Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 11.01.2023/Pykälä 2


 

Tarkastuslautakunnalle saapunut tiedoksianto

 

Tarkltk 11.01.2023 § 2  

16/00.03.01/2023  

 

 

 Tarkastuslautakunnalle on toimitettu käsiteltäväksi asiakirja, jonka jatkotoimenpiteistä päätetään kokouksessa.

 

 

Esittelijä tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösesitys Tarkastuslautakunta merkitsee saapuneen asiakirjan tietoonsa saatetuksi ja toimittaa sen Muhoksen kunnan kirjaamoon kirjaamista ja asian käsittelyä varten.

 

KÄSITTELY: Puheenjohtaja esitteli käsiteltävänä olevan asiakirjan lautakunnalle. Asiasta käydyn keskustelun jälkeen puheenjohtaja täydensi päätösesitystään: Tarkastuslautakunta merkitsee saapuneen asiakirjan tietoonsa saatetuksi ja toimittaa sen Muhoksen kunnan kirjaamoon kirjaamista ja asian käsittelyä varten teknisessä toimessa.

 

Lisäksi lautakunta päättää lähettää otteen asian käsittelystä Seppo Kukkoselle ja että asiakohta tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi puheenjohtajan täydennetyn esityksen.

 

----------

Puheenjohtaja luki kokoukselle tehdyn päätöksen. Päätöksen lukemisen jälkeen tarkastuslautakunta totesi luetun päätöksen olevan kokouksen kulun mukainen ja totesi, että pöytäkirja on asian osalta tarkastettu kokouksessa.

_______________