Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 06.03.2023/Pykälä 13


 

Ennakkoäänestyksen lähetekirjeiden kuljetukset

 

Keskusvaalilautakunta 06.03.2023 § 13  

183/00.01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija keskusvaaliautakunnan sihteeri Rauno Piippo (p. 044-497 0003):

 

Kunnan yleinen ennakkoäänestyspaikka on Koivu ja Tähti -kulttuurikeskus. Ennakkoäänestyspaikka on sama kuin viimeisimpien vaalien yhteydessä.

 

Edellisten vaalien yhteydessä on keskusvaalilautakunnan sihteeri noutanut ennakkoäänestyksen lähetekuoret ennakkoäänestyspaikalta kunnanvirastolle ja huolehtinut muiden kuin omalle keskusvaalilautakunnalle osoitettujen lähetekuorten edelleen postittami sesta ko. keskusvaalilautakunnille. Sihteerin estyneenä ollessa on hänen sijallaan ollut keskusvaalilautakunnasta nimetty edustaja.

 

Vaihtoehtoisena järjestely tapana olisi esimerkiksi se, että ennakkoäänestyspaikan virkailijat toimittavat materiaalin sekä lautakunnalle että postiin.

 

Esittelijä keskusvaalilautakunnan sihteeri

 

Päätösesitys Keskusvaalilautakunta päättää, että keskusvaalilautakunnan sihteeri noutaa päivittäin ennakkoäänestyksen päätyttyä lähetekuoret ennakkoäänestyspaikalta kunnanvirastolle. Sihteeri huolehtii siitä, että muille keskusvaalilautakunnille osoitetut lähetekirjeet - myös laitosäänestyksistä tulevat - toimitetaan postiin ja lähetetään ko. keskusvaalilautakunnalle. Edelleen keskusvaalilautakunta päättää, että keskusvaalilautakunnan sihteerin ollessa estynyt, tehtävästä huolehtii keskusvaalilautakunnan nimeämä jäsen.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi keskusvaalilautakunnan sihteerin esityksen.

Lisäksi lautakunta nimesi puheenjohtaja Helena Kohtalo-Törmäsen huolehtimaan lähetekuorten noutamisesta sihteerin estyneenä ollessa.

 

_______________