RSS-linkki
Kokousasiat:https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 07.12.2023/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Maksettava korvaus vaalien vastuutehtävistä/Kivelä
Keskusvaalilautakunta 07.12.2023 § 31
438/00.00.00.01/2023
Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri Rauno Piippo (p. 044-497 0003)
Vaalilain 14 §:n 2 momentin mukaan kunnan keskusvaalilautakunta ottaa itselleen sihteerin ja muun tarvittavan henkilöstön. Kunnan tietopalvelusihteeri Päivi Kivelä on toiminut kunnan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen toiminnan järjestelijänä aiempien vaalien yhteydessä. Kivelä on mm. koonnut ennakkoäänestyksen hoitamista varten ryhmän kunnan eri yksiköistä sekä huolehtinut työvuorojen yhteensovittamisesta. Lisäksi Kivelä toimii tiiviissä yhteistyössä keskusvaalilautakunnan sihteerin kanssa vaalien muiden järjestelyjen osalta.
Presidentivaalin 2024 yhteydessä Kivelälle on esitetty lisävastuuta siten, että hän ottaisi osaa keskusvaalilautakunnan työskentelyyn vaalin eri vaiheissa toisen keskusvaalilautakunnan sihteerin ominaisuudessa.
Edellisten vaalien yhteydessä Kivelälle on maksettu erillinen kertakorvaus ennakkoäänestyksen järjestelyvastuusta. Vuonna 2023 korvaus on ollut 420 euroa.
Esittelijä keskusvaalilautakunnan sihteeri
Päätösesitys Keskusvaalilautakunta päättää, että tietopalvelusihteeri Päivi Kivelälle maksetaan erillinen 470 euron kertakorvaus vuoden 2024 presidentinvaalin ennakkoäänestyksen käytännön järjestämisen vastuutehtävistä ja muista vaalien lisätehtävistä sekä osallistumisesta keskusvaalilautakunnan työskentelyyn toisena keskusvaalilautakunnan sihteerinä.
Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi sihteerin esityksen.
_______________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |