RSS-linkki
Kokousasiat:https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 14.03.2023/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousjohtajan talouskatsaus
Tarkltk 14.03.2023 § 7
16/00.03.01/2023
Tarkastuslautakunta on kutsunut talousjohtajan Riitta Vähäkuopuksen kokoukseensa antamaan katsauksen vuoden 2022 talouden toteumasta ja talouden vuoden 2023 näkymistä.
Esittelijä tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Päätösesitys Tarkastuslautakunta merkitsee kokouksessa annetun katsauksen tiedoksi.
KÄSITTELY: Talousjohtaja Vähäkuopus on ilmoittanut esteestä saapua kokoukseen. Hänen tilalleen kokoukseen on kutsuttuna saapunut kunnanjohtaja Jussi Rämet. Hänelle myönnettiin läsnäolo- ja puheoikeus kokouksessa asian käsittelyn ajaksi.
Rämet esitteli lautakunnalle alustavan vuoden 2022 tilinpäätöksen sekä talouden tasapainotuksen aikataulun, tehtyjä toimenpiteitä sekä sisältöä. Vastattuaan esitettyihin kysymyksiin Rämet poistui kokoksesta klo 15.45.
Päätös Tarkastuslautakunta merkitsi kokouksessa annetun katsauksen tiedoksi.
----------
Kokous keskeytettin tauon ajaksi klo 15.45-15.55.
_______________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |