Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 302


 

Kunnanjohtajan vaalin tuloksen vahvistaminen/Kimmo Hinno

 

Khall 13.11.2023 § 302  

252/01.01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Rauno Piippo kunnanhallituksen puheenjohtajan pyynnöstä:

 

Valtuusto on 31.8.2023/39 § valinnut vaalilla kunnanjohtajan virkaan  yhteiskuntatieteiden maisteri Kimmo Hinnon. Valtuuston suorittamasta vaalista ei ole määräaikaan 19.10.2023 mennessä tehty valitusta Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen ja vaali on näin ollen saanut lainvoiman. Valtuuston suorittaman ehdollisen valintapäätöksen vahvistaa hallintosäännön mukaisesti kunnanhallitus (hs 81 §).

 

Valtuuston päätöksen mukaisesti

1) virassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

2) päätös virkaan ottamisesta on ehdollinen siihen asti kunnes valittu on

toimittanut hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan. Todistus on toimitettava 30 päivän kuluessa valtuuston päätöksen tiedoksi saannista, hallintosäännön mukaisesti kunnanhallitus vahvistaa vaalin.

3) valtuusto on täyttänyt viran 1.10.2023 lukien tai sopimuksen mukaan

4) viran palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista sovitaan

johtajasopimuksessa, jonka hyväksyy kunnanhallitus.

 

 

Kohdan 2) mukaisen todistuksen Kimmo Hinno on toimittanut sähköpostilla

kuntaan 18.9.2023. Todistuksen mukaan Hinnoa pidetään terveydentilansa puolesta sopivana tarkoitettuun virkaan taikka toimeen.

 

Kimmo Hinno on ilmoittanut voivansa aloittaa kunnanjohtajan virassa 16.11.2023.

 

Hinno on toimittanut lisäksi kopion tutkintotodistuksesta sekä työtodistuskopion.

 

Kunnanhallituksen aiemman päätöksen mukaisesti uuden kunnanjohtajan valintaan liittyvät asiat käsitellään kunnanhallituksen kokouksissa puheenjohtajan ehdotuksen pohjalta. Puheenjohtajan ehdotus on asioiden käsittelyn pohjana eikä vaadi kannatusta.

 

Esittelijä puheenjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää vahvistaa valtuuston 31.8.2023 suorittaman kunnanjohtajan valinnan. Kunnanjohtajan virkaan on valittu yhteiskuntatieteiden maisteri Kimmo Hinno.

Kunnanhallitus
1. hyväksyy Kimmo Hinnon toimittaman lääkärintodistuksen terveydentilasta
2. päättää, että Kimmo Hinno aloittaa kunnanjohtajan viran hoidon 16.11.2023
3. toteaa, että valtuuston päätöksen mukaisesti virassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
4. oikeuttaa kunnanhallituksen puheenjohtajan antamaan Kimmo Hinnolle toistaiseksi voimassa olevan viranhoitomääräyksen 16.11.2023 lukien.

Lisäksi kunnanhallitus toteaa, että johtajasopimusta käsitellään oman asianaan erikseen tässä kokouksessa.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi vt. kunnanjohtajan esityksen.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että talousjohtaja Anne Pyykkönen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 19.04.

_______________