RSS-linkki
Kokousasiat:https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 17.01.2023/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite /leikkipuistojen, koirapuiston ja muiden kunnan omistamien puistojen valaistuksesta
Yhdkultk 17.01.2023 § 10
26/00.02.00/2023
Valmistelija tekninen johtaja Mikko Kari p. 044 4970 308
Esittelijä teknisten palvelujen toimialajohtaja Mikko Kari
Valtuutettu Anu Plaketti yhdessä yhden muun valtuutetun kanssa ovat tehneet 30.11.2020 leikkipuistojen, koirapuiston ja muiden kunnan omistamien puistojen valaistuksen kartoituksesta ja tarvittavien parannusten tekemisestä.
Kunnanhallitus on 21.12.2020 päättänyt valtuuston päätösten toimeenpanosta.
Muhoksen kunnan käytäntönä on ollut rakentaa leikkipuistot ilman valaistusta. Perusteena on lähinnä ollut se ettei puistoissa ole talvikunnossapitoa, lumenaurausta ja talviaikaista muuta huoltoa. Etenkin pimeinä ja pitkinä syksyinä tämä rajoittaa leikkipuistojen käyttöaikaa. Yleisesti tunnettu tosiseikka on, että valaistus ehkäisee ilkivaltaa ja leikkipuistojen väärinkäyttöä. Valaistuksen puute vaikeuttaa myös puistojen esteetöntä käyttöä.
Muhoksen kunta on kehittänyt katu- ja aluevalaistusta pitkäjänteisesti ja valaistuksessa ollaan siirrytty energiatehokkaisiin LED -valaisimiin ja viimeisin toimenpide on valaistuksen ohjauksen kehittäminen. Aloite puistojen valaistuksen kartoituksesta ja rakentamisesta kannatettava ja jatkossa rahoitusta voidaan suunnata enemmän puistojen valaistuksen rakentamiseen. Yhdyskuntalautakunta voi huomioida asian määrärahojen puitteissa, mm. vuosittain yleisten alueiden ja valaistuksen uudistamisen työohjelmista päätettäessä.
Valtuustoaloitteeseen vastaaminen kuuluu kunnanvaltuuston toimivaltaan.
Päätösesitys Yhdyskuntalautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se antaa valtuustoaloitteeseen valmistelun mukaisen vastauksen ja toteaa valtuustoaloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.
Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |