Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 282


 

Tiedoksiannettavat asiat

 

Khall 09.10.2023 § 282  

67/00.01.01.01/2023  

 

 

Kunnanhallitukselle tiedoksi saatetaan seuraavat asiakirjat:

 

  1. Kuntaliitto 29.9.2023; Yhteistoimintamuistio - Suomen kuntien ja Puolustusvoimien yhteistoiminnan järjestäminen

 

  1. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus POPELY/2505/2023/25.9.2023; Lausunto YVA-lain mukaisen menettelyn soveltamistarpeesta Tyrnävän Rauhionojan aurinkovoimapuistohankkeessa

 

  1. Pohjois-Pohjanmaan liitto; Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 2023 keskiviikkona 15.11.2023 klo 9.45-16.00

 

Kunnanhallituksen mahdollista otto-oikeuden käyttöä varten on viranhaltijapäätökset lähetetty viikoittain tiedoksi kunnanhallituksen jäsenille.

 

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Piippo

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää, ettei se käytä niiltä osin kuin se on mahdollista viranhaltijapäätöksien kohdalla Kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.

 

 Kunnanhallitus merkitsee tiedoksannettavat asiat tiedoksi.

 

Käsittely: Asiakohdassa kunnanhallitukselle annettiin tiedoksi myös Muhoksen Vesihuolto Oy:n 20 v. -juhla, johon vt. kunnanjohtaja Piippo osallistuu mahdollisuuksiensa mukaan.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi vt. kunnanjohtajan esityksen.
_______________