Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 11.04.2023/Pykälä 11


 

Kirkkotien ja Muhostien liikennejärjestelyjen yleissuunnitelma

 

Yhdkultk 21.02.2023 § 13 

 

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Mikko Kari puh. 044 4970 308

 

Muhostien ja Kirkkotien liikennejärjestelyjä koskeva yleissuunnitelma on valmistunut ja asiakirja on päivätty 4.1.2023.

 

Suunnitelma on laadittu vuorovaikutteisesti alueen asukkaiden kanssa. Suunnittelu käynnistettiin 11.11.2022 yleisökävelyllä Kirkkotiellä ja  suunnitelmaluonnoksia esiteltiin yleisötilaisuudessa  15.12.2022 päivän Koivu ja tähti -kulttuuritalolla.

 

Suunnitelman mukaan liikennettä pyritään rauhoittamaan Muhostiellä ja Kirkkotiellä muuttamalla kyseiset kadut pihakaduiksi. Hidaskatuosuuksille on esitetty rakenteellisia ajoneuvoliikenteen nopeutta rauhoittavia toimenpiteitä.

 

Kirkkotien liikenne Kirkkosaarentielle muutettaisiin kokoajakaduksi ja Kirkkotien ja Muhostien ja Kirkkotien ja Kirkkosaarentien liittymiin tehtäisiin muutoksia. Lisäksi kehitetään jalankulku- ja pyörätieverkkoa rakentamalla kevyenliikenteenväylä Kirkkotielle OSAO:n oppilaitoksen kohdalle.

 

Suunnitelman laatija Erkki Sarjanoja Ramboll Oy:stä on kutsuttu kokoukseen esittelemään suunnitelman.

 

Muhostien ja Kirkkotien yleissuunnitelma 4.1.2023 on esityslistan liitteenä.

 

Suunnitelman hyväksyminen kuuluu teknisen lautakunnan toimivaltaan.

 

Esittelijä teknisten palvelujen toimialajohtaja Mikko Kari

 

Päätösesitys Yhdyskuntalautakunta asettaa Kirkkotien ja Muhostien liikennejärjestelyjä koskevan yleissuunnitelman julkisesti nähtäville 14 vrk ajaksi ja pyytää suunnitelmasta opetus- ja kasvatuslautakunnan ja hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnan sekä Muhoksen seurakunnan lausunnon.

 

Käsittely Erkki Sarjanoja esitteli Muhostien ja Kirkkotien yleissuunnitelman.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan,että Erkki Sarjanoja poistui kokouksesta asiakohdan päätöksenteon jälkeen klo 18:48

 

Hyvapltk 11.04.2023 § 11  

87/10.03.01.01.00/2023  

 

 

Valmistelija sivistys- ja hyvinvontipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta p. 044 4970 400

 

Yhdyskuntalautakunta on kokouksessaan 21.2.2023 päättänyt pyytää opetus- ja kasvatuslautakunnalta Kirkkotien ja Muhostien liikkennejärjestelyjä koskevasta yleissuunnitelmasta lausunnon.

 

Kirkkotien ja Muhostien yleissuunnitelma on laadittu loppuvuoden 2022 aikana. Sitä koskeva yleissuunnitelma on valmistunut ja asiakirja on päivätty 4.1.2023.

 

Hankkeen aikana järjestettiin kaksi keskustelutilaisuutta: 11.10 ja 15.12.

Lokakuun 11. päivän iltana järjestettiin kävely Kirkkotiellä ja sen perään keskustelutilaisuus Koivussa ja Tähdessä. Tapahtuma keräsi yli 20 osallistujaa. Tilaisuudessä käytiin läpi suunnittelun tarkoitusta ja

kuultiin asukkaiden mielipiteitä nykytilanteesta. Joulukuun 15. päivä oli toinen tilaisuus, ja siihen osallistui paikan päällä hiukan yli 20 ja etäyhteydellä kolme. Tilaisuudessa käytiin läpi konsultin laatimia esityksiä ja keskusteltiin aiheesta laaja-alaisesti.

 

Liikenteen rauhoittamisen vaihtoehtoja on neljä: 1) katkaistaan tai rajoitetaan läpiajoja (liikennemerkein, fyysisesti), 2) ohjataan liikennettä (liikennemerkein/opastein, liikennejärjestelyillä, 3) rauhoitetaan liikennettä (nopeusrajoitukset, ajalliset rajoitukset, ajoneuvotyypeittäin, tasa-arvoistetaan katuliittymät, töyssyt tai muut hidasteet ja 4) turvataan suojattomat (erillinen jalkakäytävä ja polkupyöräväylä).  Suunnitelman mukaan liikennettä pyritään rauhoittamaan Muhostiellä ja  Kirkkotiellä muuttamalla kyseiset kadut pihakaduiksi. Hidaskatuosuuksille on esitetty rakenteellisia ajoneuvoliikenteen nopeutta rauhoittavia toimenpiteitä.

 

Kirkkotien liikenne Kirkkosaarentielle muutettaisiin kokoajakaduksi ja Kirkkotien ja Muhostien ja Kirkkotien ja Kirkkosaarentien liittymiin tehtäisiin muutoksia. Lisäksi kehitetään jalankulku- ja pyörätieverkkoa rakentamalla kevyenliikenteenväylä Kirkkotielle OSAO:n oppilaitoksen kohdalle.

 

Liikenneverkon toimenpiteet

. Selkeytetään moottoriajoneuvoliikenteen verkkoa

A. Valtatie jatkossakin päätie /-katu

B. Suunnittelualueella kokoojakatuina

. Kirkkotien länsipää

. Muhostien, Kirkkotien ja Kirkkosaarentien muodostama kokonaisuus

C. Muut tonttikatuja

. Kirkkotien ja Muhostien osaosuudet pihakatuja

. Kehitetään jalankulku- ja pyörätieverkkoa

1. Kirkkotiellä OSAOn kohdalla pyritään

toteuttamaan kadun yhteydessä oleva väylä

. Vaatii asemakaavamuutoksen

. Pitemmän aikavälin hanke

2. Rauhoitetaan tonttikatujen liikennettä, jolloin

pihakadut osa jalankulku ja pyörätieverkkoa

 

Katujen toimenpiteet

A. Pihakadut

1. Poistetaan kärkikolmiot pihakatujaksojen lisäksi

Kirkkotien Korsutien, Valkolantien ja Laituritien

liittymistä

2. Hidastetöyssyt (voidaan poistaakin, jos liikenne

rauhoittuu)

3. Ajoradan kavennukset

4. Myös Muhostie on muutettava pihakatumaiseksi

5. Asetetaan pihakatujaksoille läpiajokielto

B. Käännetään Kirkkotie Kirkkosaarentien suuntaan

1. Pyritään ohjaamaan liikennettä Muhostien

kiertoliittymän ja valtatien kautta mahdollisimman

paljon

C. Liitetään OSAOn väylä kadun jk+pp-väyläksi

 

Toimenpiteiden vaikutukset

 

. Liikennemäärä vähenee pihakatujaksoilla

. Samalla liikenne rauhoittuu tavanomaiseksi tonttikadun liikenteeksi

. Kirkkotielle ei tarvitse rakentaa erillistä jalankulun ja pyöräilyn väylää "kirkon suoralle"

. Liikenne lisääntyy hiukan Kirkkotien itäpäässä, kun Kirkkosaaren liikenne käyttää kokoojakatuyhteyttä

. Kirkkosaaren suuntaan liikenneyhteys selkeytyy

. Liikennemäärä on edelleen kohtuullinen

. Kirkkotien mäen jyrkkyyttä voidaan vähän pienentää liittymämuutoksen yhteydessä, mutta talvikunnossapitoon on kiinnitettävä huomiota

. Liikenne lisääntyy hiukan valtatiellä Muhostien kiertoliittymän ja Kirkkotien liikennevalo-ohjatun liittymän välillä

. Muutos on valtatien liikenteeseen suhteutettuna merkityksetön

. Valtatien liittymäjärjestelyt ovat riittävät

. Pihakadut ovat jatkossa pihakatumaisia

. Katumuutosten myötä katuympäristö on viihtyisämpi

. Erityisesti Kirkkotien ja Muhostien liittymän alueella katunäkymä on keskustamaisempi eikä niin maantiemäinen kuin nykyään

. Kirkon lähellä Kirkkotien vehreys korostuu, kun asfalttipinta vähenee

. Hulevesitarpeet huomioidaan jatkosuunnittelussa

. Kirkkotien mutka OSAOn liittymän lähellä

. Mahdolliset muutokset Kirkkotien ja Muhostien välisellä viheralueella

. Toimenpiteistä on tiedotettava laajasti

. Pyritään alkuvaiheessa saamaan valvontaa pihakatujaksoille

. Keskustellaan osana liikenneturvallisuuden toimijatyötä koulujen ja oppilaitoksen kanssa asiasta

. Esitettyjen toimenpiteiden rakentamisen kustannusarvio on kaikkiaan yhteensä noin 410 000 euroa.

. Hidaskatujaksot ovat kumpikin noin 125 000 €

. Muhostien ja Kirkkotien liittymä noin 60 000 €

. Kirkkotien ja Kirkkosaarentien liittymä noin 100 000 €

 

Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta

 

Päätösesitys Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta päättää esittää lausuntonaan yhdyskuntalautakunnalle, että yleissuunnitelman mukainen tavoite liikenteen rauhoittamiseen Muhostiellä ja Kirkkotiellä on hyvä. Perusteluna tässä on mm. teillä kulkevat lapset, oppilaat ja opiskelijat sekä kaikki muut.

 

 

Käsittely  Kokoukseen kutsuttu maisema-arkkitehti Kalle Kemppainen Ramboll Oy:stä esitteli Kirkkotien ja Muhostien liikennejärjestyjen yleissuunnitelmaa.

 

 Vastattuaan lautakunnan esittämiin kysymyksiin Kalle Kemppainen poistui kokouksesta klo 18.15.

 

Päätös Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti.