Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 80


 

Muhosperän Kotasuon tuulivoimaosayleiskaava

 

Mkktmk 01.03.2023 § 3 

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Mikko Kari p. 044 4970 308

 

Sodankyläläinen Kaamostuuli Oy, Y-tunnus: 2508327-9 (aputoiminimi Tuulikolmio) on tehnyt Muhoksen kunnalle 14.12.2022 toimitetulla kirjeellä kaavoitusaloitteen tuulivoimaosayleiskaavan laatimisesta Muhosperän Kotasuon alueelle kattaen noin 1400 ha yksityisessä omistuksessa olevia maita.

 

Aloitteen mukaan Kaamostuuli Oy suunnittelee alueelle 12 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa. Kaavoituksen lopullinen rajaus, tuulivoimaloiden sijoittuminen kaava-alueen sisällä ja tuulivoimaloiden lopullinen koko, teho ja lukumäärä tarkentuvat mahdollisen kaavoitusprosessin aikana ottamalla huomioon kaavoitus- ja ympäristövaikutusten arviointiprosessin (YVA) yhteydessä tehtävien selvitysten ja sidosryhmäkeskustelujen tulokset.

 

Aloitteen mukaisen kaavoituksen yleisaikataulun mukaan kaavoitus voi käynnistyä alkuvuodesta 2023, kaavaluonnos valmistellaan vuoden 2023 aikana ja kaavaehdotuksen laadinta ja käsittely tapahtuu vuoden 2024 aikana. Tuulivoimapuiston rakentaminen on mahdollista lainvoimaisen kaavan ja rakennuslupien perusteella vuosien 2024-2026 aikana, jolloin tuulivoimapuisto voitaisiin ottaa käyttöön arviolta vuonna 2026-2027.

 

Kaavoitussopimusluonnoksen mukaan Kaamostuuli Oy  vastaa osayleiskaavan laatimisen ja osayleiskaavatyössä tarvittavien selvitysten laadinnan konsulttikustannuksista konaisuudessaan. Edelleen Kaamostuuli Oy vastaa Muhoksen kunnalle aiheutuvista muista osayleiskaava-prosessiin liittyvistä suorista kuulutus- ja muista vastaavista kuluista.

 

Kaavoitussopimuksen hyväksymisestä ja kaavoituksen käynnistämisestä päättäminen kuuluu kunnanhallituksen toimivaltaan ja lopullisen kaavan hyväksyminen kuuluu kunnanvaltuuston toimivaltaan. 

 

Hankkeeseen ryhtyvän edustajat on kutsuttu kokoukseen esittelemään hanketta.

 

Hankealueen likimääräinen sijaintikartta 22.2.2023, kaavoitusaloite 14.12.2022 ja kaavoitussopimusluonnos jaetaan esityslistan liitteenä.

 

Verottajan ja tuulivoimayhdistyksen tuulivoiman kiinteistövero -ohjeet jaetaan oheismateriaalina.

 

Merkittiin pöytäkirjaan,että Jussi Havia ja Heikki Kauppinen kutsuttiin kokoukseen klo 16.15.

 

Esittelijä tekninen johtaja Mikko Kari

 

Päätösesitys Maankäyttö ja kaavoitustoimikunta käsittelee kaavoitusaloitteen ja tekee kunnanhallitukselle esityksen jatkotoimista.

 

Käsittely Operatiivinen johtaja Jussi Havia ja hallintojohtaja Heikki Kauppinen Kaamostuuli Oy:stä esittelivät Muhosperän Kotasuon alueen kaavoitusaloiteen toimikunnalle. Vastattuaan esitettyihin kysymyksiin Havia ja Kauppinen poistuivat kokouksesta klo 17:06

 

 Merkittiin pöytäkirjaan,että asian käsittelyn aikana Aimo Manelius poistui kokouksesta klo 17.12.

 

 Keskustelun kuluessa tekninen johtaja teki esityksen

 Maankäyttö- ja kaavoitustoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että hankkeeseen ryhtyvän Kaamostuuli Oy:n tulee käynnistää ympäristövaikutusten arviointi (YVA) ja esittää ympäristövaikutusten arviointiohjelman Muhoksen kunnalle ennen kuin Muhoksen kunta voi päättää osayleiskaavan laadinnan käynnistämisestä.

 

Päätös Maankäyttö-ja kaavoitustoimikunta hyväksyi teknisen johtajan esityksen yksimielisesti.

 

 

Khall 13.03.2023 § 80  

163/10.02.02/2023  

 

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Tehdyn kaavoitusaloitteen johdosta kunnanhallitus päättää, että hankkeeseen ryhtyvän Kaamostuuli Oy:n tulee käynnistää ympäristövaikutusten arviointi (YVA) ja esittää ympäristövaikutusten arviointiohjelman Muhoksen kunnalle ennen kuin Muhoksen kunta voi päättää osayleiskaavan laadinnan käynnistämisestä.

 

 

Käsittely Puheenjohtajan esityksestä kunnanhallitus myönsi asian kohdalle asian esittelyn ajaksi läsnäolo- ja puheoikeuden Kaamostuuli Oy:n edustajille, maankäyttöjohtajaTuomas Rautakoskelle ja operatiivinen johtaja Jussi Havialle.

 

Päätöksen mukaisesti Rautakoski ja Havia saapuivat kokoukseen klo 18.09 ja selostivat asiaa kunnanhallitukselle sekä vastasivat asiasta esitettyihin kysymyksiin.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Rautakoski ja Havia poistuivat kokouksesta klo 18.28. 

 

Käydyn keskustelun aikana kunnanjohtaja täydensi esitystään seuraavasti:

Lisäksi kunnanhallitus päättää hyväksyä Kaamostuuli Oy:n päivämäärällä 14.12.2022 toimittaman kaavoitusaloitteen.

 

Heidi Pöykiö esitti seuraavaa:

Esitän, ettei Muhoksen kunta aloita laatimaan tuulivoimaosayleiskaavaa Muhosperän Kotasuon alueelle.

 

Perustelut:

-          Muhoksella on jo tarpeeksi uusiutuvaa energiantuotantoa henkeä kohden kolmen vesivoimalaitoksen muodossa.

-          Rakennettavat tuulivoimalat ja niiden vaatimat voimalinjat tuhoavat alueen erityisen arvokkaat luontoalueet jsekä maaperän. Hankkeella vaarannetaan alueen pohjavesialuuet ja pahimmaillan se tarkoittaa, että Hirsijärven Vesi ei ole kaikilta osin puhdasta tai vesivarannot vähenevät. 

 

Anu Plaketti kannatti Pöykiön esitystä.

 

Keskustelun asiasta päätyttyä puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kunnanjohtajan esityksestä poikkeava esitys, on asiasta äänestettävä. Äänestystavaksi puheenjohtaja esitti kädennostoäänestystä, joka hyväksyttiin.

 

Tämän jälkeen suoritettiin kädennostoäänestys.Kunnanjohtajan esitys sai 2 ääntä (Manelius ja Markkanen) ja Pöykiön esitys 5 ääntä (Alanen, Happo, Plaketti, Pohjola-Malmberg ja Pöykiö).

 

Puheenjohtaja totesi Pöykiön esityksen voittaneen äänestyksen.

 

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti, että Muhoksen kunta ei aloita laatimaan tuulivoimaosayleiskaavaa Muhosperän Kotasuon alueelle.

 

_______________