Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 73


 

Valtuustoaloitteet

 

Khall 20.02.2023 § 73  

81/00.01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Jussi Rämet (p. 044-497 0001, tekninen johtaja Mikko Kari (p. 044-497 0308) ja hallintojohtaja Rauno Piippo (p. 044-497 0003):

 

Kunnan hallintosäännön 155 §:n 3 momentin mukaan kunnanhallituksen on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty.

 

Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Kokoukseen mennessä valmistellaan listaus tällä hetkellä keskeneräisistä, vuoden 2022 loppuun mennessä tehdyistä valtuustoaloitteista sekä niiden käsittelytilanteista. Käsittelyjen osalta on otettu huomioon tammikuun 2022 loppuun mennessä tehdyt toimenpiteet. Niiden aloitteiden kohdalla, joiden käsittelyä ei esitetä todettavaksi loppuunkäsitellyksi, on toteamus valmistelun keskeneräisyydestä.

 

----------

 

29.6.2020

Pirkko Mattila ja 9 muuta

 

Aloitteessa esitetään, että Muhoksella kartoitetaan mahdollisuus kuntoportaiden rakentamiseen esimerkiksi Ponkila-Kirkkosaaren liikuntapaikkojen yhteyteen ja muuallekin, jos otollinen paikka löytyy. 

 

Vs. kunnanjohtaja on päätöksellään 8.7.2020 lähettänyt aloitteen tekniselle lautakunnalle valmisteltavaksi.

 

Vastaus aloitteeseen on käsitelty kunnanhallituksen 31.1.2023 kokouksessa ja se tulee valtuuston käsittelyyn helmikuun 2023 kokouksessa.

 

----------

 

28.9.2020

Anu Plaketti ja 18 muuta

 

Anu Plaketti jätti itsensä ja 18 muun aloittaman valtuustoaloitteen, jossa Muhoksen kunnan peruskouluissa on lisättävä päihdekasvatusta ja laadittava ehkäisevän päihdetyön suunnitelma peruskouluihin.

Kunnanhallitus on 12.10.2020 lähettänyt aloitteen hyvinvointilautakunnalle valmisteltavaksi.

 

Kunnanhallitus käsittelee toisaalla tässä kokouksessa aloitteeseen annettavaa vastausta.

 

----------

 

30.11.2020

Anu Plaketti ja 2 muuta

 

Anu Plaketti luki aloitteen, jossa esitetään, että Muhoksen kunta kartoittaa leikkipuistojen, koirapuiston että muiden kunnan omistamien puistojen valaistuksen ja tekee tarvittavat parannukset näiden kohdalla. 

 

Vastaus aloitteeseen on käsitelty kunnanhallituksen 31.1.2023 kokouksessa ja se tulee valtuuston käsittelyyn helmikuun 2023 kokouksessa.

 

-----------

 

22.2.2021

Anu Plaketti ja 8 muuta

 

Aloitteessa esitetään, että Muhoksen kunnassa selvitetään päihdepalveluiden laajuuden tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa ja järjestetään selvityksen perusteella ajantasainen että suositusten mukainen hoito, siten että se ei vaaranna tai kuormita jo olemassa olevia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Kuntaan tulee myös päivittää päihdepalveluiden strategia, jossa huomioidaan myös ennaltaehkäisevä toiminta.

 

Kunnanhallitus on 22.3.2021 lähettänyt aloitteen sosiaali- ja terveyslautakunnalle valmisteltavaksi.

 

Aloitteen käsittely on kesken.

 

----------

 

29.3.2021

Heidi Pöykiö ja viisi muuta

 

Aloitteessa esitetään, että aloitetaan kunnan alueella Rokualla sijaitsevien maa-alueiden kaavoittaminen vapaa-ajantonteiksi ja aloitetaan kaavoituksen jälkeen markkinointi ko. tonttien myynnin edistämiseksi.

 

Kunnanhallitus on 12.4.2021 lähettänyt aloitteen lähetetään maankäyttö- ja kaavoitusjaostolle ja kaavoittajalle [arkkitehdille] valmisteltavaksi.

 

Aloitteen käsittely on kesken.

 

----------

 

13.9.2021

Jaakko Räisänen ja 18 muuta

 

Aloitteessa esitetään tehtäväksi selvitys sähköisen allekirjoituspalvelun käyttöönotosta.

 

Aloitteen tekemisen jälkeen on kunnassa otettu käyttöön kesällä 2022 suojattu sähköpostipalvelu Joki ICT Oy:n kautta. Tähän liittyen on loppuvuodesta 2022 sovittu palvelua laajennettavaksi siten, että kunnassa mahdollistetaan sähköisen allekirjoituksen käyttäminen. Sähköisen allekirjoituksen käyttöönotto on tällä hetkellä käynnissä. 

 

Kunnanhallitus antaa yllä olevan selostuksen vastauksena tehtyyn valtuustoaloitteeseen ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen tulleen loppuunkäsitellyksi.

 

----------

 

15.12.2021

Anu Plaketti ja 13 muuta

 

Aloitteessa esitetään, että Muhoksen kunnan Päivärinteen alueelle kartoitetaan nuorison vapaa-aikatoimintaan (Nuokkari) soveltuvat tilat, yhteistyötahot ja niiden kustannukset eri vaihtoehdoilla toteutettuna.

 

Kunnanhallitus on 10.1.2022 lähettänyt aloitteen lähetetään vapaa-aikajaostolle ja edelleen hyvinvointilautakunnalle valmisteltavaksi. 

 

Aloitteen käsittely on kesken. 

 

----------

 

28.3.2022

Pirkko Mattila ja 5 muuta

 

Aloitteessa esitetään, että Muhoksen kunnassa selvitetään mahdollisuus turvallisuuskoulutuksen lisäämiseen eri kouluasteilla.

 

Kunnanhallitus on 11.4.2022 lähettänyt aloitteen hyvinvointilautakunnalle valmisteltavaksi.

 

Aloitteen käsittely on kesken.

 

----------

 

28.3.2022

Eero Suomela

 

Aloitteessa esitetään Koivikon alueella Viljatien varrella olevalle aukiolle lähiliikuntapaikkaa.

 

Kunnanhallitus on 11.4.2022 lähettänyt aloitteen hyvinvointilautakunnalle ja tekniselle lautakunnalle valmisteltavaksi.

 

Ko. tontti on asemakaavassa varattu rivitalorakentamiseen ja on yksityisen maanomistajan omistuksessa.

 

Kunnalla on suunnitelmia Koivikon alueella olevan maaläjitysalueen kehittämistä puistoalueena.

 

Kunnanhallitus antaa yllä olevan selvityksen vastauksena Suomelan aloitteeseen ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen tulleen loppuunkäsitellyksi.

 

----------

 

29.8.2022

Jussi Tuusa ja 5 muuta

 

Aloitteessa ehdotetaan, että Muhoksen kunta selvittää pikaisella aikataululla mahdollisuutta sähkön varastointiin sopivassa pilottikohteessa yhdessä kaupallisen toimijan kanssa, ja tämän ollessa mahdollista ja kannattavaa, varaa tarvittavan rahoituksen investointiin v. 2023 talousarvioon.

 

Kunnanhallitus on 12.89.2022 lähettänyt aloitteen teknisen lautakunnan valmisteltavaksi.

 

Aloitteen tekemistä ennen kunta on aloittanut yhteistyöb Muhoksella toimivan yhtiön kanssa kiinteistökohtaisen energiavarastoinnin rakentamiseksi. Ensimmäinen 100 kWh:n energiavarasto on sijoitettu kunnanvirastolle ja suunnitelmissa on jatkaa kiinteistökohtaisen energian tuotantoa ja varastointia edelleen.  

 

Käytön kokemuksia kerätään vuoden 2023.

 

 

 

 

Kunnanhallitus antaa yllä olevan selvityksen vastauksena Tuusan ym.  aloitteeseen ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen tulleen loppuunkäsitellyksi.

 

----------

 

26.9.2022 

Tapani Ervasti ja 16 muuta

 

Aloitteessa esitetään UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -toimintamalliin hakemista.

 

Kunnanhallitus on 20.10.2022 päättänyt, että aloite lähetetään hyvinvointilautakunnalle valmisteltavaksi.

 

Kunnanhallitus käsittelee toisaalla tässä kokouksessa aloitteeseen annettavaa vastausta.

 

----------

 

31.10.2022

Suomela

 

Aloitteessa esitetään, että kunta antaa eläkeläisille liukuesteet kenkiin ja kävelysauvat tukemaan liikkumista.

 

Kunnanhallitus on 28.11.2022 lähettänyt aloitteen konsernipalveluille valmisteltaviksi.

 

Aloitteen käsittely on kesken.

 

----------

 

31.10.2022

Suomela

 

Aloitteessa esitetään, että kunta antaa kuntalaisille heijastinliivit ja otsalampun.

 

Kunnanhallitus on 28.11.2022 lähettänyt aloitteen konsernipalveluille valmisteltaviksi.

 

Aloitteen käsittely on kesken.

 

----------

 

31.10.2022

Suomela

 

Aloitteessa esitetään, että kunnanvaltuustossa, hallituksessa, lautakuntien kokouksissa ei kahvitarjoilua

 

Kunnanhallitus on 28.11.2022 lähettänyt aloitteen konsernipalveluille valmisteltaviksi.

 

Aloitteen käsittely on kesken.

 

----------

 

19.12.2022

Jaakko Räisänen ja 11 muuta

 

Aloitteessa esitetään, että selvitetään velkakaton käyttöönoton mahdollisuus ja suunnitellaan investointien tärkeysjärjestysohjeisto.

 

Kunnanhallitus päätti 16.1.2023 lähettää Räisäsen aloitteen konsernihallinnon valmisteltavaksi.

 

Aloitteen johdosta on valmisteltu seuraava vastaus:

 

Aloitteessa esille otettu velkakaton periaate on perusteltu. Muhoksen kuntastrategiassa 2022-2025 yhtenä mittarina on käytetty velkaa/asukas. Kunnan velkojen määrään vaikuttavat ensisijaisesti investointien määrä. Kuntaliiton talousarvion laadintaohjeen mukaan "Investointiosassa esitetään investointeja koskevat tavoitteet, hankkeiden kustannusarviot ja niiden jaksottuminen investointimenoina suunnitteluvuosille sekä investointiin saatavat rahoitusosuudet ja muut tulot". Investointiohjelma on sitova talousarviovuoden osalta ja ohjeellinen suunnitelmavuosien osalta.  Investoinnit talousarviovuodelle valmistellaan toimialojen/lautakuntien esitysten pohjalta kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle. Kunnan Inspira Oy:llä teettämässä selvityksessä on esitetty investointien raamit tuleville vuosille. Kunnan investointien ja lainojen tarkastelun keskiössä on talousarvion käyttötalousosassa arvioitu vuosikate. Tavoitteena on, että rahoituslaskelmassa vuosikatteella voidaan kattaa pääosa uusista investoinneista ja loppuosa rahoitustarpeesta katetaan lainanotolla.

 

Kunnanhallitus antaa yllä olevan selvityksen vastauksena Räisäsen ym.  aloitteeseen ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen tulleen loppuunkäsitellyksi.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Kunnanhallitus yllä olevassa muodossa esittää valtuustolle käsiteltäväksi valtuustoaloitteiden tilanteen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

 _______________