RSS-linkki
Kokousasiat:https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 15.03.2023/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Esi- ja perusopetuksen tuntikehys lv 2023-2024
Opkaltk 15.03.2023 § 12
174/12.00.00/2023
Valmistelija sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta p. 044 4970 400
Muhoksen kunnan voimassa olevan hallintosäännön mukaan (34 § 14.kohta) opetus- ja kasvatuslautakunnan erityiseen ratkaisuvaltaan kuuluu koulujen opetuksen vuotuisen kokonaistuntimäärän osoittaminen. Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää lukuvuosittain koulujen käyttöön jaettavasta tuntikehyksestä. Opettajan palkanmaksun perusteena on tuntimäärä, jonka opettaja käyttää viikossa opetustunteihin, tukiopetuk seen, kerhoihin ja virkaehtosopimuksen mukaisiin erityistehtäviin. Nämä tunnit yhteenlaskettuna muodostavat koulun tuntikehyksen. Tuntikehys tarkoittaa sitä tuntimäärää, joka kouluilla on käytössään viikossa opetuksen järjestämiseen. Tuntikehys ohjaa seuraavan lukuvuoden suunnittelua ja lukuvuosisuunnitelmien tekemistä. Muutoksia tuntikehykseen ei voi tehdä koulujen keskinäisillä päätöksillä, vaan lautakunta päättää tuntikehyksestä.
Opetushallitus on hyväksynyt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 22.12.2014. Perusteiden mukainen paikalline opetussuunnitelma otettiin käyttöön vuosiluokkien 1-6 osalta 1.8.2016. Vuosiluokkien 7-9 osalta uuden opetussuunnitelman käyttöönotto tapahtui porrastetusti vuosina 2017, 2018 ja 2019. Muhoksen kunnan hyvinvointilautakunta on kokouksessaan 14.11.2019 § 188 hyväksynyt tuntijaon perusopetuksen uudeksi tuntijaoksi 1.1.2020 alkaen seuraavasti:
1.lk | 2 lk | 3.lk | 4.lk | 5.-6.lk | 7.-8.lk | 9.lk | yhteensä |
20 h | 20 h | 22 h | 24 h | 25 h | 29,6 h | 30,8 h | 226 h |
Em. vuosiviikkotuntimäärät tarkoittavat sitä tuntimäärää, joka ko. luokille pitää tarjota yhden työviikon aikana. Yhden vuosiviikkotunnin kustannusvaikutus on keskimäärin noin 1500 euroa. Kustannusvaikutus on perusopetuksen alaluokilla pienempi kuin perusopetuksen yläluokilla tai lukiossa.
Lisäksi tulevat luokanvalvontatyö (luokanvalvojan tehtävät hoitamaan määrätylle opettajanviranhaltijalle (lehtori/luokanopettaja) maksetaan luokanopettajan vuosiviikkoylituntipalkkiota vastaava korvaus seuraavasti: vuosiluokkien 7-9 luokanvalvoja 1,4 vuosiviikkotuntia ja vuosiluokan 6 luokanvalvoja 1,0 vuosiviikko tuntia, koulukohtaiset jakotunnit ja koulukohtaiset erityistehtävät, joiden kohdentumisesta vastaavat rehtorit koulukohtaisesti.
Kunnanvaltuuston 19.12.2022 § 79 hyväksymän Muhoksen kunnan vuoden 2023 talousarvion laadinnan yhteydessä myönnettii tuntikehykselle rahat. Laskennallisesti tämä tarkoittaa, että perusopetuksen tuntikehykseen on talousarviossa käytettävissä 2243,1 tuntia. Tämän hetkisestä tuntikehyksestä 2278,1 pitää vähentää 19 tuntia Laitasaaren ja 16 tuntia Hyrkin koulun tuntikehyksistä, koska esikoululaisia ei ole vähintään seitsemän.
Koulujen käytössä oleva tuntikehys 2022-2023 ja rehtoreiden esitykset lukuvuodelle 2023-2024:
tunti- kehys lukuvuosi 2022-23 | ryhmät luku- vuosi 2022-23 | tunti- kehys-esitys rehtorit lv 2023-24 | oppilaita yhteensä | ryhmät esitys rehtorit lv 2023-24 | |
Huovila | 186 | 7 | 188 | 116 | 7 |
Hyrkki | 274 | 11 | 258,5 | 154 | 10 |
Kirkonkylä | 672,5 | 25 | 672,5 | 468 | 25 |
Korivaara | 186 | 7 | 205 | 118 | 8 |
Laitasaari | 112 | 4 | 97 | 61 | 3 |
Yläkoulu | 847,6 | 23 | 847,6 | 454 | 23 |
yhteensä | 2278,1 | 77 | 2268,6 | 1371 | 76 |
Esityslistan oheismateriaalina ovat rehtoreiden tekemät tuntikehysesitykset lukuvuodelle 2023 - 2024. Talousarviossa 2023 on vähennetty syyslukukauden 2023 osalta nykyisestä esi- ja perusopetuksen tuntikehyksestä 35 vuosiviikkotuntia (vvh), Laitasaaren koulu 19 vvh ja Hyrkin koulu 16 vvh.
Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta
Päätösesitys Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää tuntikehyksestä ja opetusryhmistä lukuvuodelle 2023 - 2024 seuraavasti:
Koulu | tuntikehys lukuvuosi 2023-24 | ryhmät lukuvuosi 2023-24 |
Huovila | 186 | 7 |
Hyrkki | 258 | 10 |
Kirkonkylä | 672,5 | 25 |
Korivaara | 186 | 7 |
Laitasaari | 93 | 3 |
Yläkoulu | 847,6 | 23 |
yhteensä | 2243,1 | 75 |
Päätös Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |