvaukset kunnan palkkiosäännön mukaisesti.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

_______________