Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 52


 

Kunnanhallituksen edustajat toimielimissä toimikaudella 2021-2025

 

Khall 13.02.2023 § 52  

106/00.00.01.01/2023  

 

Käsitelty aiemmin kunnanhallituksessa 30.8.2021/323 §

 

Khall 30.08.2021 § 323

 

Hallintopäällikkö Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003):

 

Kunnan hallintosäännön 172 §:n mukaan kunnanhallitus voi määrätä muihin toimielimiin edustajansa, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus toimielimen kokouksessa. Edustajaksi voidaan määrätä myös kunnanhallituksen varajäsen tai kunnanjohtaja. Kunnanhallitus ei voi kuitenkaan määrätä edustajaansa tarkastuslautakuntaan, valtuuston tilapäiseen valiokuntaan eikä vaalilaissa säädettyihin toimielimiin.

 

Kunnan toimielimiä ovat valtuuston ja kunnanhallituksen lisäksi

kunnanhallituksen jaostot, lautakunnat ja niiden jaostot, valiokunnat ja niiden jaostot, johtokunnat ja niiden jaostot sekä toimikunnat.

 

Hallintosäännön mukaisesti toimielimiä, joihin kunnanhallitus voi määrätä

edustajansa ovat

- konsernijaosto

- sosiaali- ja terveyslautakunta

- hyvinvointilautakunta

- vapaa-aikajaosto

- tekninen lautakunta

 

Kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla on vastaava läsnäolo- ja puheoikeus kunnan toimielinten kokouksissa hallintosäännön 171 §:n perusteella. Mikäli kunnanhallitus asettaa muita jaostoja, voidaan myös sen kokouksiin valita kunnanhallituksen edustaja.

 

------------

 

Kunnanjohtajan vuosiloman vuoksi asian esittelijänä vs. kunnanjohtaja Jussi Rämet.

 

VS. KJ:N ESITYS: Kunnanhallitus valitsee toimikaudekseen keskuudestaan edustajansa kunnan toimielimiin 31.8.2021 alkaen.

 

KÄSITTELY: Keskustelun aluksi todettiin, että kunnanhallitus voi valita

edustajansa myös kokouksessa nimettyyn maankäyttö- ja kaavoitusjaostoon.

 

PÄÄTÖS: Kunnanhallitus hyväksyi vs. kunnanjohtajan esityksen.

 

Anu Plaketin esityksestä edustajiksi valittiin:

- konsernijaostoon Anu Plaketti

- sosiaali- ja terveyslautakuntaan Katja Alanen

- hyvinvointilautakuntaan Jarmo Markkanen

- vapaa-aikajaostoon Jarkko Happo

- tekniseen lautakuntaan Veli-Jaakko Keränen

- maankäyttö- ja kaavoitusjaostoon Heidi Pöykiö

______________

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Rauno Piippo (p. 044-497 0003):

 

Muhoksen kunnan hallinto-organisaatio on muuttunut hallintosääntöuudistuksen yhteydessä. Muutos on astunut voimaan 1.1.2023.  Valtuuston hallintosääntöuudistuksen täytäntöönpanon yhteydessä (kunnanhallitus 16.1.2023/17 §) on todettu seuravat muutokset kunnan luottamustoimielimissä:

 

Uudelleen nimettyjä toimielimiä

- elinvoima- ja konsernijaosto (aiempi: konsernijaosto)

- opetus- ja kasvatuslautakunta (aiempi: hyvinvointilautakunta)

 - yhdyskuntalautakunta (aiempi: tekninen lautakunta)

 

Uusi toimielin:

-         hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta  

 

Lakkautuvat toimielimet:

-         maankäyttö- ja kaavoitusjaosto

-         vapaa-aikajaosto

 

Näiden lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunnan toiminta on lakannut kunnassa hyvinvointialueuudistuksen käynnistyttyä 1.1.2023.

 

Kunnanhallitus on lisäksi 16.1.2023/7 § päättänyt perustaa maankäyttö- ja kaavoitustoimikunnan, joka myös on kuntalain tarkoittama kunnan toimielin.  

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Kunnanhallitus toteaa
- edustajiensa jatkavan uudelleen nimetyissä toimielimissä kunnanhallituksen 30.8.2021/323 § päätöksen mukaisesti
- edustajiensa toimikausien päättyneen hallintosääntöuudistuksen tai hyvinvointialueuudistuksen myötä sosiaali- ja terveyslautakunnassa, maankäyttö- ja kaavoitusjaostossa ja vapaa-aikajaostossa.

Kunnanhallitus valitsee toimikaudekseen keskuudestaan edustajansa seuraaviin toimielimiin:
- hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta
- maankäyttö- ja kaavoitustoimikunta.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

Kunnanhallitus valitsi toimikaudekseen edustajansa seuraaviin toimielimiin:
- hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta - Jarkko Happo
- maankäyttö- ja kaavoitustoimikunta - Heidi Pöykiö.

 

_______________

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiakohdan päätöksenteon jälkeen kunnanhalituksen kokous keskeytettiin tauon ajaksi - tauko klo 19.07-19.22.

 

_______________