Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 47


 

Mäntyrannan liikuntasalin muutos-ja korjaustyöt hankesuunnitelma

 

Yhdkultk 17.01.2023 § 5 

 

 

 

Valmistelija 

 

Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh. 044-4970 308)

 

Muhoksen kunnan hyvinvointilautakunta on 21.06.2020 §90 käsitellyt Mäntyrannan entisen koulukiinteistön tarvetta palvelutuotannon näkökulmasta. Hyvinvointilautakunnan päätöksen mukaan kunnalla on tarve liikuntasalille.

 

Tekninen lautakunta on 15.3.2022 §31 määritellyt Mäntyrannan liikuntasalin muutos- ja korjaustöiden tavoitteet ja käynnistänyt hankesuunnittelun.

 

Mäntyrannan liikuntasalin muutos- ja korjaustöitä koskeva hankesuunnitelma on valmistunut 12.9.2022. Hankesuunnitelma-asiakirjassa on esitetty kohteen toiminnalliset investointitarpeet, jotka perustuvat tilaajan ja käyttäjien tekemään tarveselvitykseen ja hankesuunnitteluprosessiin.

 

Hankesuunnitelmassa tarkastellaan teknisen lautakunnan 15.3.2022 tekemän päätöksen mukaisia kahta erillistä vaihtoehtoa, vaihtoehtoa 0 (VE 0) ja vaihtoehtoa 1 (VE 1).

 

Hankesuunnitelman mukaiset kustannusarviot on laadittu tavoitehintaisina

- VE 0 vaihtoehdossa nykykäyttö turvataan ja rakennuksesta luovutaan 2-5 vuotta korjaustöiden jälkeen kustannusarvio 193.000 euroa (alv 0%)

- VE 1 vaihtoehdossa rakennuksen teknistä arvoa nostetaan ja huomioidaan myös käyttäjän toiveet ja tilamuutostarpeet. Korjaustöiden jälkeinen käyttöikätavoite 10 vuotta  kustannusarvio 428.000 euroa (alv 0%)

 

Purkutöiden kustannukset 170.000 euroa, pihan leikkialueen perustamisen kustannukset 25.000 euroa ja mahdolliset irtaimistohankinnat ei sisälly laadittuihin kustannusarvioihin.

 

Hankesuunnitelman hyväksyminen kuuluu kunnanhallituksen toimivaltaan

 

Investoinnin toteuttamisesta päättäminen kuuluu kunnanvaltuuston toimivaltaan.

 

Mäntyrannan liikuntasalin muutos- ja korjaustyöt hankesuunnitelma pvm:ltä 12.9.2022 on esityslistan liite.

 

TOIMIALAJOHTAJAN ESITYS:

Tekninen lautakunta pyytää hankesuunnitelmasta hyvinvointilautakunnan lausunnon.

 

KÄSITTELY: Keskustelun kuluessa Tuomas Piilonen esitti että, tehdään VE 2: virkamiestyönä rakennuksen käytön turvaaminen ja tarvittavat tekniset ratkaisut. Samalla tehdään turvallisuusselvitys vanhasta osasta, voidaanko se jättää purkamatta. Puheenjohtaja kannatti Piilosen esitystä.

 

PÄÄTÖS: Tekninen lautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti. _______________

 

Teknltk 15.11.2022 § 124

 

Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh. 044-4970 308)

 

Teknisen lautakunnan käsittelyssä 19.10.2022 on tapahtunut menettelytapavirhe.

 

Hallintolain 50 § (11.6.2010/581)

Asiavirheen korjaaminen

 

Viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen,

jos:

1) päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen;

2) päätös perustuu ilmeisen väärään lain soveltamiseen;

3) päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe; tai

4) asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka voi olennaisesti vaikuttaa

päätökseen.

 

TOIMIALAJOHTAJAN ESITYS: Tekninen lautakunta itseoikaisuna poistaa virheellisen päätöksen, ottaa asian uudelleen käsittelyyn  ja päättää asian uudelleen.

 

KÄSITTELY:Keskustelun kuluessa toimialajohtaja esitti,että tekninen lautakunta pyytää hankesuunnitelmasta hyvinvointilautakunnan lausunnon ja hyvinvointilautakunnan kannanottoa rakennuksen vaihtoehtojen käyttöikätavoitteisiin.

 

Tuomas Piilonen esitti, että VE:2 vaihtoehdossa Mäntyrannan liikuntasalin kunnostuksen tavoite on säilyttää rakennuskäyttokuntoisena. Tehdään ainoastaan pakolliset tekniset ratkaisut esim, lämmitysjärjestelmän uusinta ja viemäröinti.Hankkeen kustannuskatto on kuitenkin sama kuin VE:0.  Hankkeen jatkokehittäminen tehdään kunnan talouden tasapainoitusohjelman jälkeen käyttäjiä kuunnellen.

Puheenjohtaja totesi Piilosen esityksen raukeavan kannattamattomana.

 

PÄÄTÖS: Tekninen lautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti.

 

_______________

 

Hyvinvointilautakunta 07.12.2022 § 150

 

toimialajohtaja Juha Valta (puhelin 044-4970400):

 

Tekninen lautakunta on päätöksellään 15.11.2022 § 124 pyytänyt hyvinvointilau­takunnalta lausunnon ja kannanottoa rakennuksen vaihtoehtojen käyttöikätavoit­teisiin.

 

Asiasta on tehty valtuustoaloite 24.2.2020. Aloitteessa esitetään Mäntyrannan kiinteistön remontointi hyvinvointi- ja varhaiskasvatuspalveluiden tarpeisiin pikai­sesti.  Kunnanhallitus on 9.3.2020/108 § lähettänyt aloitteen hyvinvointilautakun­nalle ja tekniselle lautakunnalle valmisteltavaksi. Valmistelukoonnin kokoaa tek­ninen lautakunta.

 

Tekninen lautakunta on kokouksessaan 6.4.2021 § 48 päättänyt pyytää hyvin­vointilautakuntaa arvioimaan  valtuustoaloitteessa mainittujen palveluiden tuotta­misen tarvetta ja Mäntyrannan entisen koulukiinteistön sijaintia ja soveltuvuutta tarkoitukseen.

 

Valtuustoaloitteesta on keskusteltu hyvinvointipalveluiden esimiesten kanssa tuossa vaiheessa, kun asia annettiin hyvinvointilautakunnalle. Varhaiskasvatus ei tarvitse Mäntyrannan tiloja. Myös perusopetuksella ja lukiolla ei ole ollut tarvetta ko. kiinteistöön eikä siellä järjestettävään toimintaan. Oulujoki-Opistolla on noin 60 liikuntakurssia vuodessa Muhoksella ja Utajärvellä. Yksi liikuntakurssi on pidetty Mäntyrannan koululla. Oulujoki-Opiston toiminta ei juurikaan muutu, jos Mäntyrannan koulun salia ei voisi käyttää.

 

Mäntyrannan koulun liikuntasalissa on ollut kuntalaisten liikuntasalivuoroja noin 40 tuntia viikossa. Jos sali ei ole käytössä, niin mistä löydetään korvaavat tilat nykyisille käyttäjille. Kirkonkylän koulun uutta liikuntasalia ollaan supistamassa, joten siitä ei näytä tulevan suurta helpotusta salivuoroihin.

 

Hyvinvointilautakunta päätti 15.6.2021 § 90 kokouksessaan todeta tekniselle lau­takunnalle, että hyvinvointipalveluilla ei ole ollut Mäntyrannan entisellä koulukiin­teistöllä muulle käyttötarvetta kuin liikuntasalille.

 

Mäntyrannan liikuntasalin muutos- ja korjaustöitä koskeva hankesuunnitelma on valmistunut 12.9.2022. Hankesuunnitelma-asiakirjassa on esitetty kohteen toi­minnalliset investointitarpeet, jotka perustuvat tilaajan ja käyttäjien tekemään tar­veselvitykseen ja hankesuunnitteluprosessiin. Hankesuunnitelmassa tarkastellaan teknisen lautakunnan 15.3.2022 tekemän päätöksen mukaisia kahta erillistä vaihtoehtoa, vaihtoehtoa 0 (VE 0) ja vaihtoehtoa 1 (VE 1).

 

Hankesuunnitelman mukaiset kustannusarviot on laadittu tavoitehintaisina.

 

Hankesuunnitelmassa tarkastellaan teknisen lautakunnan 15.3.2022 tekemän päätöksen mukaisia kahta erillistä vaihtoehtoa, vaihtoehtoa 0 (VE 0) ja vaihtoehtoa 1 (VE 1). VE 0 vaihtoehdossa nykykäyttö turvataan ja rakennuksesta luovutaan 2-5 vuotta korjaustöiden jälkeen. VE 1 vaihtoehdossa rakennuksen teknistä arvoa nostetaan ja huomioidaan myös käyttäjän toiveet ja tilamuutostarpeet. Korjaustöiden jälkeinen käyttöikätavoite 10 vuotta.

 

Tavoitteena on, että ylläpito ja huolto on selkeää ja vaivatonta. Tätä tavoitetta tukee vanhan koulun ja aulan väliosan purkaminen. VE 0 jättää kokonaisuuteen enemmän riskirakenteita, joita voi joutua korjaamaan myöhemmin. VE 1:ssa ris­kirakenteet on minimoitu. Molemmissa ratkaisuissa pyritään pintarakenteiden osalta helppoon huollettavuuteen.

 

Nykyiset kiinteistön lämmöntuotantojärjestelmät ovat käyttöikänsä päässä. Vara­osia kattilalle ei käytännössä ole saatavilla ja korjauksia on jo nyt jouduttu teke­mään soveltaen. Vikatilanteet lämmityskaudella voivat johtaa käyttökatkoihin ja väliaikaisratkaisuihin. VE 0 ja VE 1 vaihtoehdoissa on kuvattu teknisille järjestel­mille tehtäviä saneeraustoimenpiteitä, joilla voidaan varmistaa lämmöntuotanto kiinteistöllä myös jatkossa.

 

Hankkeen arvioidut VE 0 rakennuskustannukset ovat: Yhteensä: 193 000,00 eu­roa (Rakennuttajan kustannukset 29 000,00, Rakennustekniset työt 86 000,00, LVIA-työt 48 000,00, Sähkötyöt 11 000,00 ja Muut kustannukset ja varaukset (19 000,00).

 

Hankkeen arvioidut VE 1 rakennuskustannukset ovat: Yhteensä 429 000,00 euroa (Rakennuttajan kustannukset 61 000,00, Rakennustekniset työt 188 0000,00, LVIA-työt 117 000,00, Sähkötyöt 20 0000,00 274 ja Muut kustannukset ja varaukset 42 000,00 575.

 

Purkutöiden kustannukset 170 000 euroa, pihan leikkialueen perustamisen kus­tannukset 25.000 euroa ja mahdolliset irtaimistohankinnat ei sisälly laadittuihin kustannusarvioihin.

 

Purkutöiden budjettihinta 170 000 € sisältäen haitta-aineet. Ei sisälly hankkee­seen.

 

TOIMIALAJOHTAJAN ESITYS: Hyvinvointilautakunta antaa hankesuunnitelmas­ta tekniselle lautakunnalle lausuntonaan, että edetään vaihtoehto VE 0:n pohjal­ta, joka antaa lisäkäyttövuosia siihen saakka, kunnes Kirkonkylän koulun uusi liikuktasali valmistuu.

 

Mikäli Mäntyrannan liikuntasalista luovutaan aikaisemmin, niin se edellyttää kor­vaavan liikuntasalin vuokraamista tai hankkimista.Tämä sillä edellytyksellä, että korvaavan liikuntasalin taso ja ylläpitokustannukset ovat samaa luokkaa kuin Mäntyrannan liikuntasalin nykyiset.

 

KÄSITTELY: Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksen alussa kiinteistöpäällikkö Jaakko Männikkö esitteli Mäntyrannan liikuntasalin muutos- ja korjaustyöt hanke­suunnitelmaa.

 

Keskustelun aikana puheenjohtaja Ville Rauhio teki esityksen: Hyvinvointilauta­kunta antaa tekniselle lautakunnalle lausuntonaan, että emme lähde toteuttamaan VE 0 tai VE1. Perusteluina:

- hanke on liian kallis siitä saataviin hyötyihin nähden

- Kirkonkylälle tullaan rakentamaan uusi liikuntasali tätä tarkoitusta varten

- Nuorten ystäviltä saadaan mahdollisesti edullisesti vuokralle liikuntasali sille ajalle, kunnes uusi liikuntasali valmistuu.

 

Lisäksi ehdotan että Mäntyrannan liikuntasali/koulu myydään kyläyhdistykselle nimellishintaan 1 €.

 

Eero Suomela kannatti puheenjohtajan esitystä.

 

Keskustelun aikana Tapani Ervasti teki esityksen: Hyvinvointilautakunta antaa hankesuunnitelmasta tekniselle lautakunnalle lausuntonaan, että edetään vaihto­ehto VE 1:n pohjalta. Hankkeeseen haetaan valtion liikunta-paikka-avustusta / leader-avustusta. sekä ns. energia-avustusta lämmitysjärjestelmän muutostöihin.

 

Tuomo Pitkänen ja Jaana Paloviita kannattivat Ervastin esitystä.

 

Keskustelun asiasta päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty toimialajohtajan

esityksestä kaksi poikkeavaa kannatettua esitystä, joten asiasta on äänestettävä. Ensimmäisessä äänestyksessä ovat vastakkain kaksi toimialajohtajan esityksestä poikkeavaa kannatettua esitystä. Sen jälkeen toisessa äänestyksessä on vastakkain toimialajohtajan esitys ja ensimmäisen äänestyksen voittanut esitys.

 

Äänestystavaksi puheenjohtaja esitti äänestyksiin kädennostoäänestystä, jonka lautakunta hyväksyi yksimielisesti.

 

Ensimmäisessä suoritetussa kädennostoäänestyksessä puheenjohtaja Rauhion esi­tys sai 2 ääntä (Ville Rauhio ja Eero Suomela) ja Ervastin esitys sai 4 ääntä (Tapani Ervasti, Jaana Paloviita, Jaana Pohjola-Malmberg ja Tuomo Pitkänen).

 

Puheenjohtaja totesi äänestystuloksen Rauhion esitys 2 ääntä ja Ervastin esitys 4 ääntä. Ervastin esitys on voittanut  äänestyksen ja seuraavassa äänestyksessä äänestetään toimialajohtajan esityksen ja Ervastin esityksen välillä.

 

Toisessa suoritetussa kädennostoäänestyksessä toimialajohtajan esitys sai 2 ääntä (Ville Rauhio ja Eero Suomela) ja Ervastin esitys sai 4 ääntä (Tapani Ervasti, Jaana Paloviita, Jaana Pohjola-Malmberg ja Tuomo Pitkänen).

 

Puheenjohtaja totesi äänestystuloksen toimialajohtajan esitys 2 ääntä ja Ervastin esi­tys 4 ääntä. Lautakunta on hyväksynyt Ervastin esityksen.

 

PÄÄTÖS: Hyvinvointilautakunta antaa hankesuunnitelmasta tekniselle lau­ta­kun­nal­le lausuntonaan, että edetään vaihtoehto VE 1:n pohjalta. Hankkeeseen hae­taan valtion liikunta-paikka-avustusta / leader-avustusta. sekä ns. energia-avustusta lämmitysjärjestelmän muutostöihin.

 

_______________

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Mikko Kari puh. 044 4970 308

 

Mäntyrannan liikuntasali kuuluu valtuuston 19.12.2022 §79 hyväksymään Muhoksen kunnan talouden tasapainottamissuunnitelmaan, jonka mukaan Mäntyrannan liikuntasalista luovutaan kun korvaava liikuntasali on saatu hankittua tai vuokrattua.

 

Muhoksen kunnan taloussuunnitelma sisältää Kirkonkylän koulun uuden liikuntasalin rakentamisen vuonna 2025. Kirkonkylän koulun uusi liikuntasali on kolmeen lohkoon jaettava sali, joka lisää liikuntasalikapasiteettia ja mahdollistaa talouden tasapainottamisohjelman mukaisen etenemisen.

 

Mikäli Mäntyrannan liikuntasalista luovutaan aikaisemmin, niin se edellyttää korvaavan liikuntasalin vuokraamista. Tämä sillä edellytyksellä, että korvaavan liikuntasalin taso ja ylläpitokustannukset ovat samaa luokkaa kuin Mäntyrannan liikuntasalin nykyiset kustannukset. Muhoksen kunta on neuvotellut POKO:n salin vuokraamista yhtenä vaihtoehtona, joka vastaa laatutasoltaan Mäntyrannan liikuntasalia, mutta vuokrakustannusten osalta ei ole vielä päästy nykyisten kustannusten tasolle.

 

Mäntyrannan liikuntasali on tällä hetkellä normaalin kiinteistöhuollon alaisena ja Muhoksen kunnan vuoden 2023 talousarvio ei sisällä rahoitusta hankesuunnitelman mukaisten toimenpiteiden toteuttamiseksi

 

Esittelijä                    teknisten palvelujen toimialajohtaja Mikko Kari

 

Päätösesitys             Yhdyskuntalautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy Mäntyrannan liikuntasalin muutosta ja korjausta koskevan hankesuunnitelman pvm:ltä 12.9.2022.

 

Päätös                      Yhdyskuntalautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti.

 

 

Khall 13.02.2023 § 47  

38/10.03.02/2023  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Jussi Rämet (p. 044-497 0001)

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Kunnanhallitus hyväksyy Mäntyrannan liikuntasalin muutosta ja korjausta koskevan hankesuunnitelman pvm:ltä 12.9.2022.

 

Käsittely  Kunnanjohtajan selostuksen jälkeen asiasta käytiin keskustelu kokouksessa.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

 _______________