Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.03.2023/Pykälä 111


 

Työllisyyskoordinaattorin määräaikaisen viran perustaminen 1.5.2023-31.12.2023

 

Khall 29.03.2023 § 111  

219/01.01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija henkilöstöpäällikkö Outi Udelius (puhelin 044 497 0008):

 

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan helmikuussa 2023 Muhoksen kunnassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on 9,5 %. Muhoksen kunnan työttömien työnhakijoiden tilannekuva 01/2023 (Kelasto):

 

-          yli 1 000 päivää työttömänä työnhakijana olleita 67 henkilöä

-          500-999 päivää työttömänä työnhakijana olleita 33 henkilöä

-          300-499 päivää työttömänä työnhakijana olleita 15 henkilöä

 

Yli 300 päivää työttömänä olleita henkilöitä oli 155 henkilöä, joiden kunnan työmarkkinatukimaksut olivat yhteensä 54 810 euroa/kk. Kaikkiaan pitkäaikaistyöttömyydestä Muhoksen kunnalle aiheutuvat työmarkkinatuen kuntaosuuden maksut olivat vuonna 2022 n. 0,7 M€.

 

Muhoksen kunta on suunnitellut uudistettuna talouden tasapainottamisen toimenpiteenä kunnan työmarkkinatuen kuntaosuuden vähentämistä. Ennakoivana toimenpiteenä esitetään työllisyyskoordinaattorin viran perustamista määräajaksi 1.5.-31.12.2023. Virka perustetaan Oulun seudun työllisyyden kuntakokeiluun kokeiluluontoisesti. Kunnalle aiheutuva kustannus on arviolta 30 000 euroa. Määräajan peruste on projektiluontoisesti kontaktoida kaikki Muhosen kunnan pitkäaikaistyöttömät ja ohjata heidät oikea-aikaisten palvelujen piiriin vuoden 2023 loppuun mennessä.

 

Työllisyyskoordinaattorin tehtäviin kuuluu pitkäaikaistyöttömien henkilökohtaisen kontaktoinnin lisäksi monialaista jalkautuvaa palveluohjausta sekä TYP-työskentelyn vakiinnuttaminen monialaista tukea tarvitsevien asiakkaiden kanssa.

 

Kokeilun tulostavoite on 31.12.2023 mennessä ohjata oikea-aikaisiin palveluihin 35 pitkäaikaistyötöntä, joista vähintään 25 on yli tuhat päivää työttömänä työnhakija ollutta henkilöä. Tulostavoitteesta johtuen työllisyyskoordinaattorin tehtäviin sisältyy kuukausittainen raportointi Muhoksen kunnalle.

 

Ajalla 5-12/2023 Muhoksen kunnan työmarkkinatukimaksujen arvioidaan pienenevän yhteensä 50 000 euroa, joten vuonna 2024 olisi mahdollista saada merkittäviä säästöjä työmarkkinatukimaksuissa, mikäli työtä jatketaan intensiivisesti pitkäaikaistyöttömien kanssa. Lisäksi käynnistettävällä kokeilulla on vaikutus kunnan työllisyyspalveluiden käyttöön.

 

Työllisyyskoordinaattorin virka sijoittuu Muhoksen kunnan työllisyyspalveluihin, joka on osa konsernipalveluita. Esihenkilönä toimii henkilöstöpäällikkö. Työllisyyskoordinaattorin tehtävän vaativuus vastaa omavalmentajan tehtävää, mutta sijoittuu 100 % kuntakokeiluun. Tehtävä esitetään perustettavaksi virkana. Muhoksen kunnan hallintosäännön mukaan kunnanhallitus päättää virkojen ja toimien perustamisesta.

Viran kelpoisuusehtona on soveltua korkeakoulututkinto ja soveltuva aikaisempi työkokemus. Työllisyyskoordinaattori sijoittuu samaan hinnoittelutunnukseen omavalmentajan kanssa.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Kunnanhallitus:
1) päättää perustaa uuden työllisyyskoordinaattorin viran määräajalle 1.5.2023-31.12.2023.
2) päättää, että viran pätevyysvaatimuksina ovat
- soveltuva korkeakoulututkinto
- soveltuva aikaisempi työkokemus
3) päättää, että toimi sijoittuu hinnoittelutunnukseen 01TOI060
4) vahvistaa tehtäväkohtaiseksi palkaksi 2.505,80 euroa kuukaudessa. Tarkemman tehtäväkuvauksen hyväksyy henkilöstöpäällikkö.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

_______________