RSS-linkki
Kokousasiat:https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 30.03.2023/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lastenhoitajan toimen perustaminen 1.8.2023 alkaen / Koivulehdon päiväkoti
Opkaltk 30.03.2023 § 33
203/01.01.00.00/2023
Valmistelija sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta p. 044 4070 400
Muhoksen kunnanvaltuusto hyväksyi 19.12.2022 § 79 Muhoksen kunnan vuoden 2023 talousarvion yhteydessä lastenhoitajan toimen perustamisen määräaikaisena.
Voimassa olevan Muhoksen kunnan hallintosäännön 75 §:n Työntekijät mukaan: "Mitä tässä säännössä on määrätty viranhaltijasta, koskee soveltuvin osin myös työsopimussuhteeseen otettavaa työntekijää. Pysyväisluontoisen työsopimussuhteen perustamisesta (toimi) päättää kuitenkin kunnanhallitus."
Toimintakaudelle 2021-2022 Koivulehdon päiväkotiin tuli varhaiskasvatus- hakemuksia 14 yksityisen toimijan lakkautettua toimintansa Muhoksella. Yksityisen toimijan lakkautettua yksikkönsä Muhoksen kunta joutui järjestämään kiireellisesti tilat lapsiryhmälle ja palkkaamaan tähän ryhmään mm. varhaiskasvatuksen lastenhoitajan.
Koivulehdon päiväkodissa on toiminut määräaikaisena varhaiskasvatuksen
lastenhoitaja 1.8.2021 alkaen. Työsuhteen perusteena on ollut
määräaikaisesti perustettu ryhmä, mutta ryhmälle on pysyvä tarve.
Määräaikaisten sopimusten käyttöä ei voida pitää sallittuna, jos
työnantajalla on siinä työssä pysyvä työvoiman tarve. Toistuvien
määräaikaisten sopimusten käyttämisen edellytyksenä olisi toisaalta se,
että kunkin määräaikaisen sopimuksen tekemiselle on perusteltu syy.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan palkkakustannukset on varattu vuoden 2023 talousarvioon.
Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta
Päätösesitys Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle lastenhoitajan toimen perustamista 1.8.2023 alkaen varhaiskasvatuspalveluihin. Työsuhteen alussa toimen sijoituspaikka on Koivulehdon päiväkoti.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuusehdot määräytyvät varhaiskasvatuslain 540/2018 28 § ja 75§, sekä valtioneuvoston asetuksen varhaiskasvatuksesta 752/2018 3§ mukaisesti. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan.
Päätös Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |