Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 21.02.2023/Pykälä 23


 

Kaavoittajan virka

 

Yhdkultk 17.01.2023 § 6 

 

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Mikko Kari p. 044 4970 308

 

Muhoksen kunnan kaavoittajan virka on tullut avoimeksi nykyisen viranhaltijan siirtyessä toisen työantajan palvelukseen. Tekninen johtaja on julistanut viran julkisesti haettavaksi ja hakuaika päättyy 2.2.2023, klo. 15.

 

Hakuilmoitus on julkaistu 4.1.2023 TE-keskuksen sivuilla, Kuntarekry -palvelussa ja Muhoksen kunnan internet sivuilla, 12.1.2023 Tervareitti -lehdessä ja 15.1.2023 sanomalehti Kalevassa.

 

Kaavoittajan viran täyttäminen kuuluu yhdyskuntalautakunnan toimivaltaan.

 

Esittelijä teknisten palvelujen toimialajohtaja Mikko Kari

 

Päätösesitys Yhdyskuntalautakunta perustaa ja nimeää työryhmän kaavoittajan viran täyttöprosessia varten. Työryhmä tekee esityksen lautakunnalle valittavasta henkilöstä.

 

Keskustelu Keskustelun kuluessa toimialajohtaja täydensi esitystään: Yhdyskuntalautakunta perustaa ja nimeää työryhmän kaavoittajan viran täyttöprosessia varten. Työryhmään valitaan yhdyskuntalautakunnan puheenjohtaja Jaakko Räisänen ja maankäyttö-ja kaavoitustoimikunnan puheenjohtaja Veli-Jaakko Keränen

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi toimialajohtajan täydennetyn esityksen yksimielisesti.

 

 

Yhdkultk 21.02.2023 § 23  

9/01.01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Mikko Kari p. 044 4790 308

 

Hakemusten jättämisen määräaikaikaan 2.2.2023, klo. 15 mennessä saapui yhteensä viisi hakemusta, joista kaavoittajan viran valintatyöryhmä on haastatellut  neljä hakijaa: arkkitehti yo. Leena Vilenius, arkkitehti Reetta Lehtiranta, FM Jesse Raudaskoski ja FM Ville Limma.

 

Koonti hakijoista on oheismateriaalina ja esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä teknisten palvelujen toimialajohtaja Mikko Kari

 

Päätösesitys Yhdyskuntalautakunta valitsee kaavoittajan virkaan arkkitehti Reetta Lehtirannan. Perusteluina koulutus, työkokemus ja haastattelussa esille tullee henkilökohtaiset ominaisuudet.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti.