Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 30.03.2023/Pykälä 35


 

Määräaikaisen erityisluokanopettajan viran perustaminen  / Oulujoen koulu

 

Opkaltk 30.03.2023 § 35  

206/01.01.00.00/2023  

 

 

Valmistelija sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta p. 044 4970 400

 

Muhoksen kunnanvaltuusto hyväksyi 19.12.2022 § 79 Muhoksen kunnan vuoden 2023 talousarvion yhteydessä eritysluokanopettajan viran perustamisen määräaikaisena Oulujoe koululle.

 

Muhoksen yläkoulun ja Oulujoen koulun rehtori Juha Piirala on esittänyt, että Oulujoen kouluun perustettaisiin toinen Oulujoen koulun erityisopettajan määräaikainen virka. Määräaikaisuuden peruste on Oulujoen koulun oppilasmäärän vuosittainen vaihtelu.

 

Kunnanhallituksen 4.6.2012/§ 240 päättämän Pysyväismääräys/opettajat viranhoitomääräys mukaan: "Pääsääntöisesti määräaikainen palvelussuhde alkaa lukuvuonna työkauden alkaessa ja päättyy kevätlukukauden päättyessä (viikon 22 lauantai), jos tarvetta viranhoitoon ei kesän aikana ole (esim. tenttien vastaanottaminen tai yhteishakuun liittyvät tehtävät).

 

Voimassa olevan  Muhoksen kunnan hallintosäännön 67 §, 6 luku, toimivalta henkilöstöasioissa kohdan mukaan: "Kunnanhallitus päättää muiden virkojen  perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeiden muuttamisesta."

 

Molemmat Oulujoen koulun virat on täytetty lukuvuodeksi 2022-2023 määräaikaisesti. Vakituiseen virkaan ei saatu muodollisesti pätevää opettajaa ja toinen virka täytettiin määräaikaisena virkana.

 

Sivistys- ja hyvinvointipalveluiden vuoden 2023 talousarvio sisältää varauksen Oulujoen koulun tuntikehyksessä kahden ryhmän opetusryhmän toimintaan. Oulujoen koulun opetustoiminnan varmistamiseksi tulee perustaa toinen erityisluokanopettajan virka Oulujoen koululle määräaikaisena lukuvuodeksi 2023-2024. Määräaikaisuuden peruste on Oulujoen koulun vuosittain vaihteleva oppilaiden määrä.

 

 

Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta

 

Päätösesitys Opetus- ja kasvatuslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se perustaa erityisluokanopettajan määräaikaisen viran aikavälille 9.8.2023-1.6.2024, sijoituspaikkana virkasuhteen alussa on Oulujoen koulu.

Viran kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuudesta annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Määräaikainen erityisluokanopettajanvirka täytetään 9.8.2023-1.6.2024 ajalla. Palkkaus määräytyy OVTES:n mukaan.

 

Päätös Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti.