Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 27.02.2023/Pykälä 7


Liite 1 Tilinpäätöksen 2022 talousarvioylitykset KH13022023

 

Kunnan vuoden 2022 tilinpäätökseen sisältyvät oleelliset talousarvioylitykset

 

Khall 13.02.2023 § 48 

 

 

 

Valmistelija talousjohtaja Riitta Vähäkuopus (p. 044-497 0015) ja hallintojohtaja Rauno Piippo (p. 044-497 0003):

 

Kunnanhallitus käsittelee vuoden 2022 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen maaliskuun lopulla. Tilinpäätöksen numeerinen osa on valmistunut 2.2.2023 ja sen perusteella on todettu oleelliset toimintakulujen ylitykset (noin 100 000 euroa) muutetusta talousarviosta.

 

Normaalisti valtuusto hyväksyy talousarvioylitykset tilinpäätöksen hyväksynnän yhteydessä (sisältyy hyväksyttyyn tilinpäätökseen), mutta se voi siis hyväksyä ylitykset myös aiemmin.

 

Liitteellä on koonti kunnan tilinpäätöksessä olevista oleellisista talousarvioylityksistä, joita ei ole käytetty valtuuston hyväksyttävänä talousarviovuoden aikana.  Oleellisina toimintakulujen ylityksinä on koottu noin 100 000 euron poikkeamat muutetusta talousarviosta.

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi liitteen mukaiset toimintakulujen ylitykset sitovuustasoittain vuodelta 2022. Ko. kohdat on merkitty liitteeseen punaisella värillä.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

 _______________

 

Valt 27.02.2023 § 7  

    

 

 

  

 

Päätösesitys Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi liitteen mukaiset toimintakulujen ylitykset sitovuustasoittain vuodelta 2022. Ko. kohdat on merkitty liitteeseen punaisella värillä.

 

Käsittely Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanjohtaja Jussi Rämet selosti asiaa valtuustolle ennen päätöksentekoa.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen.

 

 _______________