Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.01.2023/Pykälä 36


 

Kunnanjohtajan sijaisten määrääminen

 

Khall 31.01.2023 § 36  

29/00.00.01.03/2023  

 

 

Valmistelija Valmistelija kunnanjohtaja Jussi Rämet (puhelin 044 497 0001):

 

 

Käsitelty aiemmin asiassa Dnro 98:002/2013: Khall 08.04.2019 § 113

 

Kunnanhallituksen päätöksen mukaan kunnanjohtajan sijaisina toimivat sijalletulojärjestyksessä

  1. hallintopäällikkö Rauno Piippo ja
  2. sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen.

 

Honkasen virkasuhde kuntaan on päättynyt 31.12.202 (siirtynyt hyvinvointialueelle) ja Piippo on siirtynyt hoitamaan hallintojohtajan virkaa 1.1.2023 lukien määräaikaisena. 

 

Aiemman käsittelyn jälkeen hallintosääntö on uudistettu ja uusi hallintosääntö on tullut voimaan 1.1.2023.  Hallintosäännön 13 § mukaan kunnanhallitus määrää kunnanjohtajan sijaiset, jotka hoitavat kunnanjohtajan tehtäviä kunnanjohtajan ollessa poissa tai esteellinen.
Ennen asian esittämistä  kunnanhallitukselle päätettäväksi, on määrättäviksi esitettyjä henkilöitä kuultu ja heiltä on saatu suostumukset asiaan. 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää, että kunnanjohtajan sijaisiksi määrätään sijalletulojärjestyksessä (seuraava tulee sijaiseksi mikäli edellinen on estynyt tai esteellinen):

1. hallintojohtaja Rauno Piippo 
2. sivistys- ja hyvinvointijohtaja Juha Valta.

Päätös tulee voimaan 1.2.2023 lukien ja on voimassa 31.12.2023 saakka.

 

 

Käsittely Merkittiin pöytäkirjaan, että pöytäkirjanpitäjä Rauno Piippo ilmoitti asianosaisena olevansa esteellinen asian kohdalla ja poistui kokouksesta klo 19.37 asian käsittelyn ajaksi.

 

Pöytäkirjanpitäjänä asian kohdalla toimi kunnanjohtaja.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

 

 _______________

 

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiakohdan päätöksenteon jälkeen

-          esteellisenä kokouksesta poistunut Piippo palasi paikalleen kokouksessa klo 19.39 ja

-          kunnanhallituksen kokous keskeytettiin tauon ajaksi - tauko klo 19.40-19.52.

 

_______________