RSS-linkki
Kokousasiat:https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 21.02.2023/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kirkkotien ja Muhostien liikennejärjestelyjen yleissuunnitelma
Yhdkultk 21.02.2023 § 13
87/10.03.01.01.00/2023
Valmistelija tekninen johtaja Mikko Kari puh. 044 4970 308
Muhostien ja Kirkkotien liikennejärjestelyjä koskeva yleissuunnitelma on valmistunut ja asiakirja on päivätty 4.1.2023.
Suunnitelma on laadittu vuorovaikutteisesti alueen asukkaiden kanssa. Suunnittelu käynnistettiin 11.11.2022 yleisökävelyllä Kirkkotiellä ja suunnitelmaluonnoksia esiteltiin yleisötilaisuudessa 15.12.2022 päivän Koivu ja tähti -kulttuuritalolla.
Suunnitelman mukaan liikennettä pyritään rauhoittamaan Muhostiellä ja Kirkkotiellä muuttamalla kyseiset kadut pihakaduiksi. Hidaskatuosuuksille on esitetty rakenteellisia ajoneuvoliikenteen nopeutta rauhoittavia toimenpiteitä.
Kirkkotien liikenne Kirkkosaarentielle muutettaisiin kokoajakaduksi ja Kirkkotien ja Muhostien ja Kirkkotien ja Kirkkosaarentien liittymiin tehtäisiin muutoksia. Lisäksi kehitetään jalankulku- ja pyörätieverkkoa rakentamalla kevyenliikenteenväylä Kirkkotielle OSAO:n oppilaitoksen kohdalle.
Suunnitelman laatija Erkki Sarjanoja Ramboll Oy:stä on kutsuttu kokoukseen esittelemään suunnitelman.
Muhostien ja Kirkkotien yleissuunnitelma 4.1.2023 on esityslistan liitteenä.
Suunnitelman hyväksyminen kuuluu teknisen lautakunnan toimivaltaan.
Esittelijä teknisten palvelujen toimialajohtaja Mikko Kari
Päätösesitys Yhdyskuntalautakunta asettaa Kirkkotien ja Muhostien liikennejärjestelyjä koskevan yleissuunnitelman julkisesti nähtäville 14 vrk ajaksi ja pyytää suunnitelmasta opetus- ja kasvatuslautakunnan ja hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnan sekä Muhoksen seurakunnan lausunnon.
Käsittely Erkki Sarjanoja esitteli Muhostien ja Kirkkotien yleissuunnitelman.
Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti.
Merkittiin pöytäkirjaan,että Erkki Sarjanoja poistui kokouksesta asiakohdan päätöksenteon jälkeen klo 18:48
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |