Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 5


 

Vuoden 2023 eduskuntavaalit - yleiset ennakkoäänestyspaikat kunnassa sekä vaalipäivän äänestyspaikat

 

Khall 16.01.2023 § 5  

23/00.00.00.01/2023  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003):

 

Seuraavat yleiset vaalit ovat eduskuntavaalit, jotka toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Ennakkoäänestyksen ajankohta on kotimaassa 22.-28.3.2023 ja ulkomailla 22.-25.3.2023.

 

Eduskuntavaaleissa noudatetaan vaalilakia (714/1998). Vuonna 2019 toimitettujen eduskuntavaalien jälkeen vaalilakiin on tehty lukuisia muutoksia, jotka koskeva pääosin aluevaaleja. Eduskuntavaaleja koskevia muutoksia on tehty kolme:

  • vaalipiirijakoa on muutettu neljän kunnan osalta
  • varuskunnat on määrätty laitosäänestyspaikoiksi
  • ennakkoäänestyksen laskennan aikaisin mahdollinen aloitusaika on siirretty klo 12:sta kello 10:een
  •  

Vaalilain (714/1998) 9 §:n mukaan kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista kunnassa päättää kunnanhallitus. Kukin kunta päättää itsenäisesti ja oman harkintansa mukaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa.Jokaisessa kunnassa on oltava vähintään yksi ennakkoäänestyspaikka, jollei erityisistä syistä muuta johdu.  Kunnan tehtävänä on huolehtia siitä, että äänioikeutettujen äänestysmahdollisuudet vaaleissa ovat riittävät sekä ennakkoäänestyksessä että vaalipäivänä.

 

Vaalilain 8 §:n mukaan kunta muodostaa yhden äänestysalueen, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen. Äänestysalueiden koosta taikka asukasmäärästä ei vaalilaissa ole tarkempia määräyksiä. Äänestysalueista päättää valtuusto.

 

Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa noudatetaan sitä äänestysaluejakoa, joka tulee voimaan 1.1.2023 ja joka perustuu kuntien 31.8.2022 mennessä Digi- ja väestötietovirastolle ilmoittamiin äänestysaluejakopäätöksiin.

 

Jokaisella äänestysalueella on kunnanhallituksen päätöksellä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka. Vaalipäivänä äänestäjä voi äänestää vain sen äänestysalueen äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kohdalleen.

 

Valtuusto on päättänyt kunnan äänestysaluejaosta  23.4.2018/26 §. Päätöksellä on kuntaan muodostettu 2 äänestysaluetta aiemman 7 äänestysalueen sijaan. Vuoden 2019 eduskuntavaalit ovat ensimmäiset vaalit, jotka on toimitettu uuden äänestysaluejaon mukaisesti.

 

Oikeusministeriön kirjeeseen sisältyvät pandemiatilanteeseen liittyvää ohjeistusta.

 

Kunnanhallituksen on ilmoitettava yleiset ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään perjantaihin 13.1.2023 klo 12 mennessä.

 

Muhoksen kunnassa on yleisenä ennakkoäänestyspaikkana ollut viime vaalien yhteydessä Koivu ja Tähti- kulttuurikeskus sekä kunnankirjaston monipalveluauto liikkuvana ennakkoäänestyspaikkana. Kunnankirjaston käytössä oleva monipalveluauto on varustettu siten, että ennakkoäänestys voidaan siinä toimittaa. Kunnanhallituksen on mahdollista määrätä useampia yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja kuntaan - yhden paikan tulee kuitenkin olla avoinna ennakkoäänestysajan jokaisena päivänä.

 

Valmistelun yhteydessä on oltu yhteydessä Koivu ja Tähti -kulttuurikeskukseen ja varattu tilat ennakkoäänestysajankohdaksi ja sovittu  monipalveluauton käytöstä vaalien yhteydessä.

 

Kunnanhallitus on vuoden 2022 aluevaalien yhteydessä päättänyt, että vaalipäivän äänestyspaikkoina äänestysalueilla ovat :

 

äänestysalue

äänestyspaikka

käyntiosoite

001 Pohjoinen

Hyrkin koulu

Koulutie 2

002 Eteläinen

Koivu ja Tähti-kulttuurikeskus

Muhostie 2

 

Eduskuntavaaleissa oikeusministeriö suorittaa kunnille vaalilain 188 §:n 3 momentissa tarkoitettuna kertakorvauksena ministeriön vahvistaman euromäärän jokaiselta eduskuntavaaleissa äänioikeutetulta kunnan asukkaalta. Korvausmäärä ilmoitetaan myöhemmin.

 

Kunnan osalta vaalien organisoinnista vastaa konsernipalvelujen toimiala.

 

Kunnanhallitukselle tuodaan myöhempään kokoukseen päätettäväksi vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinnat.

 

----------

 

Kunnanhallituksen kokouspäivä on myöhempi kuin 13.1.2023, jonka vuoksi vaalitietojärjestelmään on ilmoitettu annakkoäänestyspaikat ja ajat aiemman päätöksen mukaisesti.

 

HALLINTOPÄÄLLIKÖN EHDOTUS: Kunnanhallitus päättää, että

 

A

yleisinä ennakkoäänestyspaikkoina Muhoksella vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ovat:

 

1. Koivu ja Tähti -kulttuurikeskus. Päivittäiset aukioloajat ovat

22.-24.3.2023 klo 10-18

25.-26.3.2023 klo 11-15 ja

27.-28.3.2023 klo 10-20

 

2. monipalveluauto ja sen pysähdyspaikkoina ovat:

- Ylikiimingintien ja Kassisentien risteys, Ylikiimingintie 1400; 24.3.2023 klo

15.00-16.00

- Kyläkauppa Satumaa, Kylmälänkyläntie 3319; 24.3.2023 klo 18.00-20.00.

 

B

vaalipäivän äänestyspaikkoina Muhoksella vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ovat:

 

äänestysalue

äänestyspaikka

käyntiosoite

001 Pohjoinen

Hyrkin koulu

Koulutie 2

002 Eteläinen

Koivu ja Tähti-kulttuurikeskus

Muhostie 2

 

Kunnanhallitus toteaa, että vaalien järjestelyissä noudatetaan oikeusministeriön ja Terveydenhuollon ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksia.

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Jussi Rämet

 

Päätösesitys Kunnanhallitus hyväksyy hallintopäällikön ehdotuksen.

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti, että

A
yleisinä ennakkoäänestyspaikkoina Muhoksella vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ovat:

1. Koivu ja Tähti -kulttuurikeskus. Päivittäiset aukioloajat ovat
22.-24.3.2023 klo 10-18
25.-26.3.2023 klo 11-15 ja
27.-28.3.2023 klo 10-20

2. monipalveluauto ja sen pysähdyspaikkoina ovat:
- Ylikiimingintien ja Kassisentien risteys, Ylikiimingintie 1400; 24.3.2023 klo
15.00-16.00
- Kyläkauppa Satumaa, Kylmälänkyläntie 3319; 24.3.2023 klo 18.00-20.00.

B
vaalipäivän äänestyspaikkoina Muhoksella vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ovat:

äänestysalue  äänestyspaikka  käyntiosoite
001 Pohjoinen  Hyrkin koulu Koulutie 2
002 Eteläinen Koivu ja Tähti-kulttuurikeskus Muhostie 2

Kunnanhallitus totesi, että vaalien järjestelyissä noudatetaan oikeusministeriön ja Terveydenhuollon ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksia.